Saaret ovat muodostuneet kahdesta tulivuoresta, Volcán Concepción:ista (1610 m) ja Volcán Maderas:ista (1394 m). Saarelta löytyy lukuisia pieniä kyliä asukasluvun pysyessä hitusen alle 30 000. Me majoituimme suurimmassa kylässä Moyogalpassa ehkä hienoimmassa huoneessa mitä koko reissun aikana! :)
Visiittimme oli vain kaksi täyttä päivää. Ensimmäisenä päivänä vuokrasimme skootterin millä pärisyttelimme saaren yhtä ainoaa tietä pysähtyen muutamilla nähtävyyksillä mm. luontopolulla, minkä varrella näimme apinoita ja lintuja sekä Ojos De Agua -luonnon uima-altaalla, mihin virtasi tuliperäisestä maasta kirkasta, mineraalipitoista vettä. Tässä vedessä sanotaan olevan jos vaikka minkälaisia parantavia ja terveydellisiä vaikutuksia, mistä varmaan osa onkin totta. Alkuperäisasukkaat uskoivat aikoinaan että uinti tässä vedessä nuorentaisi 5 vuotta! :) taisi olla niin hyvä nuorentava vaikutus miulle, että unohdin miltä tuntuu polttaa pohje skootterin pakoputkeen. Eli tein sen taas! Nyt onneksi selvisin paljon lievemmällä palovammalla kuin Lake Toballa nelisen vuotta sitten.
Toiselle päivälle järjestimme itsemme kipuamaan Volcán Concepciónille, tosin näköalatasanteelle saakka vain. Aamu herätys ei miulle ollut oikein suotuisa, kurkku oli kipeä ja olo muutenkin vähän outo. Mutta kipuamaan lähdettiin näistä huolimatta. Mukaan meille tuli Luis -opas joka puhelikin ihan Ok englantia. Ja kun tulivuorelle ollaan kiipeämässä niin ei varmaan mitään muuta voikkaan odottaa kuin jyrkkenevää ylämäkeä! Arvioitu ylämäen ylös nousu aika on noin 3h ja me tultiin se puolessatoista tunnissa =D helppoa se ei ollut, mutta kun ei me Jeren kanssa olla totuttu pyytämään mitään taukoja, niin niitä sitten pidettiin ilmeisen vähän ja lyhyitä sellaisia :) Tää kiipeeminen oli kyllä rankinta ikinä! En tiedä mistä johtui, että rintaa puristi ja henkeä ei meinannut saada yhtään ja lopussa miun jalat alkoi myös väsymään kohtuuttomasti, ei tällaisia tuntemuksia ole aiemmin ollut yhtä voimakkaina vaikkakin esim. Perussa ihan samantasoinen ylämäki mentiin Colcan kanjonilla.
Ehkä treenauksen puutetta ;)
Mutta ylös siis päästiin 1100m korkeuteen ja siellä törmäsimmekin toiseen ryhmään, joka oli lähtenyt liikenteeseen jo ennen kuutta aamulla ja heidän ylämäki oli kestänyt sen miltei 3h.! Ja kun meidän opas kertoi toiselle ryhmälle meidän ajan olivat kaverit hieman ihmeissään =D Ja tämä toinen ryhmä oli vielä jatkamassa ihan ylös asti! Auch. Mie en olisi pystynyt!
Ja sitten se alaspäin tuleminen, no ei ollut helppoa sekään, nyt ei tietenkään hengästyttänyt samalla tavalla, mutta miun jalat vaan ei meinanneet enää toimia! Ja kun jokaisesta puusta ja juurakosta piti pitää kiinni ettei liukuisi vaan alamäkeä teki se alaspäin menemisestä ihmeen rankan.
Mutta me selvittiin! Jalat ei selkäestikään olleet myöskään tottuneet umpinaisiin kenkiin, kun sain taas rakon kantapäähän. Mie lepäsin tuskaisen kuumassa huoneessamme iltapäivän kun Jere taas siirtyi viereiseen baariin katsomaan jalkapallopeliä.
