Guatemala: Tikal & Antigua

Piiitkän tauon jälkeen,tässä nyt tulee viimeisiä postauksia... tämän olin kirjoittanut tähän muotoon jo Guatemalassa, mutta syystä tai toisesta en ollut saanut aikaiseksi postattua. Eli tässähän tämä tulee.. New Yorkistakin kirjoitan vielä jossain vaiheessa.. ;)


Hämmentävää oli kerrankin saapua oikeaan aikaan perille :) Matka Hondurasin Copanilta Guatemalan Floresiin kesti rajan ylityksineen 8 tuntia.
Flores on Guatemalan itä osissa järven keskellä saaressa sijaitseva kylä, joka toimii tukikohtana Tikalin rauniota katsomaan meneville turisteille.
Mekin järjestimme itsellemme shuttle minibussi kyydin seuraavalle aamulle Tikalille ja maksoimme sitten samalla oppaastakin.

Tikalille matkaa Floresista on kuitenkin miltei 1h 30min ja ensimmäinen shuttle lähtee viideltä aamulla. Portit aukeavat kuudelta ja ilmeisesti jos lahjot vartijat voit päästä sisään katsomaan auringonnousua, minkä pitäisi olla Tikalin ”Se Juttu”. Raunioit sijaitsevat nimittäin sademetsässä, missä puita ja kasvillisuutta on riittämiin ja samoin myös elämää riittää: on hämähäkkiapinoita, mölyapinoita (jotka pitävät mekkalaa juuri auringonnousun ja laskun aikaan), kettuja, tikkoja, papukaijoja, tukaaneja ja lukuisia muita.
Mie olisinkin halunnut majoittua heti Tikalin ulkopuolelle, jotta oisimme voineet päästä sisälle ensimmäisten turistien joukossa ja jopa mahdollisesti näkemään auringonnousu, mutta koska majoitusvaihtoehdot siellä ovat vain kaksi tosi kallista hotellia taikka leirintäalue, päädyimme jäämään Floresiin ja tehdä sieltä kautta muiden turistien tavoin päiväreissun raunioille.
Lähdimme kuitenkin jo tuolla aamu viiden shuttlella ja sisällä alueella olimme seitsemän jälkeen. Tähän aikaan näimme kuitenkin vielä eläimiä ja papukaijat pitivät mekkalaa ja mölyapinat pystyi kuulemaan kaukaa.

Suurimmanosan rakennuksien päälle sai vielä kiivetä, mutta moniin paikkoihin oli myös laitettu kielto kyltit sitä mukaan kun ihmisiä on tullut sieltä vyöryen alas ja pahimmassa tapauksessa kuollut. Korkeimpiin pyramideihin oli myös rakennettu puiset portaat viereen, mitä pitkin olisi turvallisempaa nousta huipuille, kuin alkuperäisiä kivi askelmia pitkin. Nämä rappusrakennelmat tietysti vei vähän fiilistä ja näyttää kuvissa typerältä, mutta niin monilla hinku on huipulle eikä kiviaskelmia pitkin nousu aina olisi ollut helppoa/mahdollista, että portaat on varmaan ihan hyvä turvallisuus lisä. Tuli mietittyä samalla että jokohan Angkorin temppeleille on tullut ei saa kiivetä kyltit taikka rappusrakennelmat?!




Ainoa iso miinus oli meidän opas, joka ei osannut kertoa mistään mitään. Ei jäänyt yhtään mitään käteen Mayojen historiasta, taikka Tikalista. Saimme vain muutamia vuosilukuja ja kuka kuningas/hallitsija mihinkin temppeliin oli haudattu.Tämä jäi ärsyttämään todella suuresti, sen kerran kun otamme oppaan niin hän onkin aivan naurettavan huono. Ehkä opetuksena se ettei kannata ottaa mitään reppureissaajien opasta vaan ihan oikea opas paikanpäältä, jonka pitäisi tietää ainakin paremmin historiaa kuin meidän ns. opas. Yksi hyvä keino on myös jäädä odottelemaan porteille esimerkiksi isompaa amerikkalaisten turistien ryhmää joilla on oma opas mukanaan, joka yleensä on ihan yliopistotason ammattilainen historiassa ja osaa asiansa ja kysäistä häneltä josko mahtuisi ryhmään mukaan pientä korvausta vastaan. Näin oli ainakin yksi tuttumme toiminut ja oli kuulemma ollut todella hyvä kierros.

Kuvittelimme Tikalin olevan paljon isompi juttu kuin Hondurasin Copan ja tämän vuoksi ehkä hieman petyimme. Olihan nämä pyramidit todella huikeita ja alue suuri, mutta mie kuvittelin Tikalin olevan vielä jotain enemmän. Asiaa ei tietenkään auta myöskään se että on nähnyt ensimmäisinä isoina raunioina Kambodzan Angkor Watin temppelit, sillä ne oikeasti ovat isoja, mahtipontisia ja upeita rakennuksia! Kyllä suurinosa muista raunioista kalpenee niiden rinnalla.

Floresista otimme ensimmäistä kertaa matkatoimiston kautta kyydit Guatemala Cityyn ja sieltä Antiguaan. Halusimme saada paikat hieman paremmasta bussista ja myös päästä saman päivän aikana Antiguaan saakka (noin tunnin matkan päässä Guatemala Citystä) ja tietenkin vielä matkustaa turvallisesti niin, että myös meidän rinkat pääsevät perille näin viime metreillä.
Aluksi näytti huonolta, kun jouduimme odottamaan bussia noin 40 min. pidempään saapuvaksi mitä piti. Sitten ei ilmastointi toimi ja bussin sisällä 40 astetta lämmintä eikä ikkunoita saanut auki eli minkäänlaista läpivetoa/ilmavirtaa ei saatu bussin sisään. Tätä sitten korjaillaan ja ihmetellään. Vihdoin kun ilmastointi jostain syystä lähtee päälle huomaa Jere että bussin renkaan yhdestä ruuvista puuttuu mutteri ja loputkin mutterit on vain käsikireydellä kiinni :) eikun kyytiin vaan meidän ykkösluokan bussiin ja toivomaan että renkaat pysyvä paikoillaan.

Vaikka lähtömme myöhästyikin pääsimme iltahämärissä perille Antiguaan. Sen verran oltiin matkaamisesta väsyneitä että ensimmäinen guesthousi mikä tuli vastaan kelpasi, samoin ruoka ja uni heti perään.

Antiguassa vietimme vain kaksi päivää. Kaupunki on kaunis kylämäinen, värikäs kaupunki noin 1500 m korkeudessa ja näin ollen ilmasto pitkästä aikaa viileämpi. Jeren mielestä tietysti ihana ilmasto, mutta miun mielestä kylmä! Tähän siis loppui meidän super helteet ja hikoilut. Hyvästi Tropiikki!

Antiguan kaupunki on Guatemalan yksi Must see -paikka, minkä johdosta turisteille suunnattuja ravintoloita, majapaikkoja ja matkatoimistoja oli paljon. Onneksi kuitenkin tähän aikaan vuodesta itse turisteja oli hyvin vähän ja me viihdyimme hyvin.
Antiguasta käsin kävimme tekemässä tulivuoren valloituksen jälleen, tosin tällä kertaa meidän piti nähdä oikeaa Laavaa ja päästä grillailemaan vaahtokarkkeja sen ylle. Ja tämä oli se ainoa syy minkä vuoksi me enää lähdimme kapuamaan jälleen yhdelle tulivuorelle. Ja mie kipusin reppu täynnä vaahtokarkkeja huippua kohden, kunnes huipun puolessa välissä opas toteaa että tässä tää oli. Mie ihmeessäni että Mitä?! Missä on laava?! Missä, missä? Ja opas tyynesti kertoo ettei meillä ole ollut täällä laavaa sitten viime purkauksen. Anteeksi mitä?! Mitä miun pitäisi tehdä näille vaahtokarkeille sitten?! Opas näyttää kohdan missä on muka hieman kuumempaa hohkausta kivien alla, tässä näin tikun päähän vain vaahtis ja tulille. Ei käy ei, miulle ei nyt kelpaa ei yhtään. Arvaatteko miten tyrmistynyt ja pettynyt olin? Tämän piti olla meidän viimeinen huippu juttu tällä reissulla päästä näkemään oikeaa laava virtaa ja miut huijataan kävelemään vaan taas yhen tavallisen ”aktiivisen” tulivuoren ei edes huipulle, vaan puoleen väliin! Nooh... selvisin pettymyksestäni ja reissun kohokohdaksi jäi huonokuntosten jenkkituristien koettaminen selviytyä tulivuorelta alas. Jopa parikymppistä tyttöä piti oppaan taluttaa, ettei se olisi ollut koko ajan persuuksillaan :)

Meidän guesthousin kautta varattiin hostelli Guatemala Citystä ja meitä lykästi vielä sen verran että saimme ilmaisen kyydin Guatemala Cityyn hostellin omistajalta.
Täällä on hieman vaarallisempaa, mutta asustelemme turvallisella alueella. Siltikin meitä varoiteltiin kun olimme lähdössä läheiselle (noin 10min. Kävely) ostoskeskukselle jättämään kaikki arvotavarat pois sekä mielellään myös miun käsi veska, ettei kukaan kiinnostu matkalla siitä. Jaa-a. No eihän nainen ilman käsiveskaa voi minnekään mennä, mutta teimme hieman varo toimenpiteitä ja Jere kulki rahavyö mukana minne laitoimme kaikki käteisemme ja pankkikortin.

Saimmekin vähän siistittyä vaatekertaamme, nyt kehtaa lähteä Nykkiin shoppailemaan lisää ;) Tylsää oli se että kivat vaatemerkit olivat kaikki espanjalaisia ja hinnoissa näkyi monissa euro hinnat sekä sitten Guatemalan hinnat ja euro hinnat oli jopa 10$ halvemmat kuin Guatemalan hinnat! Ja tämä ei nyt johtunut mistään rahayksiköiden kurssien vaihtelusta vaan ihan rehellisesti oli vaatteet vain yksinkertaisesti täällä kalliimpia kuin euroopassa. Eihän ne vaatteet tietty Espanjasta tänne Keski-Amerikkaan myyntiin ilmaiseksi tule... eli ensi kerralla Epsanjaan shoppailemaan :)

Vielä huominen päivä täällä Guatemala Cityssä ja sitten New Yorkiin! Vähän jännittää millaseen syyniin pääsemme Miamin taikka nykin lentokentällä, kun olemme kuulleet jenkkien olevan raivostuttavan pikkutarkkoja ja ottavan helposti siut syrjään lisäselvityksiä varten, missä sitten saat selitellä tämänhetkistä tilin saldoa myöten aikeesi.

Tämä oli sitten tässä. Latinalainen amerikka tältä erää nimittäin. Toivottavasti pääsemme mahdollisimman pian palaamaan tänne uusien reissujen merkeissä.

Honduras; Diving @ Roatan & Copan Ruins

Roatanin saari kuuluu Bay -saarien ryhmään ja on myös kehittynein sekä turistisoitunein saari Hondurasissa.
Lauttamatka mantereelta tänne kesti puolisentoista tuntia ja sujui oikein mallikkaasti tyynessä merikelissä. Saarelta löytyy lukuisia suuria resortti komplekseja sekä risteily (sellasille Silja Line jättiläisille) turisteille rakennettuja ostos/ranta kohteita.
Saaren Länsi päädystä löytyy alue nimeltä West End, mikä Helsinkiläiselle ei ehkä kuulostaisi siltä halvimmalta alueelta asustella, mutta juuri sitä se on. West End on ainoa alue missä reppureissaaja pystyy elämään vielä jossain määrin budjetissa. Täältä mekin löysimme itsellemme kivan majapaikan; Chillies Guesthouse, mistä saimme Puu Bungalowin missä oli kaksi huonetta ja jaettu wc/suihku sekä keittiö. Yleinen hintataso on täällä jopa Nicaraguan Corn saaria kalliimpi, joten säästääksemme edes jotain lempiraksia päädyimme kokkaamaan muutamana iltana ruokamme itse (mikä oli itseasiassa tosi kivaa!) ja söimme aina aamupalat omasta jääkaapista.

Halvaksihan se oleskelu ei kuitenkaan Roatanilla tullut sillä sukeltamaanhan tänne oli tultu!
Kiertelimme heti ensimmäisenä päivänä muutamat sukelluskeskukset ja löysimmekin mieleisemme; Roatan Divers, se hieman letkeämpi ja ei niin Padi Padisoitunut keskus ;)
Heti ensimmäinen sukellus oli ihan super upea; hylkysukellus 30 metriin ja kun näkyvyys on sen samat 30m koko ajan eikä mitään partikkeleita löydy vedestä oli aika upeaa! Teimme yhteensä viitisen sukellusta per pää ja täytyy sanoa että täällä on ehdottomasti parhaat sukellukset koko Keski-Amerikasta. Ihan mielettömiä näkyvyyksiä koko ajan, uskomattoman paljon isoa hyväkuntoista korallia, paljon kalaa ja kaikkea pientä katseltavaa, sekä kilppareita ja groupereita. Paljon seinämiä, läpi-uinteja, ”luolia” jne.
Hieman erilaista sukelluksista teki myös se että Roatanin riutalla on Leijonakalojen (lionfish) yli populaatiota, eikä tämän kalalajin pitäisi edes olla Karibianmerellä ja näin ollen luonnonpuisto joka pitää huolta riuttojen kunnosta jne. on antanut sukeltajille luvan harppuunakalastaa näitä leijonakaloja! Organisaatio oli jopa järjestänyt kilpailun kuka kalastaa eniten leijonakaloja ja samaan aikaan oli pidetty kokkikouluja; miten valmistaa hyvää ruokaa leijonakalasta :)
Meidänkin divemasterilla oli miltei jokaisella sukelluksella mukana harppuuna ja muutaman kerran pääsimmekin seuraamaan leijonakalojen metsästystä.


Meidän terassilta Roatanilla.

Mie olin suunnitellut ottavani viimeiset rusketukset nahkaani, mutta ei onnistu täällä ei! Koko ranta ja hiekkatie on aivan täynnä hiekkakärpäsiä! Käytiin Jeren kanssa varmaan puoli tuntia rannassa ihmettelemässä ja eihän siellä voinut olla, meidät syötiin alta aikayksikön! Että jäi sitten ruskistukset saamatta... toivotaan Suomeen oikein helteistä ja ihanan aurinkoista kesää siis! Samanlaista kuin viime kesäkin, kiitos! :)

Viitisen täyttä päivää Roatanilla viihdyttiin ja helposti oltaisiin viihdytty pidempäänkin, hiekkakärpäsistä huolimatta ;) Etenkin näin Low seasonilla vaikutti saari oikein mukiin menevältä, vaikka suurinosa turisteista onkin jenkkejä (mm.nykistä ja houstonista tulee Roatanille suora lento!), jotka joko lentävät suoraan saarelle taikka saapuvat hurjan isolla risteily aluksella (niin kuin Silja Line taikka Viikkari). Yksi tuollainen järkäle alus nähtiinkin, eikä enää Karibianmeren risteily kuulostanut yhtään houkuttelevalta, päinvastoin erittäin vastenmieliseltä...

Meidän kämpän terassilla tuli vietettyä mukavia hetkiä riippumatossa loikoillen hyvää kirjaa lukien ja samalla kaikenlaista pientä elämää ympärillä seuraten. Oli kolibreja, papukaijoja, tikkoja, pikkurapuja koteineen maassa, gekkoja, isoja iguaaneja puussa ja ihan oikea kameleontti meidän terassin katossa! Ja tietenkin vakio kissat ja koirat :)

Roatanilla vietiemm yhden ns. ”ylimääräisen” päivän ja nyt meillä onkin sitten jo vähän kiire Guatemala Cityyn. Vielä meillä on aikataulussa yhden päivän ekstra jos jotain sattuu, ei päästäkään yhden päivän aikana määränpäähämme tai jotain :)

Matkasimme Roatanilta ensin lautalla mantereelle ja sitten miltei 4 tuntia San Pedro Sulaan mistä bussin vaihto ja toiset miltei 4 tuntia tänne Copan Ruinas- kylään. Uskomatonta joskus että 120km matka voi kestää miltei 4 tuntia! Etenkin kun on vielä ihan ok tie! Mitä ihmettä?!

Copanista löytyvät yhdet merkittävimmistä Maya raunioista koko Keski-Amerikassa! Ei ehkä ne isoimmat, mutta asukasluvultaan ja merkittävyydestään suurimmat! Copanissa on Maya aikaan asustellut jopa 20 000 asukasta. Aika paljon.
Me päätettiin jättää oppaat tällä erää välistä (olisi tullut aika kalliiksi) ja satsata sitten Guatemalan Tikalilla enemmän. Rauniot oli ihan jees. Olisi auttanut jos olisi pystynyt paremmin hahmottamaan millaiset ne ovat olleet ihan alunperin. Mutta olihan näissäkin siis ihmettelemistä ja kiertämistä.
Ensimmäistä kertaa oltiin katsastmassa Maya kulttuurin jäännöksiä, mutta jostain syystä inkojen ihmeet taikka inkoja ennen olleet yhteisöt (esim. Tiwanaku rauniot Boliviassa) ovat tähän asti vakuuttaneet paremmin miut :)


Copanin raunioit.

Raunioilta menimme papukaija puistoon. Tuo puisto tekee yhteistyötä Hondurasin eläinviranomaisten kanssa ja aina kun heille tulee tapauksia esim. papukaijojen myynnistä laittomasti tuodaan nämä ”kiinni jääneet” papukaijat tänne hoitoon. Myös kaltoinkohdellut taikka omistajiensa hylkäämät papukaijat löytävät tiensä tänne. Puistoista löytyi lukuisia suuria häkkejä erilaisille papukaijoille ja pöllöille. Osa häkeistä oli sellaisia minne me pääsimme sisään kävelemään ja osa papukaijoista oli ihan vapaaltaankin. Ihan huippua oli päästä ottamaan käteen iso Macau papukaija! Hienon hienoja otuksia kyllä ovatkin! Harmi että näitä suuria lintuja otetaan lemmikeiksi ja niiltä leikataan tuoloin myös lentosulat pois, etteivät pääsisi karkuun enää! Sitten kun omistaja tajuaakin papukaijansa elävän sen 20-100 vuotta ja haluaa päästä eroon linnusta se saattaa päätyä tänne. Mutta koskaan eivät nuo sulat joiden avulla linnut olisivat lentäneet kasva takaisin.


Ihana Macaw papukaija!
Meillä oli siis kunnon turistipäivä turistipäivän hintoineen! Ei ollut halpaa raunioilla eikä papukaijoja tuijottelemassakaan.

Huomenna sitten matka jatkuu jälleen. Nyt ei ehditä enää hetkeäkään hengähtää reissaamisten välissä. Huomen aamuna kello kuusi meidät pitäisi tulla minibussi hakemaan. Siitä sitten rajalle ja Guatemalaan ja kohti Tikalin raunioita. Arvioitu matka-aika 7-8h, mutta mie luulen sen olevan ennemmänkin 10h. Katsotaan miten käy! :)

Little Corn Island.

Voi tätä lomailun ihanuutta :) Aurinko on paistanut, rannoilla ollaan maattu, mielettömän hyvää ruokaa syöty massut täyteen ja sukeltamassakin ollaan käyty useamman kerran. Ihan huippua.
Tänne olisi ehdottomasti pitänyt varata se kaksi viikkoa aikaa. Etenkin tähän aikaan vuodesta jos haluaa sukeltaa, sillä tuuli on meidän aikana tuullut väärästä suunnasta emmekä ole päässeet parhaille sukelluskohteille. Harmi!! Olisi ollut mukavaa bongata delfiinejä taikka muutama Hammerhead hai lisää :)

Mutta sukellukset ovat kyllä olleet muutoin ihan jees. Ei mitään ihmeellistä, mutta kaikin puolin perus hyviä ja helppoja. Yhteensä tuli täällä tehtyä 7 sukellusta ja vihdoin olen päässyt yli 70 sukelluksen rajapyykin! Wuhuu =D Täällähän alkaa sadekausi vähitellen tehdä tuloaan, mikä on näkynyt juuri tuon tuulen puolesta ja sitten muutamia sadekuuroja ollaan saatu myös. Ehkä low season näkyy myös turisten määrässä, sillä tuntuu että täällä on tosi vähän ihmisiä.

Saimme siirrettyä lentojamme sen kaksi päivää eteenpäin, tiistaista torstai iltapäivään, mikä tuntuu nyt ihan hyvältä, vaikka tosiaan pidempäänkin olisi viihtynyt helposti.

Me ei olla enää jaksettu koettaa edes pysyä missään budjeteissa, vaan nauttineet mm. herkullisista hieman kalliimmista ruoista täällä. Päivässä ei kuitenkaan tule syötyä kuin se yksi lämmin ruoka niin miksei se sitten voisi olla vähän parempi sellainen?! ;) Täällä on ravintola nimelta Iguanas, missä tarjoillaan kolmenruokalajin menu (sis.alkusalaatti, pääruoka ja jälkiruoka) hintaan 15$ ja tähän asti ollaan syöty siellä aivan mielettömän hyvää pihviä ja kalaa. Kaikki ruoat on tehty niin vimpan päälle ja annokset sisältää aina jotain spessua, kuten fetajuustoa, sinihomejuustoa vai muuta vastaavaa, nam! Ja tästä setistä voi myös valita että ottaako vain pääruoan, jolloin hinta on 10$ mikä on miusta jo aika kohtuu hinta noin laadukkaasta ruoasta! :)
Joka keskiviikko ja lauantai on Tranquilo ravintolan järjestämä bonfire party (kokko rannassa juhlat), mikä taitaa olla saaren isoin tapahtuma ja paikalla on noin 10-30 henkeä :) eli ei mitään massiivisia bileitä löydy täältä, eikä tarvitsekaan!
Mitäs muuta? Eihän me muuta olla nyt tehtykään, kuin sukellettu, otettu aurinkoa ja syöty hyvin :)
Juuri oikeanlaista lomailua.


Näitä ihania papukaijoja oli kaksin kappalein! harmi vain että näiltä Lemmikki papukaijoilta katkotaan tai poistetaan lentosulat, etteivät pääsisi karkaamaan taikka lentämään pois :(


lapset kalassa.

Seuraavaksi lennämme takaisin mantereelle Managuaan, Nicaraguan pääkaupunkiin. Olemme yhden yön siellä ja heti seuraavana aamuna olisi tarkoitus ottaa aamu 5:00 lähtevä bussi Hondurasin San Pedro De Sulaan. Matka-ajan ollessa piiiitkästä aikaa 12 tuntia! Huij. Sieltä sitten Hondurasin rannikolle Karibianmeren puolella La Ceiban kaupunkiin, mistä otamme lautan Roatan -saarelle.
Olimme aluksi menossa Utilalle (kolme saarta; Utila, Roatan ja Guanaja muodostaa Bay -islands ryhmän), minkä pitäisi olla edullisempi ja näin ollen reppureissaaja ystävällisempi saari. Mutta kuulimme että Utilan sukelluskohteet on huonoja ja kalaa vedessä todella vähän, jos ollenkaan! (vissiin aivan ylikalastettu). Tämän jälkeen kun vielä kuulimme että Roatanin riutta on paljon paremmassa kunnossa ja kalaa enempi vedessä ei tarvinnut enää miettiä että kummalle mennään. Eli Roatan täältä tullaan! Muutama päivä vain siellä ja siinäpä ne meidän rantakohteet sitten olikin! Aikaahan on New Yorkin lentoihin enää reilut 2 viikkoa! Huij.

6.5.

Haikein mielin jätimme maissisaaret taaksemme, mutta toisaalta myös innoissamme uusista vielä tulevista jutuista. Emmepä vaan arvanneet että tässä taas tulisi olemaan kolme matkustuspäivää ennen kuin pääsisimme kohtelleemme Roatanin saarelle. Managuasta tänne piti kestää vain 12 tuntia, mutta olimme perillä vasta kuuden jälkeen, eikä yhtään bussia La Ceibaan enää mennyt. Eli yö täällä ja huomen aamuna taas aikainen bussi 5:15 kohti La Ceibaa ja lautta 9:30 Roatanille. Vihdoin!
Valuutanvaihto sujui Nicaraguan Cordobista Hondurasin Lempirasiin helposti, sillä suhde dollariin on näillä valuutoilla kutakuinkin sama 20cordoban/lempirasin ollessa noin yksi dollari. Ja dollarit käyvät näemmä täälläkin oikein hyvin maksuvälineenä.

Nyt ei muuta, unille menon aika täällä, jotta jaksaa taas herätä nejän aikaan aamulla!

Ihanaa Äitienpäivää ihanalle Äitille!!!! :)

SEMANA SANTA & Little Corn island.

Eli yhtä kuin Pyhäviikko = Pääsiäinen espanjaksi.

Keskiviikkona saimme huomata muutaman muunkin suuntaavan Leonia kohden pääsiäisen viettoon, kun Managuassa bussia vaihdettaessa jouduimme odottelemaan noin tunnin jonossa ennen kuin pääsimme minibussiin. Busseja meni kuitenkin miltei koko ajan. Nämä paikalliset matkaajat suuntasivat kaikki kai rannoille Leonin edustalla, sillä Leonin kaupunki ei näyttänyt mitenkään erityisen kiireiseltä.
Itseasiassa koko kaupunki oli ensivaikutelmalta hyvinkin pieni ja miulle kerkesi tulla pieni ahistus että mitä ihmettä me tulemme tekemään kaikki neljä päivää täällä! Mutta hyvinhän ne pääsiäispyhät sujuivat!

Meillä oli Lazybones guesthousissa uima-allas ja Wifi huoneessa! Mitä sitä muuta voikaan toivoa ;)
Nettiä tuli käytettyäkin aika ahkerasti, tuli tutkailtua mm. erilaisia järjestelmä ja kolmannenpolven kameroita, kun ehkä sellaista ollaan New Yorkista hankkimassa ja googleteltua vaikka mitä muutakin. Yhteys oli niin hyvä että Jere katsoi muutamana iltana suomen yhdeksän uutiset ja urheiluruudun koneelta ja muutama jakso Pasila- sarjaakin tuli katsottua :)

Perjantaina lähdimme aamulla Tulivuori lautailemaan! Leonin kuuluisin turisti harraste! Eli otetaan pala lautaa ja kiivetään aktiivisen tulivuoren kraaterille ja lasketaan sen mustaa hiekka/kivi rinnettä alas :) ei siis kraateriin vaan sen ulkopuolelle olevaa rinnettä pitkin.
Koska oli pääsiäinen ei meitä ollut kuin minä, Jere ja 51-vuotias ammattivalokuvaaja miekkonen Coloradosta, yhdysvalloista.
Ensin ajettiin autolla mitei tunti määränpäähämme, missä sitten otettiin pikkureput selkään (sis.suojapuvun, lasit jne) ja lauta kainaloon. Valittavana oli istumalauta taikka seisomalauta ja koska mehän oltiin jo kokeneita Sandboardaajia Jeren kanssa valitsimme seisomalaudat. Ja eikun tarpomaan jälleen kerran ylämäkeen. Onneksi nyt korkeusero ei ollut kuin noin 500m ja huippu saavutettiin alle tunnissa. Huipulla käytiin ihmettelemässä kraateria ja maisemia sieltä.

Sitten meidän super Funkyt suojahaalarit päälle, suojalasit silmille, lauta jalkoihin kiinni ja menoksi! Ja miten vaikeaa se olikin! Samoin tein kun yritin lähteä menemään alamäkeen toivoin jo että olisimpa sitten kuitenkin valinnut ihan vaan istumalaudan! Nyt tämä ”lautailu” ei ollut mitään lähelläkään hiekkadyyneillä lautailua, vaan todella paljon vaikeampaa. Rinne oli tosi jyrkkä (45°) ja hienomman mustan hiekan seassa oli paljon myös isompia kiviä. Pystyssä ei pysynyt juuri ollenkaan ja kääntyminen oli käytännössä mahdotonta :) Mutta alas päästiin hikisenä, mustana ja lihakset totaalisen väsyneinä.
Tällä rinteellä on mitattu alas lasku nopeuksia ja nopeimmillaan voit mennä istumalaudalla jopa 70km/h !! pelottavaa. Ja ompa ihmiset saaneet itsensä ruhjeillekin alas tullessa. Olinkin ihan tyytyväinen kun saimme kunnon suojavarusteet; ranne, polvi ja kyynärsuojat, kypärä vain puuttui.


