lauantai 23. lokakuuta 2010

Che Guevaran jalanjäljillä

Sucre, population 215,800 / korkeus 2750m.

Olemme tulleet jo Sucre:n kaupunkiin. Jälleen olemme hieman korkeammalla, eikä ainakaan vielä ole mitää tuntemuksia sen suhteen.
Saavuimme tänne eilen illalla vasta hieman ennen yhtätoista, pitkän matkustuspäivän jälkeen.

Samaipatassa loppuviikko kului espanjaa opiskellen. Kävimme myös viikon sisään yhteensä kolme kertaa tuossa eläintarhassa leikkimässä apinoiden ja muiden elukoiden kanssa.
Espanjan opiskelumme koostui lähinnä kieliopin läpikäynnistä, mikä tietenkin hyödyllistä sekin, mutta nyt kun kieliopit on kerrattu/opeteltu tarvittaisiin oikeasti sitä käytännön espanjan opiskelua. Täällä käytetään niin usein aivan eri ilmaisuja kuin espanjan espanjassa vaikkapa jo kaupassa asioidessa, minkä vuoksi käytännönläheisen espanjan opiskelu tuntuisi nyt tarpeelliselta.

Viimeisenä päivänämme samaipatassa otimme taksin El Fuerten Pre-Inca -alueelle, mikä on ollut 1998 asti Unescon maailmanperintölistalla (http://fi.wikipedia.org/wiki/Fuerte_de_Samaipata). Meille sattui hieman huono päivä raunioiden, kallioiden ja maisemien ihailuun, sillä koimme ensimmäisen sateisen ja sumuisen päivän Boliviaan tulomme jälkeen. Käytännössä emme nähneet juuri mitään, mutta tulipahan käytyä :) Kävelimme El Fuertesta takaisin kylään, (noin 8 km) hyvää treeniä tulevia trekkejä varten.


Maisemat jäi näkemättä ja melkein rauniotkin.

Tapasimme Samaipatassa baarissa työskennelleen hollantilaisen pariskunnan joiden kanssa päätimme lähteä Road Tripille. Samaipatasta Villa Serrano:n pitäisi olla Bolivian kauneinta maisemaa ja aika koskematontakin. Matkalle osui myös Che Guevara:n liittyviä nähtävyyksiä, kuten paikka missä Che Guevara on otettu kiinni ja missä tyyppi on pidetty vankina ja lopulta tapettu. Eli ollaan nyt päästy koskemaan jotain sairaalan pesuallasta, missä Che Guevara on maannut ja juttelemaan La Higuerassa naisen kanssa, joka oli vähän päälle 20 vuotta kun Che Guevara asusteli heidän maillaan. Tällä naisella oli jopa tallessa lehti juttu mikä hänestä oli tehty noin 40 vuotta sitten norjalaiseen lehteen Che Guevaran tiimoilta.

Che Guevara nousi maailmanmaineeseen aikoinaan Kuuban onnistuneen sosialistisen vallankumouksen myötä, Fidel Castron oikeana kätenä. Boliviassa hän yritti saada maanviljelijöitä nousemaan kapinaan, mutta sai ilmeisesti tuolloin osakseen lähinnä epäilyksiä. Hänet otettiin kiinni, vangittiin ja tapettiin. Bolivia sai sosialistisen johtajansa 40 vuotta myöhemmin ja Che nousi täällä myös kulttihahmon maineeseen ollessansa ensimmäinen sosialistista vallankumouksen tuoja.
Lisää Che Guevarasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Che_Guevara


Jere Ja Che.

Samaipatasta otimme ensin paikallisbussin Villa Grandeen, missä myös vietimme yhden yön ja missä kävimme tsekkaamassa tämän pesualtaan, missä Che oli ollut. Seuraavana aamuna lähdimme taksilla päivän kestävälle road tripillemme. Ja maisemat oli mitä upeimmat. Matka ei ollut pitkä, varmaan kokonaisuudessaan noin 200 km, jos sitäkään, mutta kesti sen 7 tuntia. Maksiminopeus taisi olla jotain 45 km/h parhaimmillaan :)
Koko tien pätkällä vastaan tuli ehkä 3 autoa ja yksi bussi. Maisemat olivat vuoristoiset, täältä andit alkavat tai tänne ne loppuvat, kuinka vain haluaa ajatella.


Rio Grande joen sillalta, joki oli kylläkin kuivahtanut kasaan.