Tämän rehkimisen aamupäivällä kruunasi hienosti rauhallinen ilta, yhden paikallisen ravintolanpitäjän ravintolassa/olohuoneessa. Saimme herkku hampurilaiset, muutaman oluen ja satelliitti kanavat :) Katsoimme mm. uutisia, American Idolsia ja super huonoa jenkkien teinisarjaa nimeltä Glee. Oli jotenkin ihanaa pitkästä aikaa istua rauhallisessa tilassa ilman muita asiakkaita, nauttia hyvästä seurasta ja pääntyhjentävistä ohjelmista (no ei ne uutiset). Vieläkun ympärillä pörräsi omistajan kolme hulvattoman hauskaa pelastettua koiraa oli kombinaatio huippu :) Yksi näistä koirista oli ehdottomasti ylitse muiden: Tripod (niin kuin kameran jalusta!), kolmijalkainen koira joka on ehkä iloisin tapaamamme koiruus! Ja miten lujaa se pääsikään, vaikka omasi vain yhden takajalan. Tripodi oli jäänyt auton alle 8kk ikäisenä, minkä seurauksena se oli menettänyt toisen takajalkansa ja päätynyt Gerryn huomaan.
Isla De Ometepeltä matka jatkui Granadaan, lauttamatkan ja vaivaisen puolentoistatunnin ajomatkan päähän, vähän me tykätään näistä mielettömän lyhyistä bussimatkoista :)
Granada sijaitsee tämän saman jättijärven toisessa päässä ja on syystäkin Nicaraguan näyttelykappale (showpiece). Tämä on jälleen yksi kolonialismin taidonnäyte ja toinen toistaan värikkäämpiä rakennuksia on kadunvarret pullollaan. Mitään erityistä tekemistä täältä ei oikeastaan löydy ja keskusta-alueen nähtävyyksineen kiertää parissa tunnissa helposti. Tämän vuoksi lähdimme toisena Granada päivänämme pyörähtämään Nicaraguan käsityön mekassa ja työläsikaupungissa Masayassa, mikä sijaitsee huiman 30min. Bussimatkan päässä Granadasta :) Kaupunki itsessään ei vaikuttanut kummoiselta, mutta jotain pientä lähti käsityömarketilta mukaan, enemmänkin olisi halunnut ostella, mutta vieläkin joutuu vähän ajattelemaan tuon tavaramäärän roudaamista ympäriinsä, etenkin kun meidän lennoille Corn:in saarelle on matkatavaroiden kilot rajoitettu alle 13kg!!
Niin ostimme lennot vihdoin Corn:in saarelle, eli tuonne Nicaraguan karibianmeren puolelle ollaan lentämässä 24.5, mistä löytyvät iso ja pieni Maissisaari ( Corn islands). Lento laskeutuu luonnollisesti isolle maissisaarelle, mistä me hyppäämme suorilta taksiin ja otamme lautan pienelle maissisaarelle, mistä pitäisi löytyä hulppeaa sukellusta, valkeita hiekkarantoja ja meidän viimeinen pidempi ”pysähdys” paikka, eli olemme saarella 8 päivää. Maissisaarten jälkeen ei nimittäin enää mitään neljää päivää pidempiä pysähdyksiä taida tulla! Nimittäin mantereelle paluun jälkeen New Yorkin lentoihin on enää reilut kaksi viikkoa! Iiiks.
Mutta tätä ennen me vietämme vielä pääsiäistä, katolisen Etelä- ja Keski-Amerikan milteimpä suurinta vuosittaista juhlaa. Suurinosa paikallisista matkaavat rannoille, joten teimme kai ihan hyvän valinnan kun päätimme jäädä kaupunkiin ja tehdä mahdollisesti sieltä käsin visiitin lähi rannoille. Katsotaan miten käy, huomenna edessä huimat 3h bussimatka Leoniin :)
Rentouttavia pääsiäslomapäivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti