Hiekkaleikkejä

Aika on taas hurahtanut. Joulu tuli ja meni, kohokohtana oli pitkät skype-puhelut kotiin ja Jeren perheelle.

Ollaan oltu nyt nelisen päivää ja yötä täällä Huacachinassa, hiekkadyynien keskellä olevassa Oasiksessa. Ennen kuin tulimme tänne olimme Cuzcon lähiympäristössä Sacred Valley:ssa (pyhä laakso), jossa sijaitsee paljon pieniä sympaattisia kyliä sekä paljon erilaisia inca-raunioita mm. inkojen viimeinen kylä (mistä inkat viimeiseksi valloitettiin) Ollantaytambo on täällä.
Todella nättiä oli ja kivaa oli matkustella paikallisilla microilla, minibussin tapaisilla kulkuneuvoilla kylien väliä kauniissa ympäristössä.

Kolmisen päivää kestänyt tourneemme kohokohtia olivat kauniiden maisemien lisäksi myös kolibrit! Mie en ole ikinä nähnyt niin montaa kolibria yhtä aikaa :) Nähtiin muutama eri värinen ja varmaan viitisen kappaletta pörräsi ympärillämme yhtä aikaa, kun olimme yhtenä päivänä hieman trekkailemassa.
Cuzcoon palattuamme otimme taas yhden päivän rauhallisesti ja sitten olikin aika tehdä hieman jouluostoksia, käydä kampaajalla laittamassa tukkaan vähän väriä ja ottaa bussi Ica:n. Bussilipun hankinta osoittautuikin vaikeammaksi kuin kuvittelimmekaan, sillä näemmä muutama muukin oli menossa Liman suuntaan jouluksi. Ja hinnat sitten, noh nehän oli joulun kunniaksi tuplaantuneet! Ja joiduimme tosiaan maksamaan tupla hinnan ja vieläpä vähän huonommasta bussista. Bussimatka kesti mukavat 17 tuntia Ica:n, mistä otimme sitten taksin tänne Huacachinaan.


Huacachinan oasis.

Huacachinassa ollaan saatu nauttia ihanasta lämmöstä! Ollaan vihdoin merenpinnan tasolla ja täällä on oikeasti aivan täydellinen ilmasto! Ei yhtään hiostavaa ja lämpötila on päivisin sellainen 28 astetta ja auringon laskiessa voi päällensä laittaa hieman pitkähihaista. Meidän majoitus on ollut tosi kiva. Hyvä huone, oma wc&suihku sekä pihassa uima-allas! Jes. Guesthousimme pihassa matelee myös pari jätti isoa kilpikonnaa ja hassu paksuna oleva hauva.

Näin hiekkadyynien keskellä ollessamme on suosikki aktiviteetteja hiekkalautailu ja hiekkabuggy-kierrokset. Mekin teimme heti ensimmäisenä päivänä hiekkabuggy reissun ja huippu kivaa oli! Buggyn kyytiin mahtuu noin 10 ihmistä; meitä oli yhteensä seitsemän, kuusi poikaa ja minä. Olimme Jeren kanssa maksaneet hieman ekstraa saadaksemme oikeat lumilaudat ja monot hiekkalautojen (=pieni puupala jossa vain tarranauhat remmeinä kengille) sijasta.
Ja sitten mentiin, hurjaa vauhtia buggyn kyydissä ylös ja alas dyynejä, ihan kuin vuoristoradassa! Pääsimme laskemaan varmaan kymmenisen mäkeä alas, buggy jätti meidät ylös ja haki sitten alhaalta ja taas mentiin uuden ja isomman dyynin päälle ja alas. Super kivaa oli!


Hiekkabyggy ja jere.


Meidän lautatiimi.

Hiekkalautailu ei kyllä ihan samanlaista ole kuin lumilautailu. Laudan pohjaan pitää laittaa tosi tosi tosi paljon vahaa, (meillä oli ihan vaan kynttilää, mikä ei ehkä se paras vaha, mutta varmasti halvin) jotta se luistaisi edes vähän, tai sitten miulla oli vain huono lauta. Hiekka on myös upottavaa ja jos sait kärjen menemään hiekan alle ei sieltä heti noustu... ja tosiaan oli älyttömän tahmeaa. Lauta ei meinannut luistaa yhtään millään ja painoa joutui pitämään tosi paljon takana, että sai minkäänlaista liukua. Muutaman käännöksen pystyi alussa tekemään miltei kuten lumilautaillen, mutta yleensä sen jälkeen vaha oli kulunut aina pois ja kun vaha loppuu, loppuu myös vauhti kuin seinään! Ja sitten mennään voltein alas ja hiekkaa on aivan joka paikassa ja ihan uskomattoman paljon :)

Taas tuli nähtyä uutta ympäristöä, en ole ikinä ollut hiekka-autiomaassa, taikka näin isojen hiekkadyynien keskellä ja olihan tuo ajelu buggylla ja hiekkalautailukin jotain ihan uutta ja huippua!

Meidän joulu oli kutakuinkin siinä, että soiteltiin Skypellä suomeen ja kun olimme tämän tehnyt palasimme huoneellemme. Jere jo matkalla valitteli miten sillä on vähän huono ja outo olo ja niinhän siinä sitten kävi että Jerelle nousi kuume eikä se enää sängystä sitten noussutkaan kuin vasta seuraavana päivänä hetkeksi. Meillä oli varattuna yhdestä ravintolasta joulu illallinen, minne muutkin tutut täällä menivät. Mie sain osallistua ilman Jereä ja Jereltä jäi joulu ateriat syömättä. Toin kyllä ruokaa boxissa sieltä Jerelle, mutta sekin päätyi lopulta guesthousimme hassun koiran mahaan :) se oli kyllä aika onnellinen saamastaan ruoasta :)

Ilmeisesti bussin kovasta ilmastoinnista (taas) tai kylmyydestä ylipäätään yön aikana Jere sai flunssan mikä muuttui jouluaattona kuumeeksi. Nyt se taitaa olla jo ihan terve, ainakaan kuumetta ei enää ole ollut.

Me pakkaamme myös kimpsut ja kampsut huomenna ja suuntaamme Lima:n 8 miljoonan muun ihmisen sekaan viettämään uutta vuotta. Huij.
Katsotaan mitä muuta siellä keksimme puuhatella, kun uuteen vuoteenkin on vielä hieman aikaa.

Ja taas on muuten paljon kuvia Picasassa! sacred valleysta ja täältä Huacachinasta :)

3000 askelmaa ylöspäin...

...on Machu Picchun sillalta 2040 m:stä aina ylhäälle 2450 m:iin saakka Machu Picchun sisäänkäynnille.

Päästäksemme edes tänne asti ahersimme kolmisen päivää Inka Jungle -trekillä. Ensimmäinen aamu alkoi nelisen tunnin minibussi-matkalla Cuzcosta läpi Sacred Valleyn aina noin 4300 metriin saakka, mistä otimme fillarit alle ja lähdimme polkemaan kiemurtelevaa asfalttitietä alas tropiikkia kohden. Sää ei pyöräilyä oikein suosinut; jäätävä tihkusade muuttui alempana rankkaan kaatosateeseen ja noin tunnin alamäki pyöräilyn jälkeen päätimme luovuttaa. Kengät olivät läpi liti märät, samoin hanskat puhumattakaan housuista. Meidän kuoritakit osoittautuivat jälleen kerran aivan loistaviksi, sillä kaikki niiden alla säästyi kuivina! Mahtavaa. Pyörät siis katolle ja loppumatka taittui kosteassa minibussissa kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa Santa Marian kylään.

Majapaikassa levittelimme kaikki märät vaatteet ja kengät kuivumaan siinä toivossa, että ne kuivuisivat seuraavaksi aamuksi... joo ei kuivuneet. Saimme Jeren kanssa oman huoneenkin majapaikasta, taas jotain hyvää, että on pariskunta! Muut retkikuntalaisemme saivat ison yhteisen huoneen. Tällä kertaa retkiseurueemme koostui kolmesta hieman ”nirppanokka” australialais tytöstä (niille ei sitten meiannut kelvannut mikään ruoka!) ja kahdesta reippaammasta ja fiksusta saksalaistytöstä (tosi fiksuja tyttöjä ollakseen juuri lukion käyneitä, ja puhuivatpa vielä miltei sujuvaa espanjaakin!).

Seuraavana aamuna alkoi sitten kävelyurakkamme, märät kengät jalkaan ja menoksi. Kävelimme päivän aikana noin 6-7 tuntia vaihtelevassa maastossa. Ei kuitenkaan yhtään niin rankkaa kuin Colcan kanjonin viimeinen ylämäki :). Matkalla oppaamme näytti meille paljon uusia hedelmäpuita ja viidakon kasviksia (kuten viidakkoperuna Yuka:n), kuljimme myös useiden koka-pensas viljelmien läpi. Perussa on laillista viljellä pieniä koka-pensas viljelmiä, mitkä tavallaan ei ole niin suuria, että niistä olisi viljelijälle iloa myydä huumetuotantotarkoituksissa, vaan sato menee myyntiin kylien marketeille paikallisten omaan jauhamiseen.
Kävelimme osan reittiä myös ihan oikealla Inka trail:illa, eli inkojen aikanaan rakentamalla polulla (jota toki entisöity, sillä sadekaudet tekevät aika pahaa tuhoa joka vuosi) missä mm. viestin viejät ovat juosseet kaupunkien välillä. Polku oli välillä pelottavankin kapea, vieressä hurja pudotus alapäin.


Inka polulla.

Tällä toisen päivän etapilla olisi ollut kohokohtana kuumat altaat reitin loppupäässä, mutta, mutta jotain huonoa tässä sadekaudella matkatessa on pelkän sateen lisäksi; kuumat lähteet olivat ”epäkunnossa” … Lähteet olisivat sijainneet aivan joen varrella, mutta kovien sateiden vuoksi joen pinta oli noussut jo aikalailla ja joki näin ollen huuhtonut kuumat altaat mukanaan. Myös osa meidän polusta joen varrella oli veden peitossa. Muutama virvokkeen myyjä oli sinnikkäästi kioskinsa kanssa vielä paikalla ja koetti saada meille myytyä juomia huonolla menestyksellä.

Joen ylittäminen oli myös jännää puuhaa. Välillä oli erilaisia siltoja matkalla, jotka huojuivat ja heiluivat enemmän tai vähemmän, mutta kaikista eksoottisinta oli mennä joen yli vaijeriin viritetyssä korissa! :) Näitä ylityksiä saimmekin kokea sitten kaksinverroin.

Toisen yön vietimme Santa Teresan kylässä jo hieman lähempänä Machu Picchua ja samalla tämä oli jo hieman turistisoituneempi pikkukylä. Vaikkei päivän kävely ollut mitenkään super rankka niin kyllä illalla taas väsytti! Törmäsimme tässä kylässä taas samaan ranskalais-perheeseen, kuin colcan kanjoneilla (ja alunperin Boliviassa), ne tuntuu seuraavan meitä ihan joka paikkaan! ;)

Kolmas aamu starttasi hyvällä aamupalalla ja taas käveltiin 7-8 tuntia aina Aguas Calientesiin saakka mikä on Machu Picchun juurella sijaitseva Gringolandia :) eli turistikylä täynnä turisteja, jotka ovat menossa Machu Picchulle taikka juuri sieltä palaamassa. Kylän nimi tulee siellä sijaitsevista kuumista lähteistä aguas calientes = lämpimät vedet.
Matkalla meille tultiin myymään banaaneja suoraan banaani viljelmiltä ja miten halpoja banaaneja! 15 kpl maksoi huimat 1 solen!
Eli kilohinnaksi tulee (jos yksi banaani on noin 120g) huimat noin 0,14 €/kg (juu mie laskin ihan itte!...kunhan löysin ensin laskukaavan netistä ;)), kun eikös suomessa banaani ole vähän alle 2 €/kg? Joka tapauksessa oikein maukkaita banaaneja oli :) Jere sai myös hieman mies vahvistusta, kun seurueeseemme liittyi kaksi espanjalaista poikaa ja yksi ranskalainen poika.

Aguas Calientesissa hieman ostelimme evästä seuraavan aamun aikaista starttia varten; mitään aamupalaa ei olisi mahdollisuutta syödä. Illalla söimme viimeisen yhteisen illallisen porukkamme kanssa ja menimme ajoissa unille.

Neljäntenä aamuna kello soi 3:50, 4:15 lähdimme kävelemään kohti Machu Picchun sillan portteja eli alhaalla sijaitsevia portteja, jotka aukeavat klo 05:00 ja päästävät ensimmäiset turistit matkaan kohti huippua. Ylös Machu Picchulle pääsisi myös bussilla, joka maksoi 14 USD meno-paluu (eli ihan sikana meille). Mehän oltiin trekille tultu niin eiköhän sitä kävellä sitten myös ylös asti! :)

Ylös ei muutoin olisi suurikaan kiirus, mutta Mahcu Picchun vieressä sijaitsevalla Wayna Picchulle pääsee kiipeämään päivän aikana vain 400 ensimmäistä turistia (koska reitti tuonna ei kovinkaan turvallinen, siksi rajoitettu turisti määrä) ja tuonnehan toki mekin halusimme. Eli eikun porteille odottamaan niiden aukeamista. Miulle tuli vähän mieleen jukolan viesti kun ihmiset alkoivat tungeksia porteilla ja kun ne aukesivat singahtivat ensimmäiset matkaan :) tosin kukaan ei tainnut lähteä juoksujalkaa ja ensimmäiset hyytyivätkin jo aika nopsaan.
Ja taasen oli sama ranskalais perhe samaan aikaan samassa paikassa meidän kanssa! jopa heidän noin 7v tytär ja 10v poika olivat mukana kapuamassa rappusia! Ylös meno ei ollut helppoa ja hengästyneen hengityksen pystyi kuulemaan kyllä kaikilta ylösmenijöiltä. Rappusia riitti ja riitti. Arvioitu ylös kipuamis aika on noin tunti, meillä meni aikaa 40 min. Ja olimmekin aika ensimmäisten joukossa ylhäällä, Wayna Picchun leimassani jonka sain luki nro 12 :) jee, hyvä me.

Kuudelta aukesivat portit itse Machu Picchulle. Siellä meitä odottelikin oppaamme, joka kierrätti meitä noin kahden tunnin verran, näyttäen päänähtävyydet. Ilman opasta olisi kyllä aika surkeaa olla Machu Picchulla, meilläkin olisi voinut olla parempi opas, mutta tämäkin oli ihan ok. Sää oli todella todella sumuinen. Mitään hienoa yleiskuvaa ei saanut ja mie aloin jo huolestumaan, että selkenisikö koko päivän aikana. Kierroksemme jälkeen kävimme vessoilla (niitä on vain yhdet porttien luona! Aina pitää kävellä pitkä matka takaisin porteille jos haluaa vessaan!) söimme hieman eväitämme ja onneksemme kun palasimme takaisin saitille oli sumu ja pilviverho jo ruvennut rakoilemaan, jee!


Tässä sumupilvet jo alkavat hajoamaan.

Kymmeneltä kirjauduimme Wayna Picchun check-pointilla, ja lähdimme kiipeämään huipulle. Ja taas niitä rappusia riitti ja riitti! Tällä kertaa rappuset ja maasto oli sen verran haastavaa, että nopea kapuaminen oli välillä mahdotonta. Wayna Picchu on ehdottomasti käymisen arvoinen! Miun mielestä se on puolet koko Machu Picchun kokemuksesta! Wayna Picchulta löytyy paljon pelottavia rappusia ja makeita kuvauksellisia maisemia ja muutama inca-rakennuskin.
Ylhäälle päästyämme oli vain todettava, että Wau. Aivan upeat maisemat! Ja tosiaan pilvet olivat jo miltei kokonaan väistyneet ja Machu Picchu näkyi täältä upeasti.
Alasmeno ylhäältä oli vähintään yhtä vaikeaa kuin ylöskin. Minuu alkoi oikein välillä huippaamaan ne korkeudet ja pudotukset rappusten vieressä.


Wayna Picchulta alas päin tulossa.


Siinä se nyt sitten on :)

Machu Picchulla kulutimme aikaa miltei seitsemän tuntia ja kauemminkin olisi voinut olla ihan helposti. Kaikki aika ei mennyt pelkästään alueen kiertämiseen vaan ihan istuksimiseen ja maiseman ihailuun. Sää ei meillä ollut paras mahdollinen, mutta sadekaudeksi varsin kelpo.
Vaikka Machu Picchulle tulisikin bussilla on alueella mieletön määrä rappusia ja kapuamista riittää, ei mikään helppo kohde liikunta rajoitteiselle (ellei miltei mahdoton).

Mekin yllätyimme miten pitkältä alaspäin meno tuntui päivän päätteeksi. Tietenkin kaiken sen kolmen päivän reissun kävelemisen jälkeen ja koko päivän rappusten ravaamisen jälkeen Machu Picchulla alkoi jaloissa jo tuntua! Ihanaa oli päästä perille Aguas Calientes kylään ja saada päivän ensimmäinen kunnon ruoka.
Machu Picchulla oli toki ravintola ja kahvila, mutta hinnat olivat aivan törkeät. Esim. 0,5 l pullo vettä maksoi alhaalla kylässä 2 solea ja ylhäällä 10 solea (= 2,6 €), samoin miun kahvi maksoi 9 solea, kun normaalisti maksaisi sen 4-5 solea ja esimerkiksi mars-patukka maksoi 10 solea! se on jo miltei tripla hinta suomeenkin verraten! Lipuissa kyllä lukee, ettei sisään saa viedä eväitä taikka juomaa muovipulloissa, mutta jopa meidän oppaat kehoittivat meitä ottamaan kaikki mukaan alhaalta eikä kukaan tullut meille mitään sanomaan kun söimme eväitämme sisällä raunioilla.

Sitten alkoikin inka jungle reissun ehkä ikävin osuus; paluumatka. Ensiksi meidän piti odotella sellaiset 5 tuntia Aguas Calientesissa junan lähtöä ja super väsyneenä odottelu ei ole mitään kivaa puuhaa. Tietenkään meillä ei enää ollut hotelli huonetta, vaan kuljeksimme kylällä ja hengailimme muutamissa eri kuppiloissa. Junamatka kesti parisen tuntia, mistä vielä bussilla toiset parisen tuntia. Perillä Cuzcossa olimme puolenyön aikaan. Kyllä väsytti. Raahauduimme guesthousillemme, saimme rinkat säilöstä ja sitten vielä suihkuun ja unille.

Tämä päivä onkin sitten kulunut lepäilyn merkeissä. Aurinko paistoi aamupäivän ja on ollut tosi hyvä mieli tuosta reissusta. Se sujui kaikinpuolin oikein mallikkaasti ja olihan Machu Picchu aika kiva kruunaus koko neljän päivän retkelle. Me saimme jälleen halvimman hinnan tuolle reissulle kuin muut tourneemme jäsenet, mikä johtui varmastikkin vain ja ainoastaan siitä, että me emme varanneet reissua minkään guesthousin kautta vaan suoraan toimistolta, tällä tavoin välttää yleensä välikädet minne pienet summat ylimääräistä rahaa saattaa matkalla hukkua.

Nyt sitten nautimme Cuzcon ruokatarjonnasta. Neljä päivää tuli syötyä aika saman kaavan mukaan: aamulla omeletti/hedelmäsalaattia, päivällä ja illalla keitto, riisiä, ranskalaisia ja sitten kanaa taikka alpakkaa. Ei sillä, hyvää ruokaahan tuo toki oli, oikein hyvää ja tietenkin oikeaa Perulaista, mutta hieman puuduttavaa :)

Huomenna tarkoitus olisi taasen pakata meidän päiväreput ja jättää rinkat guesthousille ja lähteä pariksi päiväksi tutkailemaan vieressä sijaitsevan Sacred Valley:n (=pyhä laakso) pikku kyliä ja Inca raunioita.


Jotain pientä Machu Picchusta:

Muinainen hyvin säilynyt inka kylä, rakennettu noin 1450- luvulla ja hylätty espanjalaisten valoittajien Peruun saapumis aikoihin. Nämä rauniot ovat säilyneet ehkä parhaiten, sillä näitä eivät espanjalaiset valloittajat löytäneet eivätkä näin ollen päässeet niitä tuhoamaan (niin kuin tekivät miltei kaikelle muulle).
Machu Picchu nimi tarkoittaa vanhaa vuorta (kun taas Wayna Picchu nuorta vuorta).
Tämä ei ollut normaali inka-kaupunki vaan kylä, joka toimi ilmeisesti seremoniapaikkana ja valittujen, korkea arvoisten henkilöiden asuinpaikkana. Esim. pappien, astrologien jne. ja arvioitu asukasluku on ollut jotain 500 ja 1200 välillä. Machu Picchun oikea tarkoitusperä on arvoitus, mutta teorioita on paljon. Yksi teoria on että Machu Picchu toimi inkojen koelaboratoriona erilaisten kasvien kasvuolosuhteita tutkittaessa, tämä siksi että Machu Picchulta löytyy lukuisia viljely terasseja, joista alimmat ovat jopa 80 metriä alempana korkeimmalla olevista terasseista, näin ollen näistä löytyy erilaisia kasvuolosuhteita eri lämpötiloineen ja niissä on kasvatettu lukuisia erilaisia kasveja, mutta kuitenkin niin vähän ettei niistä olisi riittänyt satoa ruokkimaan koko kylällistä.

Machu Picchu on ollut Perulaisten paikallisasukkaiden sekä muutamien muiden yksittäisen tutkijan/matkaajan tiedossa jo aiemmin, mutta julkisesti paikan löysi 1911 amerikkalainen historioitsija Hiram Bingham, joka toi Machu Picchun maailman tietoon.

Lisää Machu Picchu Faktaa wikipediasta suomeksi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Machu_Picchu
ja englanniksi taas kattavammin: http://fi.wikipedia.org/wiki/Machu_Picchu

ja Picasasta löytyy taasen hurjasti lisää kuvia! http://picasaweb.google.com/Jennnnni1/Peru#

Canyon Del Colca

Elämäni ensimmäinen vaellus on virallisesti nyt tehty (ja myös Jeren...jos armeijaa ei lasketa)! Ja hyvä oli aloittaa tämä vaellusura yhdestä maailmansyvimmästä kanjonista :) Riitti nimittäin nousua ja laskua aika lailla!

Tehtiin kolmen päivän trekki tuonne Colcan kanjonille, joka on kaksi kertaa syvempi kuin Grand Canyon! Ja tosiaan yksi maailman syvimmistä kanjoneista.
Kanjonit ovat noin muutamien tuntien ajomatkan päässä Arequipasta, Perun toiseksi suurimmasta kaupungista. Reissuun lähtö oli aikainen, kolmen aikaan aamuyöllä meidät tultiin hakemaan. Onneksi matkalla sai hieman nukuttua lisää. Sitten aamupalaa ja hieman kondorien bongailua näköalapaikalla, lounasta ja eikun kävelemään! Näimmekin heti alkuun Kondorin, mielettömän iso lintukan se on ja komea. Andien kondori on maailman kookkain lentotaitoinen lintu! Siipien väli voi olla jopa yli kolme metriä.


Sinne sitten vaan ja ihan alas asti :)


Toisella puolen näkyy meidän polku. Varmaan ainoa tasainen kohta siinä!

Meidän porukka koostui vain miusta, Jerestä sekä isrealilaisesta pojasta ja meidän paikallisesta oppaastamme. Majapaikoilla oli tietenkin muitakin ihmisiä tekemässä samaa reissua. Tuli vähän kyseltyäkin, että mitä muut oli maksaneet reissusta ja aika kovia hintaeroja oli; tanskalainen pariskunta oli maksanut 10 0USD kun me oltiin maksettu vain 120 Solea! (10 solea = 3.75 €)

Ensimmäisenä päivänä kävelimme miltei pelkästään alas. Reilu neljä tuntia alamäkeä ja varpaiden päitä alkaa sattumaan aika paljon :) onneksi perillä meitä odotti joen varressa kuumat lähteet! Miten olikaan ihana lillua niissä, vaikkei kävely mitenkään kovin rankkaa vielä ollutkaan.
Seuraavana aamuna sitten olikin hieman rankempaa. Ensimmäiseksi auringon paisteessa ylämäkeen tarpomista kaksi tuntia, huh! Ja kun täällä ne ylämäet on sen verta jyrkkiä, ettei kävellä vain suoraan ylöspäin vaan kaikki polut on siksakkia!
Vierailimme pienessä kylässä laaksossa ja sen museossa sekä lounastimme. Tämän jälkeen oli enää alamäkeä seuraavaan majapaikkaan Oasikseen. Vihreä vehreä läntti kanjonin pohjalla uima-altaineen kaikkineen. Harmi vain, että juuri kun saavuimme perille alkoi satamaan kovemmin ja sadetta riittikin sitten koko loppui llaksi.

Kolmantena aamuna herätys oli jo puoli viiden aikaan ja ilman aamupalaa lähdimme urakoimaan ylämäkeen. Muita ihmisiä tuli matkalla meidän ohitse muuleilla, parin isomman gringon kohdalla kävi hieman muuleja sääliksikin :) Yhteensä noustiin korkeudessa kanjonin pohjalta 1200 m linnuntietä ja polkua pitkin viitisen kilometriä, aikaa tähän meni kaksi ja puoli tuntia neljällä pienellä hengähdystauolla. Oli rankkaa! Oikeasti rankkaa. Mutta ihmeen hyvin sitä jaksoi, vaikkei ihan hirmuisesti ole viimeiseen vuoteen tullut urheiltuakaan :) jopa israelin armeijan käynyttä kaveriamme otti lujille! (siellä armeijassa ollaan yleensä se 3-4 vuotta :))


Ylöspäin, ylöspäin. Polku ei ollut mikään helppo käveltävä isoine irtokivinee.


Vihdoin ylhäällä! jee.

Paluumatkalla oli tarkoitus pysähdellä vaikka missä, mutta nukkumiseksihan se pääasiassa meni :) nähtiin lisää kondoreita, vikunjoita ja käytiin syömässä loistava perulainen buffet lounaaksi. Tuolla oli samaan aikaan ryhmä koululaisia syömässä ja pari noin 16-vuotiasta poikaa tuli pyytämään josko he saisivat ottaa miusta kuvan heidän kanssaan :) ja kyllähän sitä taas mieltä lämmitti kuin tän ikäsenä vielä kelpaa 16-vuotiaiden poikien kotialbumiin =D vielä kun oli kuitenkin kolmatta päivää samat hikiset trekkikamat päällä, ettei ihan hehkeimmillään.

Kaiken kaikkiaan oli tosi kiva vaellus! Vaikka maisemat pysyivätkin matkalla aika suhteellisen samoina, oli ne silti oikein hulppeat. Oppaamme oli ihan super mukava, ruoka hyvää ja majoitukset ok. Ja jäi sellainen olo, että mikäs tässä vaellellessa, voisi tätä tehdä lisääkin :).

Päätimme jäädä Arequipaan lepäilemään yhdeksi päiväksi lisää. Jerelle piti käydä ostamassa vähän uutta gearia, kun sen rakkaat vanhat lenkkarit hajosivat pohjasta aika totaalisesti tuon vaelluksen aikana ja ostimme myös hänelle uuden päivärepun, jotta vaellusvaatteet ja sadesuojat mahtuvat jatkossa hieman paremmin mukaan. Meillähän ei kummallakaan ole ollut päiväreppua, vaan olkalaukut käsimatkatavaroille ja tähän asti ollaankin pärjätty niillä ihan hyvin, mutta nyt tuli vastaan pakollinen reppujen hankinta (olkalaukkua on hieman ikävä kantaa monenpäivän vaelluksella). Ostimme ensin miulle pienehkön repun, jota olisi hyvä kantaa vaelluksilla ja kokeilimme tuon colcan trekin, että miten pärjäämme sillä ja sitten meidän kasaan menevällä pikkurepulla, nooh. Juuri ja juuri saimme ahdettua tavaroita eikä vaihtovaatteita kauheasti mukaan mahtunut, niin kävimme sitten ostamassa Jerellekin paremman repun. Nyt ollaan niin uusissa varusteissamme että :) eikun lisää vain vaeltamaan!

Kävimme ulkona syömässä trekkiporukamme kanssa perjantaina ja vähän katsastamassa Arequipan yöelämääkin. Lauantaina olimmekin sitten ihan valmiita jo lähtemään jatkamaan matkaa. Päivä piti kulutella pois, kun bussi lähti vasta illalla. Meillä oli treffit Bolivian tuttujen, australialaisten tyttöjen Siophanin ja Julesin kanssa. He olivat juuri tulleet Cuzcosta Arequipaan ja ehdimme sopivasti nähdä ennen meidän lähtöä Cuzcoon. Saimme myös paljon hyviä vinkkejä ravintoloista ja kahviloista Cuzcossa :)

Perun bussit onkin sitten toinen juttu, ne on nimittäin upeita! Hienompia kuin thaikkujen huippubussit. Ja sisään mennessä otettiin kaikilta oikein sormenjäletkin! Vau. Ja valinnanvaraa busseissa on aika paljon, on VIP:iä ja supermakuupenkkejä jne. Meillä tosin oli nyt ihan tavalliset penkit (semi cama), jotka nekin kyllä oli oikein hyvät.

Nyt sitten ollaan Cuzco:ssa. Täältä käsin kaikki lähtee Machu Picchulle. Me kävimme hieman kiertelemässä toimistoja ja huomasimme hintojen olevan aika samat kaikilla. 160 Usd neljän päivän reissu sis. miltei kaiken myös liput Machu Picchulle ja junan (sika kallis!) takaisin Cuzcoon. Varasimme itsellemme lähdön siis huomiselle. Vaellus seurana pitäsi olla pari kanadalaista ja pari australialaista, hyvältä kuulostaa :)

Harmillista, että ilmeisesti säät on olleet Cuzco:ssa jo jonkin aikaa tosi sateiset ja sumuiset (Perun sadekausi juurikin alkanut). Tänäänkin oli pari tuntia kestävä kunnon sade ja ukkoskuuro. Kaikki tuttavamme jotka ovat käyneet nyt Machu Picchulla ovat kastuneet aika hyvin. Toivotaan, että meillä kävisi joku super tsäkä eikä sadetta tulisi, ainakaan paljoa. Mutta sadeviitat täytynee vielä käydä tänään varmuudeksi ostamassa.

Korkeanpaikanleirillä Incojen synnyinseuduilla.

Cobacabana on aika sympaattinen rajakaupunki Titicaca -järven rannalla. Titicaca-järvi on maailman suurin korkeuksissa sijaitseva järvi. Tällä reissulla on aika paljon ilmaantunut Maailman suurin, korkein ym. käsitteitä ja voin luvata ei ne tähän lopu, Perusta löytyy lisää maailman... kohteita :) Otetaan vaikka ensimmäisenä maailman syvimmät kanjonit Arequipan ulkopuolella minne seuraavaksi suunnataan.


Cobacabana nakoala paikalta.

Mutta tosiaan tämä Titicaca-järvi on hieman isompi lätäkkö; 8400 neliökilometriä 3808m:n korkeudessa, 457 m syvä (syvyydesta loytyy aika eriavia mittoja...) ja jonka pohjois puolisko on Peru:n puolella.

Erityisen järvestä tekee se että täältä oletettavasti (tarun mukaan) on koko Inca kulttuuri aikoinaan syntynyt. Järvessä on pieni saari nimeltä Isla del Sol (auringon saari) jossa Viracocha (Incojen valkopartainen jumala-kuningas hahmo) sekä ensimmäiset incat Manco Capac ja Mama Ocllo mystisesti ilmestyivät auringon käskystä. Ennen Incoja Isla Del Sol:in rannoilla asustelivat Tiwanakut Incojen esi-isät. Isla Del Sol on miltei kaikkien turistien must see -listalla, ja mm. Perun puolelta turistiralli järvelle on aikamoinen. Ja kyllä täällä Boliviankin puolella meitä turisteja riittää.

Me päädyimme tekemään omatoimisen saari visiitin. Otimme aamu veneen saarelle, löysimme guesthousin (joka oli niin jyrkkien rappusten yläpäässä että huhhuij!) ja lähdimme pikku kävelylle. Pikku kävely meinasi noin 8 km saaren eteläpäästä pohjoispäähän Isla Del Sol:in kuuluisimmille Inca -raunioille ja takaisin. Ja tämä saari ei todellakaan ole tasainen! Ehei, pelkästään ”satamasta” kylälle päästäkseen saa kavuta ihan törkeästi ylöspäin ja 4000 metrissä ylä- ja alamäkeen meno 8 km per suunta ei ollut ehkä ihan helpoin homma, mutta me selvittiin!
Itse rauniot oli aika mitättömät, kivikasoja... mutta maisemat muutoi ihan hulppeat ja hyvää kuntoilua tuli! Nyt kun olemme tehneet tällaisen korkeanpaikantrekin täällä niin eikös sitten kaikki alle 2500 m korkeudessa suoritetut trekit pitäisi sujua kuin vettä vaan? :)
Aikaa koko rupeamaan meni lounaan kanssa noin kuutisen tuntia. Ei tarvinnut illalla unta taaskaan kysellä, väsytti ihan mukavasti :)


Isla Del Sol ja Inca -kivikasoja.


Lepoa paivan kavely rupeaman jalkeen :)

Toinen mielenkiintoinen nähtävyys järvellä (ja pääosin nämä vain Perun puolella) on kelluvista kaisloista tehdyt keinotekoiset saaret, joiden asukkaat pakenivat kaislasaarille incojen hyokkayksia. Nailla saarilla asustelee edelleenkin jonkin verran vaestoa, mutta suurinosa saarista on valjastettu turismille.

Myös kulkupelit eli veneet on hienosti rakennettu näistä isoista kaisloista. On osoitettu että näillä kaislaveneillä on taitettu matkaa muinoin Etela-Amerikasta aina Aasiaan asti!

Bolivian puolella saarekkeita on aika vähän ja ilmeisestikin pienempiä kuin Peru:n puolella. Mutta näitä veneitä tuli rannassa nähtyä täälläkin muutamia. Näistäkin toki oli tehty turisti versioita perämoottorein ja muovipohjalla (mikä ihan kätevää ei tarvitse olla uusimasssa kaisla pohjaa koko ajan).

Pääruoka täällä on Taimen, mitä tarjoillaan mm. valkosipuolimaustettuna taikka chili maustettuna. Ja hyvää kalaa onkin! Ei nyt vedä mitään vertoja lohelle, mutta maistuu kyllä hyvältä. Vielä kun täällä osataan tehdä mielettömän hyvää perunamuussia niin Vola! Namnam. :)
Ei ollakaan Jeren kanssa syöty kolmeen päivään mitään muuta kuin kalaa :)

Huomen aamuna aloitamme sitten Peru:n valloituksen. Pidetään peukkuja että meidän hyvä onni säilyy, eikä meiltä varastettaisi mitään! Ainakin täällä Bolivian puolella ihmiset varoittelevat paljon Peru:sta ja perulaisista. Ja paljon ollaan kuultu muilta matkailijoilta miten heiltä on varastettu tavaraa Perussa :( toivotaan että se on ollut heiltä omaa huolimattomuutta ja ettei meille käy niin.