Jere viilettää alas päin.

Tämä oli yksi Nicaraguan useammasta toimivasta tulivuoresta ja purkautunut viimeksi 1996, jolloin se tuotti jonkin verran laavaa ympäristöön ja Leon sai 10cm:in hiekka/tuhka kuorrutteen! Näitä aktiivisia tulivuoria tarkkaillaan koko ajan ja nyt kun oli mm. tuo Japanin kova järistys, oli myös täällä havaittu ilmeisesti tämän järistyksen vaikutuksesta pientä lisääntynyttä aktiivisuutta tulivuorten uumenissa.

Jc (tämä Coloradolainen herrasmies) osasi kertoa samana iltapäivänä olevasta paikallisesta pääsiäistapahtumasta, minne päätimme mennä yhtämatkaa. Kyseessä oli katutaide tapahtuma, missä kaduille laitettuihin puuraameihin tehtiin erivärisiksi värjätyistä sahanpuruista uskomattoman hienon näköisiä kuvituksia tietenkin eri raamatunaiheista. Kuulimme myös että illalla auringonlaskun aikaan nämä kaikki tuhottaisiin?! En tiedä minkä vertauskuvan mukaan tai miksi näin tehdään. Me kävimme lähinnä vain katsomassa ja JC kuvaamassa näitä hienoja taideteoksia.

Lopput pääsiäisestä vietimmekin hostellimme altaalla, kirjoja lukien, nettiä käyttäen sekä asioita hoitaen. Kaupunki oli todella hiljainen, monien ravintoloiden ja kauppojen ollessa kiinni. Ruokaa kuitenkin saimme ja hyvää sellaista! Ollaan nyt Nicaraguassa ollessamme syöneet aika hyvin; pihvejä ja muita kunnon aterioita. Paikallisia ruokia ollaan kyllä maisteltu, mutta mie en enää jaksa olla vakuuttunut riisin, papujen ja platanoiden (se ei niin makea versio banaanista) herkullisuudesta. Yksi Leonin specialiteeteista oli kana ja liha pihvit jalopeno kastikkeessa! Ihan mielettömän hyvää ja tulista juuri oikealla tavalla. Tuota pitää kokeilla tehdä kotonakin :)

Nythän me olemme jo täällä pienellä maissisaarella ( Little Corn island). Lento sujui oikein mukavasti ja meillä kävi tuuri; pääsimme isompaan koneeseen, minne mahtui miltei 50 matkustajaa. Ilmeisesti saarille tulijoita oli niin paljon että tänne lensi samaan aikaan kolme konetta! Meidän rinkat oli mm. vasta kolmannessa koneessa ja me itse ensimmäisessä :) yksi koneista oli vain 12 paikkainen! Huij! Vaikka koneita tulikin paljon ei rannassa pikku saarelle meneviä turisteja kuitenkaan ollut kuin muutamia. Venematka kesti 30 min.ja vihdoin saavuimme pienelle paratiisisaarelle :) ihanaa.

Heti matkalla toiselle puolen saarta (minne olimme menossa majoittumaan) törmäsimme sukelluskeskuksella tuttuihin; James ja Melissa olivat vielä täällä! Tämä pariskunta oli meidän kanssa samaan aikaan Boliviassa Sucressa syksyllä (hekin) ja silloin jo puhuivat että ovat tulossa tänne ja että aikovat olla ainakin sen aikaa kun James tekee divemaster kurssin eli muutaman kuukauden. En olisi vain ikinä uskonut heidän olevan vieläkin täällä!

Saaren toisella puolen sijaitsee muutamia eritasoisista puubungaloweista kyhättyjä resotteja. Saimme huoneen 10$/yö ja ehdimme jo iloitsemaan tästä edullisesta hinnasta. Kunnes tajusimme että huoneemme sänky oli aivan hirvittävä, kolmen surkean (ja varmaan homeisen) patjan viritelmä ja huone niin kuuma, ettei siellä yksinkertaisesti meinanut voida nukkua. Sitten vielä verenhimoiset moskiitot siihen päälle niin jee. Miulla oli ehkä huonoin yö koko reissulla! Aamulla oli pakko käydä suihkussa, kun oli hikoillut niin paljon yöllä. Aloimme miettimään meidän vaihtoehtoja... Joko kärvistelisimme tuossa ja säästäisimme sen 5$ per pää per yö (muiden majoitusten ollessa hintaa 20$/yö) taikka vaihtaisimme tällä rannalla parempaan bambumajaan. Hinta olisi noussut sitten 25$/yö. Olimme kuulleet Jamesiltä ja Melissalta sekä laivamatkalla tapaamaltamme kaverilta Sun shine hotellista, missä huone ilmastoinnilla, kaapeli tv:llä ja omalla kylpyhuoneella olisi 20$/yö ja päätimmekin lähteä heti aamusta kysymään huonetta sieltä. Meitä ei niin haitannut millä rannalla olisimme, sillä parhaimmalle rannalle sai kuitenkin kävellä sen parikymmentä minuuttia asui missä päin saarta vain.

Ja kylläpä olimme tyytyväisiä kun saimme huoneen Sun Shinilta! Vaikka alkuun tuntuikin että tämäkin huone on aivan kosteuden turmelema, tekee ilmastointi huoneelle kuitenkin ihmeitä ja piiitkästä aikaa meillä on oma vessa ja suihku! Jee! Ja huone on tosiaan ihan hotelli huone tasoa, sementti rakennuksessa, eikä mikään sinne päin kyhätty bambu maja viritelmä ;)
Plussaa on vielä keittiö, mitä saamme käyttää ja yläkerrassa oleva tila, mistä löytyy kolme biljardipöytää, pingis pöytä ja muita pelejä plus baari. Ei huono :)
Meidän kanssa hotellissa majailee vielä nyt sitten meidän ensimmäinen uusi tuttavuus Malta, saksalainen puunveistäjä :) ja kaksi hassua kissaa ja yksi koiranpentu :)

Kuulimme myös jälkikäteen että meidän ensimmäisestä majapaikasta löytyy bedbucks:eja (sänkykirppuja?)! Ja heti alettiin syynäämään meidän ”hyttysten”puremia tarkemmin, ettei nää nyt vaan olisi minkään bedbucksien tekosia?! Eikä meidän kai auta muu kuin toivoa, muutoin ollaan aika varmasti tuotu ne mukanamme sieltä tänne meidän uuteen majapaikkaan.

Saari eroaa manner Nigaraguasta kielensä puolesta; täällä suurinosa puhuu englantia! Koulussa opetetaan espanjaa, mutta kaikki puhuu englantia, toisilleenkin. Tosi outoa olla pitkästä aikaa paikassa missä paikalliset puhuvat englantia paremmin kuin me! Täällä on oikeasti jo vähän Karibia meininkä, ihmisten ollessa mustia ja englanninkeiltäkin puhutaan vähän omalla tyylillä :)


Little Corn Island.

Täällä on ihanan vähän ihimisiä ja turisteistakin tuntuu että useampi on täällä asustelemassa pidemmänkin aikaa, eikä vain viikkoa niin kuin me! Saksalainen Maltakin tuli tänne kuukaudeksi ja sai vielä saman hotelli huoneen kuin me 250$/kk !! edullista sanon minä :)

Nyt olemme nauttineet auringosta ja ihanasta rannasta ja saaren huippuhyvästä hengestä. Täällä on letkeää.

Pidetään peukkuja hyville keleille ja tuleville sukelluksille!

30.4.2011

Hei vaan hei, niin kivaa on ollut että vaikkei meillä enää olisikaan aikaa niin ollaan yrittämässä siirtää meidän lentoja täältä saarelta takaisin mantereelle muutamalla päivällä. Enempään ei ole varaaa, mutta se parikin päivää täällä lisää kelpaa kyllä!

Sukeltamassa ollaan oltu jo nelisen kertaa ja ihan jees sukelluksia. Näkyvyydet tuntuu ihan super hyviltä (10-15m) Isla Coiban jälkeen ja lämpötilatkin on tasaista 29°C, eikä ole virtauksia eli helppoa, nautinollista sukeltamista.
Näillä mennään ja seuraavaa postausta vasta sitten mantereelta, netti täällä ei mitenkään helposti saatavilla.

Hauskaa Vappua!

Tulivuoria ja kolonialismin koreutta.

San Juan Del Sur:ista siirryimme lyhyen matkan sisämaata kohden; Isla Ometepelle, tulivuori saarelle Etelä- ja Keski-Amerikan toiseksi suurimmalle järvelle (Lake titikaka on suurempi).
Saaret ovat muodostuneet kahdesta tulivuoresta, Volcán Concepción:ista (1610 m) ja Volcán Maderas:ista (1394 m). Saarelta löytyy lukuisia pieniä kyliä asukasluvun pysyessä hitusen alle 30 000. Me majoituimme suurimmassa kylässä Moyogalpassa ehkä hienoimmassa huoneessa mitä koko reissun aikana! :)

Visiittimme oli vain kaksi täyttä päivää. Ensimmäisenä päivänä vuokrasimme skootterin millä pärisyttelimme saaren yhtä ainoaa tietä pysähtyen muutamilla nähtävyyksillä mm. luontopolulla, minkä varrella näimme apinoita ja lintuja sekä Ojos De Agua -luonnon uima-altaalla, mihin virtasi tuliperäisestä maasta kirkasta, mineraalipitoista vettä. Tässä vedessä sanotaan olevan jos vaikka minkälaisia parantavia ja terveydellisiä vaikutuksia, mistä varmaan osa onkin totta. Alkuperäisasukkaat uskoivat aikoinaan että uinti tässä vedessä nuorentaisi 5 vuotta! :) taisi olla niin hyvä nuorentava vaikutus miulle, että unohdin miltä tuntuu polttaa pohje skootterin pakoputkeen. Eli tein sen taas! Nyt onneksi selvisin paljon lievemmällä palovammalla kuin Lake Toballa nelisen vuotta sitten.



Toiselle päivälle järjestimme itsemme kipuamaan Volcán Concepciónille, tosin näköalatasanteelle saakka vain. Aamu herätys ei miulle ollut oikein suotuisa, kurkku oli kipeä ja olo muutenkin vähän outo. Mutta kipuamaan lähdettiin näistä huolimatta. Mukaan meille tuli Luis -opas joka puhelikin ihan Ok englantia. Ja kun tulivuorelle ollaan kiipeämässä niin ei varmaan mitään muuta voikkaan odottaa kuin jyrkkenevää ylämäkeä! Arvioitu ylämäen ylös nousu aika on noin 3h ja me tultiin se puolessatoista tunnissa =D helppoa se ei ollut, mutta kun ei me Jeren kanssa olla totuttu pyytämään mitään taukoja, niin niitä sitten pidettiin ilmeisen vähän ja lyhyitä sellaisia :) Tää kiipeeminen oli kyllä rankinta ikinä! En tiedä mistä johtui, että rintaa puristi ja henkeä ei meinannut saada yhtään ja lopussa miun jalat alkoi myös väsymään kohtuuttomasti, ei tällaisia tuntemuksia ole aiemmin ollut yhtä voimakkaina vaikkakin esim. Perussa ihan samantasoinen ylämäki mentiin Colcan kanjonilla.
Ehkä treenauksen puutetta ;)
Mutta ylös siis päästiin 1100m korkeuteen ja siellä törmäsimmekin toiseen ryhmään, joka oli lähtenyt liikenteeseen jo ennen kuutta aamulla ja heidän ylämäki oli kestänyt sen miltei 3h.! Ja kun meidän opas kertoi toiselle ryhmälle meidän ajan olivat kaverit hieman ihmeissään =D Ja tämä toinen ryhmä oli vielä jatkamassa ihan ylös asti! Auch. Mie en olisi pystynyt!
Ja sitten se alaspäin tuleminen, no ei ollut helppoa sekään, nyt ei tietenkään hengästyttänyt samalla tavalla, mutta miun jalat vaan ei meinanneet enää toimia! Ja kun jokaisesta puusta ja juurakosta piti pitää kiinni ettei liukuisi vaan alamäkeä teki se alaspäin menemisestä ihmeen rankan.
Mutta me selvittiin! Jalat ei selkäestikään olleet myöskään tottuneet umpinaisiin kenkiin, kun sain taas rakon kantapäähän. Mie lepäsin tuskaisen kuumassa huoneessamme iltapäivän kun Jere taas siirtyi viereiseen baariin katsomaan jalkapallopeliä.

Tämän rehkimisen aamupäivällä kruunasi hienosti rauhallinen ilta, yhden paikallisen ravintolanpitäjän ravintolassa/olohuoneessa. Saimme herkku hampurilaiset, muutaman oluen ja satelliitti kanavat :) Katsoimme mm. uutisia, American Idolsia ja super huonoa jenkkien teinisarjaa nimeltä Glee. Oli jotenkin ihanaa pitkästä aikaa istua rauhallisessa tilassa ilman muita asiakkaita, nauttia hyvästä seurasta ja pääntyhjentävistä ohjelmista (no ei ne uutiset). Vieläkun ympärillä pörräsi omistajan kolme hulvattoman hauskaa pelastettua koiraa oli kombinaatio huippu :) Yksi näistä koirista oli ehdottomasti ylitse muiden: Tripod (niin kuin kameran jalusta!), kolmijalkainen koira joka on ehkä iloisin tapaamamme koiruus! Ja miten lujaa se pääsikään, vaikka omasi vain yhden takajalan. Tripodi oli jäänyt auton alle 8kk ikäisenä, minkä seurauksena se oli menettänyt toisen takajalkansa ja päätynyt Gerryn huomaan.

Isla De Ometepeltä matka jatkui Granadaan, lauttamatkan ja vaivaisen puolentoistatunnin ajomatkan päähän, vähän me tykätään näistä mielettömän lyhyistä bussimatkoista :)

Granada sijaitsee tämän saman jättijärven toisessa päässä ja on syystäkin Nicaraguan näyttelykappale (showpiece). Tämä on jälleen yksi kolonialismin taidonnäyte ja toinen toistaan värikkäämpiä rakennuksia on kadunvarret pullollaan. Mitään erityistä tekemistä täältä ei oikeastaan löydy ja keskusta-alueen nähtävyyksineen kiertää parissa tunnissa helposti. Tämän vuoksi lähdimme toisena Granada päivänämme pyörähtämään Nicaraguan käsityön mekassa ja työläsikaupungissa Masayassa, mikä sijaitsee huiman 30min. Bussimatkan päässä Granadasta :) Kaupunki itsessään ei vaikuttanut kummoiselta, mutta jotain pientä lähti käsityömarketilta mukaan, enemmänkin olisi halunnut ostella, mutta vieläkin joutuu vähän ajattelemaan tuon tavaramäärän roudaamista ympäriinsä, etenkin kun meidän lennoille Corn:in saarelle on matkatavaroiden kilot rajoitettu alle 13kg!!



Niin ostimme lennot vihdoin Corn:in saarelle, eli tuonne Nicaraguan karibianmeren puolelle ollaan lentämässä 24.5, mistä löytyvät iso ja pieni Maissisaari ( Corn islands). Lento laskeutuu luonnollisesti isolle maissisaarelle, mistä me hyppäämme suorilta taksiin ja otamme lautan pienelle maissisaarelle, mistä pitäisi löytyä hulppeaa sukellusta, valkeita hiekkarantoja ja meidän viimeinen pidempi ”pysähdys” paikka, eli olemme saarella 8 päivää. Maissisaarten jälkeen ei nimittäin enää mitään neljää päivää pidempiä pysähdyksiä taida tulla! Nimittäin mantereelle paluun jälkeen New Yorkin lentoihin on enää reilut kaksi viikkoa! Iiiks.

Mutta tätä ennen me vietämme vielä pääsiäistä, katolisen Etelä- ja Keski-Amerikan milteimpä suurinta vuosittaista juhlaa. Suurinosa paikallisista matkaavat rannoille, joten teimme kai ihan hyvän valinnan kun päätimme jäädä kaupunkiin ja tehdä mahdollisesti sieltä käsin visiitin lähi rannoille. Katsotaan miten käy, huomenna edessä huimat 3h bussimatka Leoniin :)

Rentouttavia pääsiäslomapäivä!

Nicaragua!

Costa Rican Puerto Viejosta otimme jalat (tai bussin) allemme aika vikkelään ja jatkoimme suoraan pääkaupunkiin San Joseen, sateiseen sellaiseen. San Jose ei näyttänyt yhtään niin pahalta, miltä se opuksissa tai muiden suissa oli kuulostanut... ehkä olisi ollut yhden päivän vierailun arvoinen. Mutta me jatkoimme Paraguain tunnelmissa ja kiiruhdimme Costa Rican lävitse siis reilussa kolmessa päivässä, Speed travellaus kunniaan! :)

Costa Rica – Nicaragua rajan ylitystä odotimme mielenkiinnolla, sillä jälleen opuksissa oli kerrottu sen olevan todella hidas, mahdollisesti jopa pari tuntia aikaa vievä ylitys. Mutta pääsi yllättämään; raja ylittyi erittäin helposti, ainut ongelma oli löytää Nicaraguain puolen immigration ja eksyttiin matkalla kerran rekkaparkkipaikallekin :) Monen etapin kautta pääsimme lopulta San Juan Del Surin kylään tyynenmeren rannalle, mistä reilun puolentunnin etsimisrupeaman jälkeen löysimme todella kivan guesthousin (Mama Sara guesthouse!).

San Juan Del Surin kylä on mukava ja sopusuhtainen sekoitus paikallisia ja turisteja. Kylä on rannalla, missä kalastusveneet vievät voiton. Ranta ei ole erityisen houkutteleva uimaan taikka edes auringonottoon, mutta San Juanin ympäriltä löytyvät rannat tarjoavat sitten tälle vastinetta; eri tasoisia surffirantoja on useita.
Majoituksemme hinta oli pitkästä aikaa alle 20 $/yö ja mitä parhaimmat ravintolat ympärillämme tarjosivat herkkuruokiaan viiden dollarin lähtöhinnoin.
Tapasimme yllätykseksemme täällä heti saavuttuamme Jessen (Cartagena-Panama cruise) joka osasi kertoa myös Danin olevan vielä kylässä ja tottakai liityimme illallistamaan heidän seuraansa, oli mukava törmätä tuttuihin.

San Juanissa menimme surffaamaan parina päivänä ja yhtenä päivänä hemmottelimme itseämme hienon hotellin uima-altaalla :) välillä on kivaa ottaa arinkoa ilman hiekkakuorrutusta ja nauttia makeassa vedessä uimisesta.
Surffaukset ei ehkä sujuneet niin hyvin kuin toivoimme, vaikka aallot näyttivätkin välillä olevan todella hyvät. Parasta oli kyllä taas se, että rannalla ei ollut liikaa ihmisiä ja vedessä oli tilaa kaikille. Vuokrasimme jälleen kimpassa laudan (tällä hetkellä käytössä 7” lauta tai himpun verran pidempi) ja vuoronperään kävimme räpiköimässä meressä :)



Ainoa hieman negatiivista vibaa San Juanille tuova asia on varkaudet. Kuultiin heti saapuassemme muutama tapaus, miten rannalla oltiin macheteilla (viidakkoveitsi) uhaten tultu ryöstämään ja miten kylällä oli tytöltä joka seisoi porukassa napattu käsiveska. Ja kun vielä paikallinen taksikuski toteaa, että juu vaarallista on, paljon ryöstöjä, pahoja ihmisiä ja lukee lehdestä jostain jengien kahakoinnista niin mie jätin ihan suosiolla joka kerta rannalle taikka kaupungille iltaisin mentäessä kameran kotiin. Mitään epämääräistä ei kyllä huomattu eikä kertaakaan ollut mitään tilanteita taikka tuntenut oloansa uhatuksi. Itse kylä on vielä jotenkin niin symppis, että on vaikeaa edes ajatella siellä kaiken rauhallisuuden keskellä mitään ryöstöjä tapahtuvan.

Meidän Guesthousin pitäjä oli ihan upea tapaus. Mama Sara -guesthouse on kaksikerroksisen rakennuksen toisessa kerroksesssa ja perhe, joka tätä pyörittää, asuu itse alapuolella. Joka päivä Sara toi meille ruokaa, juomia tai pieniä välipaloja. Ja kerran olimme juuri tulleet aamupalalta (myöhäiseltä sellaiselta) ja jouduimme sanomaan ei hänen tarjoamalleen lounaalle, mihin Sara totesi jokseenkin pettyneenä ”No es importante”... oops!



San Juanissa huomasimme ensimmäisen kerran keinutuolien paljouden! Ensin ajattelin sen olevan vain joku San Juanin juttu, mutta ei! Nicaragualaiset rakastavat kiikkustuoleja. Niitä on aivan jokapuolella ja vaikka minkälaisen tuolin voi näemmä muuntaa keinutuoliksi. Niitä on paikallisten kotona olohuoneessa vähintään yksi, mutta yleensä monen keinutuolin ryhmä, myös parvekkeet ja terassit on täynnä keinutuoleja :)

Aurinkoa ja lämpöä on riittänyt Nicaraguaissa, jopa niin paljon, että välillä on huoneissa aivan tuskaisen kuuma. Nyt onkin kuulemma kuumimmat kuukaudet. Samat vuodenajathan on täällä kuin esim. Thaimaassa; huhti-toukokuun ollessa kuumimmat kuukaudet ennen kuin sadekausi vähitellen alkaa.
Kyselimme myös kiireisimpiä kuukausia turistien osalta, ja ne ovat yleensä kesällä, kun yhdysvaltalaiset nuoret pääsevät kouluistansa lomalle ja tietenkin myös euroopan lomat ovat tuolloin. Ihan tarpeeksi noita jenkkejä täällä pyörii nytkin, että ei kiitos tänne kesä aikaan sitten!

Nicaraguan rahayksikkö on Gordoba ja noin 20 gordobaa on 1$. Täällä voit maksaa niin paikallisella valuutalla kuin dollareillakin, mutta usein dollareilla maksaminen voi tulla edullisemmaksi kuin Gordobilla! Eli meiltäkin löytyy koko ajan dollareita ja Gordobia lompakosta, jotta voidaan sumplia. Yleensä isommat hinnat, kuten majoituksien ja retkien ilmoitetaan dollareina ja muut Gordobina. Nicaraguan setelit on myös ehkä kauneimpia seteleitä mitä olen nähnyt! Ensinnäkin ne ovat näitä ”uudenajan” muovirahoja, mitä australiassa valmistetaan (kestävät surffareiden taskuissa ja pesukoneissa) ja sitten ne ovat vielä niin hienon värikkäitä! :)

Meiltä jäi ennakkoäänestys valitettavasti välistä. Olin alunperin katsonut jo että Nicaraguai olisi meidän paras vaihtoehto ehtiä äänestämään, mutta valitettavasti olimme ennakkoäänestyksen aikaan juuri vaihtamassa maata Panamasta Costa Ricaan. Ensikerralla sitten.

Olemme tällä hetkellä Granadassa, tosi nätissä ja värikkäässä kaupungissa, mistä siirrymme pääsiäisen viettoon Leoniin ylihuomenna. Sitä ennen kuitenkin tämä postaus ja vielä koetan saada aikaan juttua Isla de Ometepeltä!
Lisäsin juuri myös kuvia Picasaan!

Parhautta

Kyllä muilta matjaajilta kuulee aina niistä parhaimmista paikoista, mistä ei oppaissakaan paljoa hiiskuta...
Mamallena guesthousissamme Panama Cityssä tutustuimme ruotsalaiseen Peteriin, joka kehui meille sukelluksia Isla de Coiballa tyynenmeren puolella. Oli kuulemma parhaat sukellukset koko Väli-Amerikassa! Ja paljon isoja otuksia; valashaita sekä ainakin viittä eri muuta haita (whitetip, bullshark, hammerheads ym.), paljon isoja kalaparvia, mantoja sekä eaglerayta. Peter oli myös nähnyt kun manta hyppää miltei 3 m vedestä! Vau. Tuonnehan on pakko päästä! Ja tämän perusteella päätimmekin skipata Panaman sisämaassa olevan Boqueten kylän ja olla menemättä suoraan Bocasiin ja lähteä tutustumaan tähän Santa Catalinan kylään lähemmin, mistä nämä sukelluksetkin olisi mahdollista tehdä.



Ja täällä sitä nyt ollaan; Paratiisissa!! Tämä on ehdottomasti tähän asti täydellisin paikka! Ja tänne on ehdottomasti joskus päästävä takaisin!
Kylässä itsessään asustelee ehkä noin 500 henkeä. Kylän ydin on mini tienda (kauppa) mistä voi ostaa vettä, riisiä ja sipsejä eikä paljoa muuta :) Yksi päällystetty tie löytyy minkä varrella on kolmisen sukelluskeskusta, surffilautojen vuokrausta ja muutamia majoitus paikkoja. Päällystetty tie päätyy rantaan mitä kautta pääsee kävellen pienen kukkulan päälle mistä löytyy muutamia guesthouseja lisää, missä mekin nyt majailemme Las Palmerasissa aika Kaakkois-Aasia henkisessä huoneessa. Täältä menee taas muutamia hiekkateitä muille rannoille ja matkanvarrelta löytyy mm. ehkä parasta pizzaa tähanasti tarjoileva italialainen ravintola.
Sitten nämä isot plussat: turisteja on todella todella vähän, rannoilta löytyy uskomattoman hyvää aaltoa, meille suurimmaksi osaksi liiankin isoa ja ilmapiiri on kaikenkaikkiaan todella rennonletkeä.
Huomenna menemme sitten sukeltamaan, että jos sukelluskin on vielä huippua niin tämä on todellakin ihan paratiisi!
Eryisesti pidän siitä että iltaisin täytyy ottaa taskulamppu mukaan, ilman et pärjää ja että välimatkat eri ravintoloihin ja rannoille on kuitenkin aika pitkät (1-2km) eikä palveluita ole liikaa. Iltaisin ruokaa saa ravintoloista vasta 6.30 pm ja aamupalaakin olemme syöneet aina samassa paikassa, kun muitakaan emme tiedä :) poluilla vaeltaa pimeän aikaan lukuisia pikkurapuja joita saa varoa, hevosia kulkee vapaana ja tänään näimme päätiellä pickupin perässä ilmeisestikin paikallisen kalamarketin jossa olisi ollut ehkä Manta Rayta jopa tarjolla? Joku tosi iso rausku siellä oli ja muutama muu todella suuri kala.

Täällä saa olla ihanan kaukana 18-25 vuotiaista bailaavista reppureissaajista :) suurinosa turisteista on vähän erilaisia matkaajia taikka vanhempia. Tänne ei tunnu ihan jokainen perus reissaaja tietänsä löytävän, mikä selittyy sillä ettei tänne ole täysin helppo päästäkään. Kun lähdemme pois joudumme matkustamaan varmaan 11-12 tuntia ja vaihtamaan bussia ainakin kolme kertaa.

Se siitä hehkutuksesta, pidetään peukkuja huomisille sukelluksille... pitäisi olla paljon isoa kalaa, mutta myös virtaukset on tietenkin sitten todella voimakkaita ja erittäin kylmiä thermoja löytyy myös, vedenlämpötilan laskiessa pahimmillaan 14 asteeseen! Iiiks. Mie tuun niiiin jäätymään.

Nyt syömään yhteen ravinteliin joka ilmoitti aikaisemmin että heiltä löytyy tänään tuoretta tonnikalaa! Nams!


3.4.2011

Joo ne sukellukset, noh, ei ollut isoja otuksia eikä oikein muutakaan, mutta mie nautin pitkästä aikaa sukeltamisesta itsessään tosi paljon. Jerelle tuli jotain vikaa sen onteloihin eikä pystynyt tekemään kuin kaksi sukellusta. Mie ja Belgialainen uusi ystävämme Geert tehtiin kolme sukellusta. Vedenlämpötila tosiaan laski välillä sinne 20 asteeseen ( aasiassa sen ollessa aina vähintäänkin 28°C ), mutta mie sain sukelluskeskuksen lämpimimmän puvun 5-7mm paksuisen ja tarkenin vallanmainiosti!

Kyllähän me tietenkin jotain nähtiinkin; ehkä maailman suurin grouper -kala. Se oli oikeasti varmaan 2m ja lihava kuin mikä! Ihan käsittämättömän kokoinen! Ja siinä se vaan möllötti hiekkapohjassa eikä meistä piitannut yhtään. Näimme myös todella todella suuren mureenan, niin ison ettei meidän sukellusopaskaan ollut koskaan nähnyt vastaavaa! Eli isoja otuksia kyllä Coiban ympäristöstä löytyy. Näkyvyydet oli todella huonoja että oltaisiin ehkä nähty enempikin jos näkyvyys olisi ollut yhtään yli 10 m... noh, sen verran kuitenkin tykättiin että päätettiin kokeilla toista sukelluskeskusta (sillä menevät hieman eri kohteille sukeltamaan = kauemmas) ja lähteä heidän kanssaan maanantaina katselemaan taas merenpinnanalaista maailmaa.

Tämän yhden vapaapäivämme sukeltamisesta vietimme sitten tietenkin surfaten! Ja voi vitsi miten kivaa meillä oli! Vuokrasimme vain yhden laudan iltapäiväksi ja hyvin riitti molemmille aikaa vedessä. Oli vielä niin mielettömän lämmin ilma ( = 35°C ) ja merivesikin oli vähintään sen 28 asteista, että ensimmäistä kertaa tarkeni helposi surffata vain bikinit päällä. Muutama kylmä olut vielä siinä surffauksen seassa ja ai että päivä oli lähes täydellinen.



Ollaan saatu huoneeseemme myös huomattavasti enemmän kutsumattomia vieraita (= ötököitä) kuin missään muualla tähän asti. Näihin kuuluu mm. skorpioni! pieniä rapuja sekä torakoita. Hyttisistä ja muista pörriäisistä puhumattakaan, ollaan siis todellakin pitkästä aikaa taas kosteassa ja kuumassa! Ja miun kelpaa! Vaikka joutuukin hikoilemaan itsensä uneen, niin mie tykkään! Eipähän tarvitse ainakaan palella, edes auringonlaskun jälkeen.

Meidän PITI lähteä alunperin maanantaina, ja nyt oltiin suunniteltu lähtevämme näiden toisten sukelluksien jälkeen elikkäs tiistaina, mutta nyt tuntuu siltä että muutamapa päivä lisää surffaamassa ei yhtään haittaisi, hmm... katsotaan millaiseen ratkaisuun päädymme.

Täällä ei hirmuisemmin internettejä tunnu löytyvän, joten saa nähdä kuinka pitkä postaus tästä lopulta tulee, ennen kuin saan tämän nettiin :)

5.4

Sukellukset eilen olivat pieni pettymys. Me ei lopulta mentykään oikeasti minnekään kauemmaksi, vaan pyörittiin niillä aika samoilla nurkilla, mutta onneksi kaksi sukelluksista oli sentään eri kohteilla. Näkyvyydet oli heikkoja, divemaster huono, vedenlämpötila kylmä koko ajan (22°C) ja mitään otuksia ei hirmuisesti nähtykään.

Kohokohdiksi jäi Frogfish, vihreänä versiona, näitä nähtiin jopa kolme yhden sukelluksen aikana! Siirryttäessä sukelluskohteelta toiselle näimme veneestä, kun Mobula Ray hyppää noin 2-3 m korkeuteen ja tekee siinä sitten vielä muutaman kiepin ilmassa! Ja tämän se toistaa kolme kertaa, wau! Aika huikean näköistä. Myös mini mini scorpion fish nähtiin, taisi olla vaivaiset 10 cm! Ja viimeisen sukelluksen lopussa vain minä ja australialainen mies näimme noin 6 eaglerayn parven kaukaa. Mureenoita oli sukelluksilla niin paljon ettei niistä edes jaksanut enää kellekään erikseen mainita, oli varmaan yhdessäkin kohtaan 6 mureenaa joista osa ulkona koloistaan etsimässä uutta koloa.


Frogfish, Geertin kuvaamana.

Nyt on sukellukset tehty ja tänään on vielä yksi surffipäivä tiedossa ja huomenna sitten jatketaan matkaa, luultavasti Bocas Del Toron suuntaan.

8.4

Nyt ollaankin jo sateisessa Costa Ricassa! Matkustuspäivämme tuli kestämään 14 tuntia ja kolme bussin vaihtoa. Eli aika oikein arvioitu aikaisemmin :) Bocasiin olisi mennyt viimeinen lautta 6.30 pm, mutta eihän me siihen mitenkään ehditty. Jäimme sitten yöksi rajan tuntumaan siihen ainoaan oppaassa mainittuun hostelliin. Miltei koko matkan satoi vettä, illan satoi vettä ja seuraavana aamunakin satoi vettä. Päätimme skipata Bocas Del Toron, sillä kelit siellä ilmeisen sateiset usein myös ja siirryimme suoraan sateessa harmaaseen Costa Ricaan.

Rajan ylitys sujui taas ongelmitta, mutta ensimmäistä kertaa ikinä kysyttiin jatkolippua maasta pois! Usein kuulee taikka lukee oppaista että maahan tullessa sinulla täytyy olla esittää maasta poismeno lippu. Tämä siksi että rajoilla tyypit sitten tietävät ettet ole jäämässä asustelemaan maahan pidemmäksi aikaa kuin sinulla on lupa. Ikinä ei aiemmin ole missään kyselty taikka pyydetty näyttämään mitään lippuja ennen kuin nyt. ja tokinhan meillä oli näyttää Guatemala - New York lentolippujamme, mikä ajoi asian hyvin; enää kuusiviikko aikaa siihenkin!

Saavuimme Puerto Viejo de talamancaan puoliltapäivin ja täällähän satoi, ja satoi koko päivän.
Kylä on aikapitkälti turistikylä, mutta näin sateellakin ihan sympaattisen näköinen.
Aamupalalla tuli selkeäksi että Costa Rica on kallis ja että nyt aletaan syömään omia aamupaloja kaupan antimista. Kun kahden ihmisen aamupala kahveineen (omeletti, salaatti ja kaksi todella huonoa kahvia) tuli maksamaan 20 dollaria! voi miun mielestä todeta että on kallista! Sitten kun vielä pieni olutpullo maksaa sen 3-3,50$, niin kallista on! Muualla olut on ollut noin 1-1,50$.
Sitten meille tarjotaan snorkeliretkeä, jonka hinta olevinaan jossain tarjouksessa on 50$ niin huh! ei tartte lähtee snorklaamaan! tuohon hintaan pitäisi saada kaksi sukellusta!

Mutta jotain hyvääkin; tapasimme eilen illalla tosi mukavan paikallisen, ja pelkästään hänen vuokseen jäämme ihmettelemään vielä yhden päivän tätä paikkaa, ennen kuin jatkamme suorinta reittiä San Joseen (pääkaupunki) ja sieltä sitten pikapikaa rajalle ja Nicaraguaan, missä hintatason pitäisi olla meille enemmän kohdillaan.
Ja kieltämättä yhtäjaksoinen sade ja harmaus laittaa mielenkin vähän matalaksi, vaikka meille säät onkin olleet poikkeuksellisen suosiolliset tähänasti olisi loppureissu kiva päästä viettämään auringossa!

Panama City

Portobelosta Panma Cityyn ei matka kestänyt kuin nelisentuntia bussinvaihtoineen. Ensin ”chickenbussilla” Coloniin missä meidän piti ottaa taksi noin 150m siirtymän vuoksi bussiterminaalille, koska alue on kuulemma vaarallinen. Tuntui huvittavalta siirtyä reilut 100 metriä taksilla. Colonista tulimme sitten ihan normaalilla bussilla Panama Cityyn.

Panama Cityssä jälleen kun emme olleet tehneet varausta etukäteen, emme saaneet huonetta juuri siitä guesthousista minne olisimme tahtoneet, mutta onneksi respassa oli niin ystävällisiä ihmisiä että he tarjoutuivat soittamaan muutamaan muuhun guesthousiin kysyäkseen meille huonetta ja tärppäsi sitten Mamallena guesthousista mikä osoittautuikin oikein mainioksi paikaksi!
Hinnat on kyllä täällä aika huimat, omasta houneesta, ilmastoinnilla (vain öisin) mutta ilman omaa wc/suihkua saa pulittaa 30$!! ja huone on kuitenkin aika perus huone... kallista!!! dormit on kyllä sitten sitä normaalia 10-13$/hlö. Onneksi dollarin kurssi on tällähetkellä meille suosiollinen, niin ei tunnu aivan niin pahalta. (vaikka sekin voitto hävitään rahaa automaatilta nostaessa, kun Panaman pankit veloittavat jokaisesta nostosta sen 3$)

Panama City on ensimmäinen kaupunki lukuisilla pilvenpiirtäjillä sitten Buenos Airesin ja Liman. Asukkaita Panama Cityssä on vähemmän kuin Helsingissä, alle 500 000! ja sen huomaakin; kaupunki alue on aika pieni ja ihmisiä + liikennettä ei ole aivan samallalailla kuin muissa suurkaupungeissa. Kaupunki itsessään ei ollut miusta mitenkään ihmeellinen, ihan perus näppärä ja nätti. Kävellä voi helposti jokapaikkaan, vaikkakin asiaa hieman vaikeuttaa se ettei katujen nimikylttejä ole missään! Täältä löytyy niin vanhakaupunki kuin uusikaupunkikin ja jotain niitten välistä. Vanhakaupunki on tosi nätti ja sieltä löytyy paljon kivoja ravintoloita ja kahviloita ja ihan paras jäätelöbaari! :) nam! mm. itsetehtyä aftereight jädee!



Panama City on myös ensimmäinen kaupunki missä wc -paperi kuuluu laittaa pyttyyn (arvaa vaan muistanko) ja missä hanavettä voi juoda! (jos ei lasketa Kolumbian kaupunkeja). Miltei joka korttelin kulmalta löytyy Mc Donalds, Burger King taikka Subway ja hienoja, isoja ostoskeskuksia on monia.

Me keskityimme Panama Cityssä lähinnä ostoskeskuksien kiertelyyn, vaikkemme hirmuisesti mitään ostaneetkaan, saimme tuhlattua ehkä yhteensä huimat 100 $ :) varsinaisia shoppailijoita siis olemme! Pitänee treenata New Yorkia varten vielä lisää jossain muualla ;)
Turisti alueilla ravintoloissa syöminen oli kallista; vanhassa kaupungissa annoksesta sai pulittaa oluen kanssa 13 $! ja tuo siis halvimmillaan! Mutta sitten paikallisessa kiinalaisessa kauempana turistihömpötyksistä sai 5 $ aivan hirmuisen annoksen oikein hyvää kiinalaista mistä miun ja Jeren ruokailun jälkeenkin jäi vielä mukaan otettavaa! Olut on yleensä halpaa (paitsi juurikin vanhassa kaupungissa) pikkupullon parempaa olutta ollessa 1$-1.50$ kun taas miedompaa olutta voi saada ison pullon reilulla dollarilla!

Yksi must see -nähtävyyksistä Panamassa on tietenkin Panaman Kanava. Yleisin paikka missä sitä katsellaan on Miraflores Locks eli Tyynenmeren puolelta ensimmäiset kanavan lukot. Täältä löytyy myös varmaankin Jenkkien suunnittelema naurettavan huono kolmikerroksinen museo. Museo kertoi olevinaan monipuolisesti kaikesta, mutta missään ei esim. mainittu miten paljon orjia käytettiin kanavan rakentamisessa ja miten työläisiä kuoli valtavia määriä työtapaturmissa, erityisesti orjia. Mainittiin vaan että keltakuume ja malaria tappoi paljon, muttei mitään muista kuolinsyistä! Jokapuolella myös vaan hehkutettiin miten hieno juttu tämä kanava on, miten se tuo työpaikkoja ja rikkautta Panamaan ja millaista luontoa ja eläimistöä sen ympäriltä löytyy, mutta kaikki oikea info kanavan läpikulkevista laivoista ja tilastolliset tiedot puuttuivat täysin!


Laiva menossa lapi kanavan... alhaalla.

Kanava ei muutenkaan ole mitenkään näyttävä, onhan se hieno saavutus ihmiskunnalta rakentaa nyt tuollainen, mutta ulkonäöllään se ei hurmaa taikka oikein vakuuta.
Kanavan ihmettelyn jälkeen kävimme tallailemassa muutaman kilometrin pituisen metsälenkin kaupungin laitamalla olevassa jonkin sortin nationalparissa (Parque Natural Metropolitano) missä olisi pitänyt olla vaikka kuinka eläimiä (mm.laiskiaisia!) mutta näimme vain muutamia apinoita, mikä tietty sekin oli jo jotain :)


Ja ylháalla...

Panamassa on ollut selkeästi kuumempi ja kosteampi kuin Etelä-Amerikassa kertaakaan. Nyt alkaa olemaan sellainen oikea Kaakkois-Aasia kuumuus ja kosteus. Ihanaa sanon minä! :)
Ihmiset on myös olleet erinäköisiä. Portobelossa Karibianmeren puolella kaikki ihmiset olivat mustia, hassulta tuntui matkustaa bussissakin kun olimme ainoat vaalea ihoiset! Olemmehan usein olleet ainoat vaaleaihoiset Etelä-Amerikankin busseissa mutta nyt olimme oikeasti ainoat valkeat! Panama Cityssä on taas nähnyt ei afrikkalaisen näköisiä tummaihoisia ihmisiä sekä yllättävänkin paljon perinteisesti pukeutuvia Kuna -heimolaisia.

Heti saimme huomata myös Jenkki turistien määrän kasvaneen, verrattuna etelä-amerikkaan ja myös israelilaisia armeijan jälkeen reissaavia nuoria on täällä taas. Kuulimme myös että jenkit yleensä sanovat olevansa Kanadasta, sillä missään päin Etelä- ja Väli-Amerikkaa ei oikein pideta Jenkeista ;) välillä ihan ymmärrettävistä syistäkin...

Nyt ollaan oltu jo jonkin aikaa Santa Catalina surffi ja sukellus kohteessa, ihan super kivaa on ollut ja siita sitten lisaa seuraavassa piiiitkassa postauksessa :)

Pirates of the Caribian!

Panamassa ollaan, wuhuu! :) Ja tosiaan nyt voi sanoa purjehtineensa Karibian merellä, Kapteeni Jackin kanssa ja vieläpä piraattilipun alla seilaavalla laivalla... eli miltei ihan oikeaa Pirates of the Caribian seilausta :)

Maanantaina nousimme laivaan viiden aikaan iltapäivällä ja tapasimme loputkin ryhmästämme. Tiimimme koostui kahdesta ruotsalaisesta pariskunnasta, jo Boliviassa tapaamastamme brittiläisestä Danistä sekä toisesta britistä Jessestä. Laiva pääsi liikkeelle viimein auringon viimeisten säteiden loistaessa Cartagenaan.

Kapteenimme Jack oli jo aiemmin tarkistellut säätutkaa ja aallonkorkeuksia ja todennut että meidän olisi parempi mennä alkuun vinosuunnassa ja vasta loppusta seilata kohtisuoraan Sas Blas archipelagoa. Eli ei sitä kaikkein tasaisinta kyytiä olisi luvassa. Muutama matkapahoinvointi tabletti onneksi tuli otettua ennen laivaan nousua ja niiden voimalla saikin mennä nukkumaankin sitten myös aika ajoissa. Nuo pahoinvointitabletit sai meidät kaikki enemmän tai vähemmän tokkuraan ja väsyneeksi.

Ensimmäisenä iltana skoolasimme muutaman oluen kanssa matkan alun kunniaksi ja sitten vain tyydyimme tuijottelemaan pimeälle merelle, aaltojen noustessa koko ajan hieman suuremmiksi.

Seuraavana aamuna merenkäynti pysyi suht ennallaan, teimme pikaisen pysähdyksen Kolumbian viimeisen saaren edustalla pulahtaen mereen ja syöden aamupalaa kunnes matkanteko taas jatkui. Keli koveni iltaa kohden enkä mie pystynyt oikeen keskittymään muuhun kuin lepäämiseen. Noin tunti ennen auringonlaskua aallonkorkeus alkoi olla miltei 3m !! ja kannen alla oli miltei mahdotonta enää liikkua saatikka käydä vessassa. Vaarana kun oli saada kaikki se mitä pyttyyn koetit tehdä seuraavan aallon mukana syliisi! Onneksi kannenalla liikkumisesta taidettiin selvitä vain mustelmilla, mutta aika hurjaa touhua se oli! Missään et pysynyt ja heittelehdit vain laivan toisesta reunasta toiseen ja sisällä tuli etenkin tuon liikehdinnän vuoksi todella huono olo helposti, kun näki seinien ja lattian vaan keinuvan koko ajan kovempaa tahtia ympärilläsi. Etenkin wc käynti oli eniten pahoinvointia aiheuttava asia, ei pelkästään sen takia että pienessä tilassa seinien liikkuminen tuntui vielä pahemmalta, mutta kun siihen lisää +30 astetta ja voimakkaan virtsan hajun niin nam! Aromit olivat kohdillaan kuin missä tahansa festarin bajamajassa!

Ruotsalaiset jotka olivat buukanneet matkan ensimmäisenä olivat saaneet laivan etuosassa ja takaosassa olevat ainoat hytit käyttöönsä (ilman ovia kylläkin) ja mie ja Jere nukuttiin hieman ahtaassa parisänky/sohva viritelmässä keskiosassa ja toisella puolella keskiosassa nukkui Jesse, Danin nukkuessa konehuoneen vieressä laverilla.

Toisena yönä mie koetin mennä nukkumaan meidän sänkyyn, mutta koska laiva oli koko ajan kallellaa juurikin toiseen suuntaan kuin missä meidän sänky oli niin siinä oli käytännössä mahdotonta pysyä! Mie koetin, mutta koko ajan olisi pitänyt pitää reunasta kiinni ettei olisi tippunut. Siirryinkin aika nopsaan lattialle siihen reunaan minne laivakin oli kallellaan ja nukuin eri hyvin, vaikka välillä saimmekin vettä sisään kannen luukuista, ennen kuin ne hoksattiin laittaa kiinni! Jere survoi itsensä lopulta kahden patjan ja seinän väliin sänkyymme ja pysyi siellä ihan kunnioitettavan hyvin, ennen tätä Jere kirjaimmellisesti lensi meidän sängystä miun päälle lattialle toiselle puolen laivaa aallon mukana, auch!
Myös kaikki tavarat hyllyistä tippuili alas, meidän reput ja muovikassit valuivat lattialla edes takaisin ja keittiössä rysähti aika ajoin joku kattila/pata viritelmä alas.

Yhdentoista aikaa illalla heräsin ainoan kerran, kun kuulimme kapteenimme kiroilua ja ripeitä askelia kannelta, molemmat tietokoneemme (niin gps kuin säätutkammekin) olivat kaatuneet ja laivamme kirjaimmellisesti miltei lenti aaltojen yllä aivan liian lujaa vauhtia (maksimi nopeus jotain 8 solmua ja mentiin vissiin lähemmäksi 10 solmua!) ja kapteeni koetti yhtäaikaa saada purjeita alas hidastaakseen vauhtia ja selvittää tietokoneiden mystistä yhtäaikaista kaatumista. Koneet kuitenkin saatiin päälle ja purjekin vissiin alas ja matkanteko jatkui aallokossa.
Muita oli vissiin vähän pelottanutkin, mutta minuu ei yhtään ja nukuin kuin tukki, ehkä ne matkapahoinvointilääkkeet toimivat myös rauhoittavina...

Aamulla keli oli jo rauhoittunut ja söimme aamupalaa kannella auringonpaisteessa, ennen kuin aloimme näkemään horisontissa saaria! Olimme perillä! Ankkuroimme laivamme kolmen unelma kauniin saaren tuntumaan joista vain yhdessä asui yksi Kuna -perhe.


Kapteeni Jackin purjevene Fantasy.


Maata näkyvissä!

Eikun mereen uimaan, snorklaamaan ja saarelle tutkailemaan uskomattoman kauniita maisemia. Samanlaista valkeaa hiekkaa ja turkoosia merta on nähnyt viimeksi filippiineillä! Yksi saarista oli uskomaton; sen reunalta hiekasta pystyi hyppäämään pääedellä uimaan! Niin paljon se syveni aivan yht'äkkiä! Harvoin (jos milloinkaan) voit sukeltaa hiekkarannalta suoraan syvenevään mereen.

Kun meidät poimittiin saarelta odotti meitä katettu pöytä laivassa kera huippu hyvän ruoan. Mahat täyteen ja vähän lisää uimista, aurinkoa ja kauniita maisemia. Näiden saarten läheisyydessä oli myös muita purjeveneitä ankkuroituneena ja illalla poltettiinkin kokkoa ja musisoitiin yhdestä näistä saarista kera muiden purjeveneläisten kanssa.
Olimme vielä seuraavan päivän (torstai) samassa spotissa, kävimme snorklaamassa (koetimme löytää hummereita taikka isoja kotiloita) ja vierailemassa pikkupikku saaressa joka omasi vain kaksi palmua! Illalla meille valmistettiin aivan täydellinen ateria avotulella saaressa jossa tämä yksi Kuna perhe asui; he olivat valmistaneet kookosriisiä meille ja Lorena (meidän kokki ja Kapteeni Jackin tyttöystävä plus apuri) valmisti lihat ja salaatin. Ja taas aivan loistavan hyvää ruokaa!



Perjantaina purjehdimme aamu uintien jälkeen rauhallisessa meressä Kuna heimojen asuttamien saarten tuntumaan. Matkalla koetimme kalastaa, mutta ainoa mikä tarttui vieheeseen oli piehenkö riuttahai, emmehän nyt haita tahdo syödä (sen uhanalaisuutensa vuoksi) ja kapteeni sitä parhaansa mukaan koetti irroittaa koukouista, mutta kun lopulta hän sai koukun hain suusta ulos takertui toinen koukku sen kylkeen ja viilsi koko kyljen auki... :( noh, eihän sitä nyt hukkaankaa saa heittää, eli pihveiksi sitten kuitenkin vaan. Jack teki vastakkaiset kuin hain eviä keräävät kalastajat ja heitti evät mereen ja piti lihan.

Heti kun olimme saaneet laivan ankkuroitua saarten edustalle, tuli Kunat myymään meille kalaa ja hummereita sekä käsitöitään. Eläville hummereille (isoimmat noin kilon) ei tullut paha hinta, taisimme ostaa 16 hummeria ja kaikki nämä maksoivat vain 40$ yhteensä! (joku taisi muistella että ruotsissa kilo yhtä tuoretta hummeria maksaa noin 100 $ / kilo!). Tämän lisäksi meille oli jossain välissä ostettu myös mustekalaa! Olisimme saamassa kunnon seafood fiestan pääruoaksi!

Ennen ruokailuja meidät vietiin tutustumaan kahteen eri saareen joita asutti Kuna Yala heimot. Ihan mielenkiintoinen visiitti tämäkin. Lopulta ennen auringonlaskua nautimme aivan täydellisen herkkuaterian merellisistä antimistamme; hummerit olivat täydellisen hyviä samoin hai maistui ehkä liiankin hyvältä, ainoa mistä mie en niin välittänyt oli mustekalat, niissä oli ehkä miun makuhermoille vähän liiankin voimakkaat aromit.

Auringonlaskun jälkeen oli aika taas valmistautua purjehtimaan ja nyt suuntana olisi Panama ja Portobelon kaupunki. Matka-aika oli noin 11 tuntia ja kapteenimme valvoi jälleen läpi yön seilaten turvallisesti perille satamaan Portobeloon.

Siinäpä se risteily oli miltei kaikkine pienine yksityiskohtineenkin! Jälkikäteen kyselimme kapteeniltamme että oliko keli ihan normaali purjehduskeli ensimmäisinä kahten yönä ja jopa kapteenimme sanoi että ei ollut ja että vaikka hän onkin tämän reissun Kolumbiasta Panamaan purjehtinut nelisenkymmentä kertaa oli tämä ensimmäinen kerta asiakkaiden kanssa tuollaisessa kelissä! Ja voisimme kuulemma todella nyt sanoa purjehtineemme ja selviytyneemme siitä vielä oikein hienosti, sillä ainoastaan yksi ruotsalaistytöistämme oksensi kerran koko matkan aikana!

Portobeloon satuimme ihmeen kautta juuri sinä päivänä kun tässä kyseissä kylässä juhlitaan Diablos y Congos festivaalia ja koko kylä oli aivan sekaisin!
Meidän purjehdustiimin leiri jatkui vielä yhden yön, kun majoitumme Kapteeni Jackin guesthousiin kahdeksanhengen dormiin kaikki yhdessä. Huomenna tiemme sitten eroavat, ruotsalaiset lähtevät läheiselle Isla Grandelle ja me muut jatkamme Panama Cityyn.

San Blas archipelafo Info:
Alue koostuu 378 saaresta, joista vain 48 on asumattomia. Asutuilla saarilla elää Kuna -intiaaneja, jotka pakenivat Panaman mantereelta Espanjalaisten tullessa saarille. Saaret on luovutettu Kuna -intiaanien käyttöön, eikä sinne saa esim. ulkomaalaiset, edes Panamalaiset rakentaa mitään.
Alueella on aikanaan purjehtineet useat merirosvoalukset, iskien espanjalaisten kultaa täynnä oleviin laivoihin, joita he Etelä-Amerikasta sekä Keski-Amerikasta Espanjaan kuljettivat.

Cartagena; kauneinta Kolumbiaa!

Cartagenaan saavuimme viime vkon keskiviikko iltana. Emme olleet taaskaan tehneet mitään varausta guesthousiin ja niinhän siitä taas kävi ettei juuri sinne minne oltaisiin haluttu mahtunut. Mutta toisaalta kävi hyvin, sillä kuulimme jälkikäteen että tämä kyseinen hostelli on aika ”bilehostelli” ja nuorison suosiossa... me vanhukset kun tykätään jo vähän rauhallisemmista paikoista ;)

Heti Casa Viennaan kirjautuessamme tapasimme jo ihmisiä jotka olivat juuri saapuneet Panamasta Cartagenaan 5 päivän purjehduksella ja he kehuivat innolla tätä 19. päivä lähtevää Wild Card -paattia (sama paatti siis mistä mie olin lukenut netistä paljon hyviä kertomuksia). Samassa guesthousissa majaili myös tämän Wild Cardin yksi perämiehistä (vai miksi noita purjeveneen henkilökuntaa sitten kutsutaankaan..?) joka osasi kertoa että tilaa laivaan voi ehkä vielä olla ja että veneen kapteenin voi illalla löytää läheisestä kuppilasta yhdessä muiden kapteenien kanssa. Sinne siis!
Mie tietenkin heti alkuu sekoitan nämä kapteenit ja kerron Fantany laivan kapteenille Jackille miten paljon kehuja olen kuullut sen laivasta jne. ja se toivottaa meidät tervetulleiksi risteilemään hänen paatillaan ja sovitaan vielä että tullaan seuraavana aamupäivänä katsomaan hänen laivaansa... tässä vaiheessa vasta tulee ravinteliin sisään Wild Cardin kapteeni John.. noh, sovimme hänenkin kanssaan että laivaa mennään vilkaisemaan huomenna.

Eroa laivoissa oli periaatteessa aika vähän. Johnin Wild Card on suurempi (n.15,4 m eli varmasti myös tapaisempi kyyti ), halvempi (noin reilut 50$), mutta ottaa huomattavasti enempi ihmisiä, eikä ole yhtä hulppea kuin Jackin Fantasy.
Ensimmäisenä näimme Johnin laivan ja siellä tuntui olevan vähän kaikki vinksin vonksin ja yritimme kuvitella samalla että miten 19 matkustajaa plus 3 henkilökuntaa mahtuu laivaan... Jackin laivaan saapuessamme olimme ihan että Wau! Tää on hieno! Ja kaikki oli jotenkin siististi ja tosiaan Jackin pitäisi ottaa vain 8 matkustajaa. Henkilökuntaa taas Jackillä ei ole muita kuin hän itse ja hänen paikallinen tyttöystävänsä. Laivan pituus taisi olla noin 12 m. Olimme Wild Cardilta lähtiessämme jo vähän kuin sopinut lähtevämme kuitenkin sen kyytiin ja Fantasyn jälkeen rupesi ehkä jo harmittamaan että olimme näin menneet lupaamaan.


Laivoja Bongaamassa, taustalla näkyy Cartagenan uutta kaupunkia pilvenpiirtäjineen.

Torstai iltana tapasimme samassa kuppilassa (täällä yksi kuppila missä kaikki kapteenit ja risteilevät turistit hengailevat) tuttavamme Boliviasta! Juu, Sucressa oltiin samassa Wasi Masi hostellissa yhtäaikaa ja kappas Dankin oli lähdössä Panamaan tosin Fantasyn kyydissä. Hitto. Oltiin miltei koko päivä vähän pyöritelty asiaa että pitäisikö vaihtaa laivaa vai ei vielä kerran... ja nyt kun Dankin olisi menossa Fantasyllä.. päätimme myös mekin hypätä Wild Cardin laivasta Fantasyyn. Hieman tuntui pahalta, kun oltiin jo luvattu lähteä toisella ja sitten vaihdetaankin viel viime tingassa toiseen.. huh. Säätämistä. Mutta nyt olemme kuitenkin hyvinkin tyytyväisinä lähdössä maanantaina Fantasy laivalla kapteeni Jackin ja Lorenan matkaan. Meitä ei pitäisi olla kai kuin se 8 matkustajaa, joten tilaa pitäisi laivassa olla aika kivasti kaikille.


Cartagenan vanhaa kaupunkia.

Perjantai päivä meillä kuluikin sitten pankkiasioilla ravatessa: Kapteenit pyytävät maksunsa dollareina ja tultiin siihen tulokseen että edullisinta meille olisi taas tehdä Cash Advance eli nostaa Visalla pankista suoraan dollareita, eikä ottaa ensin automaatista monta kertaa ulos pesoja ja mennä sitten vaihtamaan ne dollareiksi. Aikaa saatiin kulumaan tähän koko päivä :) ennen kuin löydettiin edes pankki ja sitten tietty juuri se kassa mistä dollareita saa oli kiinni jne. Väliajat kävelimme Cartagenan vanhassa kaupungissa, joka on aivan käsittämättömän nätti!!

Cartagena on ollut ehkä Kolumbian ihanin kaupunki. Kaunis ja helppo kaupunki kävellä ympäriinsä ja vielä kun kaikki meidän tutut Lost City trekiltä on täällä myös niin on ollut oikein mukavaa! Cartagenassa tuntuu tosiaan olevan kaikki. Trekkiläisten lisäksi olemme nähneet pari muutakin tuttua reissumme varrelta, tässä kaupungissa on jotenkin hyvät vibat, kaikki on iloisia, ruoka hyvää ja tunnelmaa riittää vaikka muille jakaa!

Lauantaina lähdimme Playa Blancalle tähän Cartagenan läheisyydessä olevalle rannalle. Meno matkan kuljimme paikallis bussilla, lautalla ja mopotaksilla. Perillä mie aloin olla aivan täpinöissäni, sillä tää oli nyt oikee ranta!! juuri sellainen ranta mitä oon kaivannut! Ja niin nättiä!
Aivan täydellistä! Vihdoinkin turkoosia merta ja valkeaa hiekkaa silmänkantamattomiin!
Yöpymis vaihtoehdoiksi oli valittavana teltta taikka riippumatto, riippumattoon siis tietenkin! Ihanaa oli päästä uimaan ja loikoilemaan aurinkoon ja taisi se nahkakin vähän aurinkoon nukahtaessa palaa meiltä molemmilta. Mutta aivan upea ranta, ehdottomasti Kolumbian paras!
Tuonne rannalle tulee myös päiväretkeläisiä paateilla, joten jos haluaa rauhaa ja rannan itselleen täytyy majoittua aivan viimeisimmissä ravinteli/hammock paikoissa, missä mekin olimme. Päärannan alueella nimittäin riittää vilskettä ja hullunmyllyä satojen päiväretkeläisten rantautuessa maihin!


Playa Blanca, Kolumbian kaunein ranta!

Eilen illalla kävimme luovuttamassa passimme kapteeni Jackille joka taas antoi ne eteenpäin henkilölle joka maanantai aamuna käy viemässä ne aikaseen jonnekin paikkaan, mistä annetaan laivalle lupa lähteä. En ole varma saadaanko tässä vaiheessa jo leimat ulos Kolumbiasta tässä vaiheessa vai vasta myöhemmin...

Tänään sitten ohjelmassa viimeisten pesojen tuhlausta; täytyy ostaa aurinkorasvaa, matkapahoinvointitabletteja, jotain pientä purtavaa ja kapteenille joku lahjus... varmaan pullollinen Rommia :)

Eli nyt kaikki peukut ja varpaat pystyyn että meille ovat Kelit suosiolliset! Jos vaan säät sallii niin upea reissu pitäisi olla tulossa!
Seuraavan kerran sitten blogipäivistystä Panamasta!

THE LOST CITY

Viisi päivää viidakossa ja kadotettu kaupunki ei enää ole niin kadotettu :)
Vaellus alkoi parin tunnin automatkalla viimeiseen kylää, mistä eteenpäin jatkoimme matkaa kohti kadotettua kaupunkia kävellen. Kadotetussa kaupungissa vierailee päivittäin vain noin 20-60 henkeä, eikä sinne ole vielä muuta pääsykeinoa kuin vaeltaminen, mikä tekeekin tästä kohteesta hieman haastavan ja mielenkiintoisen. Kilometrejä viidakossa kertyy reilut nelisenkymmentä lähtö pisteestä määränpäähän ja niin kuin ollaan aiemminkin varmaan kerrottu: Etelä-Amerikassa ei ole trekkejä missä et kävelisi jatkuvasti rankkoja ylämäkiä sekä alamäkiä, tasaiset kohdat usein tuntuvat katoavan välistä.

Hinta vaellukselle on sama 500 000 pesoa (noin 250$) teki sen sitten neljässä päivässä taikka kuudessa. Ainut ero tällä hetkellä on kävelyn määrä. Jos teet kuuden päivän vaelluksen, on valetamista vain 2-4 h. päivässä, riippuen tietenkin kunnostasi. Ennen kuuden päivän vaellus on ollut se perus valinta, sillä reitti on jatkunut Kadonneen kaupungin jälkeen toista kautta pois, mutta tällä hetkellä (enkä tiedä kuinka kauan) oli tämä loppu osa normaali reitistä suljettu. Kuulimme että tuon osuuden sulkeminen liittyi jotenkin siellä asuviin heimolaisiin. Ymmärrettävää kyllä jos eivät halua kyliensä läpi kulkevan päivittäin yli 60 turistia Canonit kädessä valmiina ottamaan kuvia.

Me siis valitsimme juurikin tästä syystä vain viiden päivän vaelluksen, ajattelimme että voisi olla ehkä tylsää palata samaa reittiä takaisin.

Päivittäin kävelimme 2-4 tuntia, ensimmäisenä päivänä ollen pahin ylämäki ja neljäntenä ja viidentenä päivänä eniten kävelyä. Majoituimme matkanvarrelle rakennettuihin pysyviin leireihin; yöt saimme viettää joko hammockeissa taikka ihan sänkgyissä. Sademetsän tapaan aamuisin oli yleensä kaunis auringonpaiste mikä vaihtui puolilta päivin pilviin ja iltapäivällä sateeksi. Sateen vuoksi heräsimme aamuisin aika aijoissa ja lähdimme kävelemään niin että olimme leirissämme useana päivänä jo puolen päivän jälkeen. Sitten vain rentouduimme leirissämme loppupäivän; uimme joissa taikka otimme jäätävän kylmän jokivesi suihkun, pelasimme korttia (opin 2 uutta peliä! Wow) ja vaihdoimme reissu kokemuksia. Monet yöt olivat yllättävää kyllä jäätävän kylmiä ja mie nuikuinkin kaikki vaatteet päällä taretakseni.

Matkalla näimme uskomattoman kauniita maisemia ja ihan oikeaa viidakkoa. Upeinta oli nähdä oikeita heimolaisia, aluueella asustelee ainakin kolmen eri heimon jäseniä; Arhuaco, Koguis ja Asario. Nämä ei ole mitään turisteille vartavasten kyhättyjä heimokyliä missä myydään heimolaisten käsitöitä turiteille vaan oikeita muutamasta talosta noin kymmeneen taloon koostuvia kyliä missä asui oikeita heimolaisia. He eivät usein puhuneet edes espanjaa vaan omaa kieltään vain! Kaikilla oli vaaleat puuvillaisen näköiset kaavut vaatteina, musta paksu, pitkä tukka, pojilla päänyli menevä punottu olkalaukku ja tytöillä kaulakoruja (tämä ainoa mistä erotti lapsista tytön ja pojan). He olivat usein myös hyvin ujoja eivätkä oikein meistä tuntuneet pitävän/välittävän. Aikuisimmilla naisilla oli rinnat joko kokonaan taikka osittain paljaana ja vauva selässä olevassa valkoisessa kangas kantokassissa ja mahdollisesti itse vielä uudestaan raskaana.


Joen ylitystä.

Matkanjärjestäjät tekevät jonkin verran yhteistyötä heimolaisten kanssa; tauollamme yksi pikku poika toi meille banaaneja ja tietääkseni myös heille maksetaan siitä että saamme kulkea heidän maidensa lävitse. Kuulimme kun joku kysyi pikkupojalta minkä ikäinen hän on ja poika vastasi (tämä osasi hieman espanjaakin) ettei hän tiedä. Toiselta pojalta (noin 8v?) kysyttäessä hän vaan hoki että 1v. :) ilmeisesti he eivät tiedä omaa ikäänsä, eikä syntymäpäiviä kai sen kummemmin juhlita. Kuvia ei tietenkään kehdannut mennä ottamaan, miusta oli jotenkin jo tarpeeksi tungettelevaa se että kuljimme ihan heidän talojensa vierestä ja kun miettii tosiaan että meitä turisteja kulkee päivässä varmaan se 60 samaa polkua pitkin heidän ohitsensa, kyllä minuu ainakin sapettaisi jos se olisi miun piha! Ja yllättävän hyvin kaikki ryhmäläisemmekin kunnioitti heidän rauhaansa. On tottunut vaan näkemään aasiassa ja muuallakin niin röyhkeitä matkaajia jotka menee ottamaan suunnilleen linssi toisen nenässä kiinni kuvia paikallisista, mikä ei todellakaan varmaan tunnu kivalta!

Kolmantena päivänä viidakon näkö muuttui selkeästi enemmän viidakkoisemmaksi. Oltiin vihdoin niin syvällä, ettei mitään merkkiä normaali elämisestä oikeastaan näkynyt. Enkä ole toistaiseksi ikinä kokenut olevani näin syvällä viidakossa. Joka puolella oli vielä niin käsittämättömän vihreää ja vehreää, aamu kosteus tippui suurien kasvien lehdiltä ja puista alaspäin. Joka puolella roikkui ”liaaneja” ja jätttimäisen kokoisia puita kohoili ympärillä. Kaikki puun rungot olivat vihreän sammaleen taikka muun kasvillisuuden peitossa, poluilla, puissa ja lianeissa vilisi lehdenleikkaaja muurahaisia puuhissaan ja ympäriltä kuului kaikenlaisia ääniä. Nyt oltiin oikeasti viidakossa!

Välillä poikkesimme vilvoittelemaan jokeen uimaan! ( juu oli super kylmää vettä!) ja jokia jouduimme (taikka pääsimme, miten sen nyt ottaa ;)) ylittämään useamman kerran. Vaikkei joet olleetkaan kovin syviä niin joskus virtaukset kuitenkin olivat niin voimakkaita ja kivet pohjassa liukkaita, että pystyssä pysyminen tuntui vaikealta. Onneksi vältyimme kuitenkin molskahdus vahingoilta ja kamerat ja vaatteet repuissaimme säilyivät kuivina :)

Kolmantena päivänä saavuimme Kadotetun kaupungin juurella sijaitsevaan leiriimme, missä vietimme yön ennen seuraavan aamun kiipeämis urakkaa. Kadotettuun kaupunkiin johtaa noin 1200 sammaloitunutta, kapeaa kivi askelmaa, joita tallasimme ylös päin hikoillen. Tämä nousu ei kyllä ollut mitään Machu Picchulle nousuun verrattuna ;)

Ciudad Perdida oli paljon upeampi kuin odotin. Tuolla on kuitenkin akoinaan asustellut se 2000-8000 asukasta joten se on hyvin laajalle levittynyt, eikä meitä päästettykään ihan kaikkialle yksin harhailemaan, ettemme eksyisi. Alue on viidakon peitossa ja jäljellä ei tietenkään enää ole puisia talorakennuksia vaan pelkästään kiviset portaat, askelmat ja alustat missä talot ovat ennen sijainneet. Sijainti kaupungilla on Machu Picchumaisesti vuoren huipulla, mistä aukeaakin hienot maisemat. Kaupunki on löydetty vasta vuonna 1972 aarteen metsästäjien toimesta. He nimesivät kaupungin tuolloin ”Green Hell” nimellä.

Aluetta vartioi Kolumbian armeijan pojat jotka pientä korvausta vastaan poseerasivat joidenkin turistiemme kuvissa. Vuonna 2003 National Liberation Army kidnappasivat 8 turistia Kadonneesta kaupungista vaatien Kolumbian valtiota tutkimaan ihmisoikeuksien väärinkäyttöä panttivankeja vastaan ja siitä lähtien Kolumbian armeija on ollut paikalla vartioimassa aluetta. Retket Kadotettuun kaupunkiin aloitettiin uudestaan vuonna 2005.


The Lost City.

Yleensä vaelluksilla tuntuu että kroppa saa vähän huutia ja kiinteytyy, mutta tällä trekillä näin ei todellakaan päässyt käymään. Meitä ruokittiin jatkuvasti ja ihan koko ajan ja ihan super isoilla ruoka annoksilla. Mie en varmaan ole syönyt pariin vuoteen noin paljoa 5 päivän aikana! Muttei kehdannut jättää syömättäkään kun lautasille oli annokset valmiiksi kasattuina. Taisi tulla muutama kilo helposti lisää tuossa täys hoidossa :)

Kaikki menikin upean hyvin, kunnes....
Meiltä varastettiin rahaa! Eikä mitenkään vähän vaan yhteensä noin 350 € edestä! Meidän ei siis olisi pitänyt edes ottaa rahavöitämme mukaan vaan jättää ne Tagangaan guesthousillemme säilöön, mutta ne nyt sattui jäämään mukaan ja pidimme niitä Jeren repussa koko ajan (miltei) lukkojen takana, paitsi muutamana kertana... emmekä edes käyneet rahavöillämme kuin vasta viimeisenä trekki aamunamme. Jere huomasi ensin että häneltä puuttuu vähän rahaa, sitten mie tsekkaan ja lasken ja oon et kyl varmaan miultakin mutten voinut olla varma. Tarkistin myöhemmin uudestaan ja huomasin että miulta oli otettu 50 € ja 20 € setelit sekä noin 350 000 pesoa! Ja Jereltä noin pari sataatuhatta pesoa sekä myös 50 € seteli. Hankala tilanne sinällänsä kun kaikki muut matkaajat on myös pääosin eurooppalaisia etkä voi mitenkään tietää että kuka ne rahat on varastanut. Enemmän päädyttiin kyllä epäilemään kanssamatkaajiamme kuin reissun järjestäjiä. Tuolla matkanjärjestäjällä on todella hyvä maine, enkä uskoisi heidän ottavan sellaisia riskejä, varastamalla maine tahraantuu nopeasti ja asikkaat kaikkoavat. Sekä olisi ollut ehkä liian epäillyttävän näköistä kenenkään oppaistamme taikka leiriemme henkilökunnasta käydä repullamme... mutta toisen turistin se on ollut ehkä helppokin tehdä, kun ei muut tiedä mikä on kenenkin reppu.. ei näytä epäillyttävältä kun turisti kaivaa jotain ”omasta” repustaan... kauhee selvittelyhän siitä sitten tuli, mutta eihän asialle oikeen mitään voi tehdä. Etenkään kun emme tiedä missä vaiheessa rahat on viety. Ihan käsittämättömän huonoa tuuria. Mutta onneksi se on vaan rahaa... meni siinä tietenkin se viimeinen trekki päivä sitten kirotessa, harmitellessa ja miettiessä :(

Sitten muutama hyvä esimerkki millaisiin reissaajiin matkallamme törmäämme;

Marsha 77v. Teki meidän ryhmämme mukana ensimmäisenä näin vanhana naisena Kadotettu kaupunki trekin ja voin sanoa että jos meillä oli välillä vaikeuksia kivuta isojen kivien päälle ja sieltä alas sekä ylittää lukuisia jokia niin oli varmasti myös Marshallakin. Mutta niin vain hän tuli joka kerta korkeintaan tunnin meitä myöhemmin leiriin ja selvityi kaikista vaikeimmistakin reitin osuuksista, uskomatonta! Olisipa sitä vain itsekkin tuon ikäisenä vielä noin hyvässä kunnossa ja reissaamassa viidakon keskellä! Marsha asuu New Yorkissa ja on eläkkeellä, hän matkustaa joka vuosi neljäksi kuukaudeksi yhteen maahan ja tänä vuonna vuorossa oli Kolumbia. Aika hieno tapa tutustua maahan kunnolla!

Marcelino 19v. Ranskalainen nuorukainen joka on itse oppinut englannin (ei siis opiskellut koulussa) sekä espanjankielen reissuillansa, on liftannut jenkeistä aina tänne Kolumbiaan asti ja voisin veikata että hänen reissunsa on vienyt ehkä vähiten rahaa mitä kellään ikinä. Hänen matkustustyylinsä on ollut liftata paikallisten kyytiin ja lopulta yleensä vielä päätyä heidän sohvalleen yöksi ja saada näin uusia tuttavuuksia, tutustua paikallisiin ja useimmiten kukaan ei ole hyväksynyt ilmaisesta ruoasta taikka majoituksesta mitään rahaa vastineeksi. Marcelino sanoi Kolumbiassa ollessaan ( nyt noin 2 viikkoa) vain kaksi kertaa maksaneensa itse oman ruokansa! :) eikä hän mikään pummi ollut vain kovin suulas, yli kohtelias nuorimies vain joka teki uskomattoman helposti uusia tuttavuuksia.


Marcelino ja Marsha.

Trekiltä tulimme takaisin tänne Tagangaan. Ihan ok paikka tämäkin tosiaan on, aika pieni vielä vaikka matkaajia riittää kyllä. Se kulman takana oleva ranta jonka piti olla ”se parempi ranta” ei miusta voisi edes saada ranta luokitusta :) Helsingin hietsukin on parempi ranta!!! että juu, kun pääsette valkealle hiekkarannalle turkoosiin mereen niin nauttikaa! Niitä ei oikeasti näemmä löydy ihan joka nurkalta sitten kuitenkaan.

Tänään ohjelmassa on rinkan pakkausta ja Cartagenaan siirtyminen. Olen koettanut bongailla netistä meille laivaa Panamaan ja jotenkin näyttää olevan yllättävän vähän laivoja menossa sinne juuri nyt, eli valinnan varaa ei ole aivan niin paljoa kuin olisin halunnut. Käytännössä meillä on kaksi vaihtoehtoa 19.3 lähtevä Wild Card taikka 21.3 lähtevä Ave Maria. Ave Mariasta olen lukenut tosi huonoja kommentteja netistä, ettei se oikeastaan ole edes vaihtoehto, eli pidetään peukkuja että saamme vielä paikan tuohon 19.3 lähtevään laivaan!

Mutta ensiksi Cartagenaan, Kolumbian kauneimpaan kolonialismi kaupunkiin!

Carnivals De Barranquilla!

Huh, pitkä matka ollaan taas tultu Bogotasta. Siellähän vietimme lopulta vain sen pari päivää, kun säät oli mitä oli eikä koko kyseinen kaupunkikaan oikein vakuuttanut. Ilmeisesti yöelämässä olisi riittänyt ihmettelemistä, mutta sekin kuulemma on siellä parhaimmillaan vain viikonloppuisin.
Meidän Bogotan kohokohdaksi taisi nousta se että Jere pääsi maistamaan Simpsoneistakin tuttua Duff -olutta ja mie pääsin hammaslääkäriin!

Hammaslääkäri käynti sujui hyvin, miulle varattiin aika meidän guesthousista ja sit vaan paikalle ja hampaat kuntoon. Miullahan ei ole ikinä porattu hampaita, taikka tehty muitakaan toimenpiteitä, joten hiukan jännitti lähteä omalla espanjankielitaidolla näitä asioita hoitamaan. Miulla oli vähän sattunut jo Perussa ollessa yhtä hammasta ja siellähän sitä oli yksi reikä ja sitten toisella puolen suuta oli myös toinen reikä! Eli loppujen lopuksi paria hammasta paikkailtiin! Huij. Mutta yhtään ei sattunut! Enempi koski hammaskiven poisto :) Täytynee suomessa käydä syksyllä piipahtamassa tarkistuksessa uudestaan. En vaan tajuu miten näitä reikiä nyt näin yht'äkkiä voi vaan alkaa tulla... tai sit pitää vaan laittaa vanhemmaksi tulemisen piikkiin.. vanhuus ja reiät ei tuu yksin vaan yhdessä :)

Bogotasta matkasimme noin 5 tunnin matkan seuraavaan kylään Villa De Leyvaan. Tämä kylä oli taas yksi nätti rauhallinen kylä, eikä oikein muuta. Mukavia paikallisia ihmisiä, muttei paljoa tekemistä taikka näkemistä. Sieltä sitten parin päivän jälkeen taas eteenpäin San Gil nimiseen kaupunkiin, täältä käsin kävimme jälleen yhdessä kylässä päiväretkellä ja tarkoituksena oli myös päästä tekemään liitovarjoilua! Eli tandemina tietenkin niin että se joka osaa homman ohjaa ja itse olisi vain saanut nauttia maisemista korkeuksissa. Mutta kuinkas kävikään; säät oli sen verta huonot että se peruttiin! Vähän meitä harmitti! Harmitti ihan mielettömän paljon!
Noh, San Gilistä sitten yöbussilla noin 12 tuntia vihdoin rannikolle Santa Martaan, mistä käsin lähdimme ottamaan selvää Kolumbialaisten karnevaali kulttuurista.

Miltei kaikissa katolilaisissa maissa juhlitaan ennen tuhkakeskiviikkoa (tänä vuonna 5-9.3) karnevaaleja värikkäin kulkein ja musiikein. Kolumbian Barranquillassa järjestetään Etelä-Amerikan toiseksi suurimmat karnevaalit Rion jälkeen, joten tästä olimme olleet jo kiinnostuneina alusta alkean, ainoa ongelma oli vain majoitus; jos et ole varannut mitään jo useita kuukausia aikaisemmin, niin turha toivo. Meille kävi loistava tuuri tapasimme San Gil:ssä Kolumbialaisen reissaajaan joka osasi kertoa meille jostain majoituksesta. Sitten vain puhelin käteen ja toivomaan että joku toisessa päässä osaisi hieman englantia :) ja jee, majoitus järjestyi lopulta. Tässä vaiheessa ei vielä tiedetty yhtään että millainen tämä majoitus tulisi olemaan. Oletimme sen olevan kenties huone tämän hepun talossa kelle soitimme.
Jälleen oli facebookista apua, saimme sitä kautta kirjallisena ohjeet ja puhelinnumerot kuinka saapua paikalle ja jopa liput oli ostettu meille valmiiksi! Carnival time!

Santa Martasta bussilla Barranquillaan ja taksilla meille annettuun osoitteeseen. Periltä talossa (Kolumbialainen hieman parempi asuinalue, vähän kuin meidän omakotitalo alueet) meidät otti vastaan Kolumbialainen perhe :) Tulisimme asumaan siis pojan jolle soitimme, vanhempien luona :) sitten vaan koetimme espanjaksi taas sönköttää kun meille taas puhuttiin ja puhuttiin. Talo oli käytännössä muutettu Guesthousiksi. Takapihan rakennuksissa oli laitettu patjat lattioille ja kerrossänkyjä jne. Kaikki muut matkaajat joita talossa asusteli (yhteensä noin 15!!) olivat jo kaikki lähteneet Karnevaali alueelle, joka kätevästi sijaitsi vain noin 10 min.kävelymatkan päässä talolta, loistavaa!
Mekin lähdimme seuraamaan vain ihmisvirtaa ja löysimme kyllä perille ja aikamoisen jonottamisen (tai me jonotimme paikalliset vaan punki jokapaikasta) jälkeen jopa katsomoonkin minne meillä oli liput ja mistä meidän talon perheen poika meidätkin sitten bongasi :)

Käytännössä karnevaalit tarkoittaa yhtä pitkää tienpätkää (Barranquillassa 4,8 km) minkä ympärille on rakennettu katsomoita koko matkalle. Osa katsomoista on kalliimmille lipuille ja paremmille paikoille kun taas halvimmat (ja ilmaiset) ovat paraatin loppupäässä missä karnevaalitkaan eivät enää ole niin hienot, kun ryhmät ovat pakkautuneet kasaan ja tanssijat ovat läkähtymis pisteessä.
Tämän lisäksi ympäri kaupunkia kaikki ihmiset juhlivat, kaduille on raahattu isoja kaiuttimia ja musiikki soi täysillä. Tuolla alueella missä me asuimme oli talot koristeltu karnevaali värein ja kaikki mammat, papat, isät ja äidit ja nuoret tanssivat yhdessä ulkona yötä myöten.



Oudointa ja hauskinta karnevaalihuiskeessa oli se että ensimmäisenä päivänä me jostain kumman syystä pääsimme/jouduimme mukaan karnevaalikulkueeseen! Siinä sitten tanssit reilun kilometrin paahtavassa helteessä rekan perässä jossa oli tanssijoita ja bändi. Me oltiin ihan loppu jo tuon matkan jälkeen, enkä voi käsittää miten naiset korkeissa koroissaan taikka ihan pienet lapset jaksavat kulkea koko tuon matkan. Myös ensimmäisenä iltana kulkueiden jälkeen (loppuivat jo aina noin klo17) päädyimme Badenin (tämä isäntäperheen poika) ohjastamana koko tiimimme kanssa armeijan tukikohtaan tanssimaan ja syömään. Oli aika mielenkiintoista ja täällä (kuten koko karnevaaleilla) meistä oltiin erittäin uteliaita ja kuvia piti ottaa joka kulmasta ja tanssia piti kaikkien kanssa. Jos joku meistä ei tanssinut Baden varmaan koki että meillä on tylsää ja hän järjesti meitä tanssimaan iäkkäiden armeija miesten ja heidän perheenjäsenten kanssa.

Kolumbialaiset rakastavat tanssia ja ollaan jo huomattu aikaisemmin ettei kukaan heistä mene baariin taikka yökerhoon istumaan vaan tanssimaan! He eivät välttämättä ymmärrä eurooppalaista tyyliä mennä baariin istumaan ja juttelemaan ystävien kanssa :) Että salsaa tuli yritettyä tanssia ja vaikka kuinka paljon, noloa oli vain kuin ei osannut oikein mitään!

Olimme myös yhtenä iltana kulkueiden jälkeen isolla keikalla missä oli useampia artisteja, mutta pää yhtyeenä oli Kolumbialainen ryhmä jotka sekoittivat paikallista musiikkia erilaisiin lyömäsoittimiin, todella hienon kuuloista.

Hieman huvittavaa oli myös se että miusta ja Jerestä oli Badenin äiti tosi huolehtivainen ja huolissaan. Luultavasti suurimmaksiosaksi sen takia että olimme ainoat talossa jotka eivät puhuneet hyvää espanjaa, mutta hyvinhän me pärjättiin siltikin, etenkin kuin suurinosa meistä talossa olleista kulki koko ajan yhdessä porukassa ja yleensä vielä Badenin kanssa.



Mutta nytten on sitten kunnon karnevaalit nähty ja juhlittu ja on aika ottaa rennosti rannalla Karibianmeren syleilyssä ja harrastaa myös pitkästä aikaa vähän trekkailua!

Olemme nyt ”gringolandiassa” Tagangassa rannalla. Rannan piti olla täälläkin hieno ja nätti, mutta hitot. Onneksi tuossa kulman takana pitäisi olla parempi ranta, että sinne siis! Mutta Taganga muuten näyttää aika kivalta. Turisteja on tietenkin paljon mutta se taas tarkoittaa sitä että myös hyviä ravintoloita on tarjolla :)

Täältä käsin aiomme lähteä Ciudad Perida (Lost City) trekille, mikä tarkoittaa 5-6 päivän viidakkovaellusta kadotettuun kaupunkiin, missä on aikoinaan asunut jopa 4000 ihmistä. Nämä rauniot itsessään eivät kuulemma ole niin upeat, mutta matka tuonne kuulemma on :) joten sitä mielenkiinnolla odottamaan.
Lisää Kadonneesta kaupungista wikipediassa: http://en.wikipedia.org/wiki/Ciudad_Perdida