Pääsimme illalla perille Villa Serranoon. Tarkoituksena oli olla yksi yö täällä ja ottaa aamubussi Sucreen, mutta kuulimme ettei aamubussi menisikään, pahus (tie on päivisin suljettu tietöiden takia). Hetken pähkäiltyämme päätimme lähteä vielä samana iltana Sucreen bussilla. Matkasimme bussilla pimeitä hiekkateitä, huikeat pudotukset vieressämme reilut 5 tuntia ennen kuin saavuimme Sucreen. Matkalla piti vaihtaa bussiimme yksi takarengaskin.

Sucre on tosiaan jo hieman korkeammalla. Täällä on hyvä olla totuttelemassa korkeuteen hetki ennen kuin jatketaan eteenpäin. Saimme vihdoin ostettua myös Bolivian Lonely Planetin ja voi veljet se on tuhat kertaa parempi kuin mikään Etelä-Amerikan tiivistelmäopus kaikista maista. Nyt alkaa taas tuntua, että tässä maassa voisi kuluttaa helposti vaikka kuinka monta kuukautta! Ehkä tännekin on vain tultava joskus takaisin...

Hollantilainen tuttavapariskuntamme lähtee huomenna muutaman päivän trekille. Me vaihdetaan majapaikkaa (lähemmäksi keskustaa) ja etsimme kielikoulun itsellemme ja tapaamme illalla Samaipatan tuttuja :)

Sucre vaikuttaa oikein kivalta kaupungilta. Maisemat kaupungin ulkopuolelle ovat upeat. Vuoristoa joka puolella! Ja koko kaupunki on valkea! Sucre onkin ollut Unescon Kulttuuriperintökohde -listalla vuodesta 1991 lähtien (tuntuu, että kaikki paikat ovat jollain tapaa Unescon listalla, joten ei oikein saa enää mitään fiilistä jos jostain paikasta tai kohteesta mainitaan, että se on Unescon listoilla). Kaikki rakennukset täällä ovat valkeita. Ihan kaikki ja katot punatiilisiä. Ja tätä valkean rakennuksen sääntöä noudatetaan aika tiukasti, ei ilmeisesti olisi mitään asiaa maalata taloa minkään muun väriseksi.

Bolivialaiset kaupungit ja kylät ovat olleet aika sympaattisia. Kaikissa kaupungeissa ja piskuisimmissakin kylissä on aina Plaza, eli keskusta aukio, minkä reunalla on myös aina kirkko. Plazat tuntuvat olevan kaupungin sydän. Niitä pidetään yllä, niissä on usein paljon puita ja kukkia ja penkkejä joissa ihmiset istuksivat. Plazojen vakio kalustoa ovat myös kengänkiillottajat penkkeineen.

Kaakkois-Aasiaan verraten kanssa matkaajat täällä ovat poikkeuksetta meitä vanhempia. Eikä aasiassa bilettäviä Britti taikka ruotsalaisnuorisoa ole missään! Samoin kaikki täällä tuntuvat olevan jo hieman kokeneempia matkaajia ja reissaamisajat on pidempiä. Aasiassa pystyi sanomaan että juu onhan tuossa 8kk vielä aikaa jälellä ja suurinosa olis ympärillä että Wau, että mekin lähettiin reissuun mut meillä on vaan 2kk. Jne. Mutta täällä suurinosa sanoo että; juu olen ollut tässä sen 8kk reissunpäällä ja vielä olis vuosi jälellä ;) heh. Me ollaan ihan amatöörejä meidän 8kk reissumme kanssa täällä =D. Voi tietenkin olla että ollaan vaan satuttu tutustumaan ihmisiin jotka reissaavat pidempään.

Kaikki on mennyt meillä tosi hyvin. Ilmastoinneista saadut pikkuflunssat on podettu, iho on saanut hieman väriä pintaan ( ja ne jotka muistavat miun selän pilkut, nekin on ruskettuneet jee! ja espanjakin on alkanut sujumaan taas vähän paremmin :)

Täälläkin lämpötilat on pävisin näemmä varsin lämpöisät (yli20astetta) ja auringon laskettua laskee myös lämpötila nopeasti. Pitää nauttia nyt lämpimästä vielä kun voi! Pian nimittäin mennään taas korkeammalle ja korkeammalle :)

Tässä vielä Jeren Budjetti löpinää ;)

Jo kuukausi tosiaan reissua takanapäin ja ensimmäiset laskelmat matkabudjetin pitävyydestä tehty. Tavoitteena oli matkata 1 000 euron kuukausibudjetilla per lätty. Toisaalta pieneen ylitykseenkin oli varauduttu, koska ympäristö on täysin uutta eikä muutaman euron takia haluta jättää asioita tekemättä. Budjettiin on laskettu ihan kaikki kulut (lentoja lukuunottamatta) lähtöaamun taksimatkasta lentokentälle lähtien. Myös automaattinostopalkkiot on mukana eli ihan kaikki. Olimme hieman huolissamme rahankulutuksestamme. Olihan ensimmäisenä kohteena erittäin edullinen Rooma, jossa pelkkä kämppä vei normaalin päiväbudjetin. Lisänä Buenos Airesin jalkapallo-ottelu ja yli 70 euron bussimatka BA:sta Puerto Iguazuun olivat kohtuullisen isoja kuluja. Olimmekin erittäin tyytyväisiä saadessamme ensimmäisen kuukauden budjetiksi n. 1 040 euroa eli hieman vajaat 35 euroa päivä. Toinen kuukausi onkin täysi kysymerkki. Boliviassa on toki halpa elää, mutta tekeminen ei täältä lopu kesken ja se luonnollisesti syö budjettia. Annetaan ajan näyttää eikä rahasta jaksa liikaa ottaa stressiä.

torstai 21. lokakuuta 2010

Beautiful Bolivia.

Vähän Introa:
Samaipatassa ollessamme oli nettiyhteydet todella kehnot joten jätimme suosiolla blogin päivitykset väliin. Eli nyt tulee sitten vähän vanhempaa ja uudempaa tekstiä :) ja picasassa on reilut parisenkymmentä uutta kuvaakin! Sinne siis!

Samaipata 12.10.2010

Nyt on tasan viikko takana Boliviaa.. ja olemme vasta toisessa kohteessamme Samaipatan kylässä ja tämä on näemmä myös ensimmäinen paikka minne ”jymähdämme”.

Tosiaan saavuimme viikko sitten tiistai iltana Santa Cruz:iin, joka on Bolivian suurin (väestöllisesti: 1.54 milj.) kaupunki. Pääkaupungissa La Paz:issa on puoli miljoonaa asukasta vähemmän kuin Santa Cruz:issa.
Kaupungin ydinkeskusta on siltikin todella todella pieni ja erittäin helposti navigoitavisssa. Täältä löytyi helposti hyviä kahviloita joissa on WIFI (langaton internet) loistavine menuineen.
Otimmekin muutaman päivän ihan iisisti kaupunkia kiertäen ja hieman asioita hoitaen; pyykin pesua, rahanvaihtoa, espanjan opiskelua... ja jatkosuunnitelmien tekoa.


Santa Cruz, central Plaza.

Koetimme myös kysellä kirjakaupoista Lonely Planetin Boliva -opaskirjaa, sillä täällä aiomme viettää ennemmän kuin 4 vkoa ja olisi mukavaa saada maasta oma opus (Etelä-Amerikan Lonely Planettimme käsittelee Boliviaa suhteellisen suppeasti.), mutta monessakaan kirjakaupassa ei edes tiedetty mikä Lonely Planet on :)

Seuraavaksi suunnaksi otimme Samaipaipatan-kylän, joka sijaitsee noin kahden-kolmen tunnin ajomatkan päässä Santa Cruz:sista.
Ja tämä kylähän on ihana!
Helpolla ei meitä tänne päästetty sillä perjantaina, kun olimme lähdössä, saimme kuulla kimppataksiasemalla, (Samaipataan menee vain kimppatakseja) että jostain syystä emme sinne voisi heti lähteä ja että nyt täytyy odotella. Tovin odoteltuamme paikalle saapui ranskalainen, joka uteli kuskeilta (paremmalla espanjalla) samaa asiaa: millon mennään. Ranskalainen Fredrik osasi onneksi selittää meille myös englanniksi, että tiellä on sulku. Mielenosoittajia (Santa Cruzissa on joka päivä mielenosoituksia, tahtovat autonomian) tai muuta vastaavaa, ei päästä lähtemään vielä, ehkä tunti pari myöhemmin onnistaa.
Ja mehän odottelemme. Aika kuluukin ihan kivasti englanniksi matka kokemuksia vaihtaen..
Lopulta meitä on kasassa jo parikin autollista; autollinen paikallisia viikonlopun viettäjiä sekä minä ja Jere, ranskalainen, jenkki ja australialainen.
Tässä vaiheessa saamme tietoomme, että matkaan voidaan lähetä, mutta jokaisen pitää maksaa 10 bolivianoa enemmän, koska joudumme käyttämään kiertotietä... ja sitten taas vähän odotellaan.
Lopulta kolmisen tunnin odottelun jälkeen pääsemme matkaan ja perillekin asti. Matkalla oli pieni joki/muta esteitä, mutta niistäkin selvittiin ja perillä oltiin ennen pimeää: Hurrah!
Ja kun kaiken lisäksi vielä löysimme tosi kivan huoneen edullisesti on kaikki taas enemmän kuin hyvin :).


Me päästiin "joen" yli ihan hyvin, mutta muiden autot jumiutuivat.

Samaipatan (1650m) kylä osoittautui oikein passeliksi kivaksi pikku pikku kyläksi rinteiden ympäröimänä. Samaipata omaa vähän samaa tunnelmaa kuin Thaimaan pojois-osassa sijaitseva Pai:n kylä, paitsi että täällä on paljon vähemmän turisteja, vaikkakin moni eurooppalainen on ottanut paikan omakseen; täältä löytyy kuulemma 25 eri kansalaisuutta, joista eniten olemme törmänneet hollantilaisiin sekä ranskalaisiin.
Monilla onkin jokin oma yritys pystyssä; ravintola, majoituspalvelua taikka ”matkatoimisto”.
Mekin majoitumme ilmeisestikin belgialaisen miehen ja tämän vaimon El Jardin (=puutarha) -nimiseen guesthousiin, jossa on myös leirintäalue.

Täällä huomasimme myös ensimmäisen kerran elämää (jos muutamaa torakkaa ei lasketa) huoneessa ja ympärillä: huoneestamme löytyi iso hämähäkki, pihalta scorpioni, wc:stä pikkunen hassu sammakko sekä toinen iso hämähäkki. Ei olla enää kaupungissa.

Täällä suosittua turistitoimintaa on käydä trekkaamassa läheiselle El Fuerten Inca-raunioille, käydä suhteellisen haastavalla vaelluksella katsomassa Kondoreja läheltä, käydä Che Guevaran jalan jäljillä (tyyppi tapettiin läheisessä kylässä), sekä tutustua alkuperäiskansojen kyliin, ratsastaa, ottaa espanjan tunteja ja harrastaa paljon paljon muuta.


Huomaa kasvillisuus sähköjohdoissa :)



Me kävimme lauantaina visiitillä Zoological:issa mikä on myös eläinten Refugio, eli kaltoinkohdeltujen eläinten turvakoti tavallaan. Ja mikä kokemus tämä olikaan! Ihan mieletöntä.
Hienointa oli ehkä huomata se, että useat eläimet saivat olla täällä täydessä vapaudessa. Ne on aikoinaan otettu syystä tai toisesta tarhaan, hoidettu, ruokittu jne. ja nyt ne eivät enää halua poistua alueelta. Näihin eläimiin kuuluu pääasiassa monta apinaa sekä muutama iso papukaija.

Meille aluetta näytti saksalainen tyttö, joka oli jo kolmatta kuukautta vapaaehtoisena töissä paikassa. Hän myös tutustutti meidät muutamaan apinaan. Jereen ihastui SpiderMonkey tyttö, joka ei muualla enää olisi ollutkaan kuin Jeren päällä/sylissä.
Mie sain sitten hieman erilaisen ensituntuman apinoihin: ihmettelimme mikä ääni talon takaa kuului. Luulimme, että siellä olisi vähintään jokin iso emakko sika tai vastaava örisemässä. Saksalainen totesi, että tulkaas katsomaan... ja siellähän oli 2 apinaa. Huutamassa/örisemässä täyttä kurkkua ja aika pelottavallakin äänellä. Nämä oli HowlerMonkeys:seja eli suomeksi MölyApinoita (http://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%B6lyapinat).

Toinen näistä (onneksi naaras eli hieman pienempi kokoisempi) pitää yleensä kuulemma naisista ja näimpä se tahtoi tulla tekemään tuttavuutta tietenkin miun kanssa: Huutaen suoraan miun naamaan istuen miun olkapäällä/roikkuen rinnan päällä. Miulla oli sen nielurisat nenässä kiinni varmaan 10 minuuttia ja naama täynnä limaa näistä mukavista kielareista.
Ja voin myöntää, että kyllä aluksi hieman jännitinkin et syökö se miulta puolet naamasta samalla kun huutaa.
No ei syönyt ei ja olihan tää apina aivan ihana tapaus kun vihdoi lopetti sen huutamisen. Samoin kuin Jereen ihastunut apina, joka talutti kädestä pitäen Jereä välillä joka paikkaan ja roikkui Jeressä milloin mitenkin päin :)
Saimme paijata myös ihania kissan pentuja, useampaa koiraa ja näimme tosi hienon näköisen nenäkarhun ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Koatit), joka rakasti rapsuttamista.
Kaikinpuolin huippupaikka ja uudestaanhan sinne oli myös päästävä.


Mie ja Mölyapina.

Nyt ollaan siis oltu jo 4 yötä täällä Samaipatassa. Päivät vaan vierivät.
Mie kävin maanantaina ratsastamassa parin tunnin lenkin (tosin vain kävelyä, pöh, tahtoo mennä lujaa!) ja tänään oltiin ensimmäisillä espanjantunneilla!
Otettiin 10 tunnin setti, hintaa tulee huimat 40 eur/hlö ja ollaan siis Jerenka kahestaan tunneilla, joita pitää Bolivialainen englanninkielen opettaja, kaksi tuntia kerrallaan. Ja meillä olisi Niiiiiiiin paljon opeteltavaa!
Eli tulevat päivät vierähtävät kotiläksyjä tehden (joo saadaan oikeita läksyjä!) ja opiskellen.
Kävimme tänään myös taas uudestaan apinoita moikkaamassa ja huippua oli huomata, että ne oikeesti tunnistaa siut! Eivät arastelleet yhtään tulla luokse. Jeren apina Jeren luo ja miun huutaja miun luo :).

Näillä näkymin lähdemme täältä vasta ensi viikon tiistaina, eli tasan viikon päästä aikaisintaan.
Opiskelupäivien välissä olisi hyvä pitää ainakin yksi ellei jopa kaksi taukopäivää sulatella asioita ja pitäähän meidän nyt täällä ollessa käydä tuo El Fuerten Inca-rauniot hoitamassa myös. Siihen kuulemma vierähtää helposti kokonainen päivä.

Mie oon onnistunut saamaan parin päivän vähäisen kävelyn seurauksena ilkeen rakon trekkaus kengistäni vasempaan kantapäähän. Joo-joo olisi pitänyt kävellä ne paremmin sisään ennen reissuun lähtöä. Nyt siitä saa sitten kärsiä. Ja hei joo, tälläkertaa mie otin ensimmäiset palovammat auringosta! En oikeen ollut varautunut ratsastamiseen hyvin ja poltin vähän naamaani.

Säät on täällä oikein kivat. Olemme sen verran korkeammalla Santa Cruz:ia ettei täällä ole yhtä kosteaa, mutta päivisi voi auringonpaistaessa silti olla se 30 astetta! Täällä on tosi kuivaa ja kuumaa. Metsäpalojakin ollut ympäristössä jonkin verran ja savua kaupungissa.

Kylästä löytyy vain muutama ravinteli, joten samoissa paikoissa istutaan aamupalla, lounaalla ja illallisella. Täältä saakin (ilmeisesti eurooppalaisomistajien johdosta) erityisen hyvää ruokaa. Ihan mielettömän hyvää. Söimme mm. eilen tapaksia: oliveja, salamia sekä sveitsiläistä juustoa :)

Nyt untenmaille, jotta aamulla jaksaa tehdä paaljon läksyjä! Kolmelta on sitten taas oppitunnit! Jei.

torstai 7. lokakuuta 2010

Bolivia, Here We are!

Reilussa kahdessa viikossa neljässä maassa, wau.. oikeeta Speed travellausta :)
Ei mutta nyt on aika todellakin hidastaa ja rauhoittaa.
Tässä hieman aikaisempia juttuja...


Puerto Iguazu y Foz Do Iguazu.

Hei meitä EI ryöstetty vielä Bueno Airesissa :) vaikka hieman ehkä jännittävältä Buenos Airesin bussiaseman ulkopuoli tuntuikin. Asemalla jouduimme ihmettelemään hetken, että mistäs se bussi lähteekään... rinkat selässä seisoa toljotettiin ja ihmeteltiin/jännitettiin, kun kello läheni lähtöhetkeä, että tuleekohan se edes koskaan... hetkosen kuluttua meille jo viittoiltiinkin, että chicos tänne päin ja sinnehän laiturille se oikean nimisen yhtiön bussi kaartoikin. Emme jostain syystä tajunneet varautua bussimatkaan omin eväin laisinkaan. Miulla oli oletusarvona että ruokaa saataisiin bussista (no jos pirun bussi maksaa 65 euroa ni pare saada jotain murkinaa kans!!), mutta kun 6 tunnin matkustamisenkaan jälkeen ei ruokaa saatu eikä taukopysähdystä kuulunut aloimme hieman huolestumaan... matkaa olisi kuitenkin vielä se yli 10 tuntia jälellä ja viimeksi olimme syöneet puoliksi aterian puoliltapäivin noin yhdeksäntuntia sitten. Miulla ei niinkään ollut hätä ruoan suhteen. Pärjään kyllä sen 20 tuntia ilman ruokaa, juomaa tai wc -käyntiä, mutta Jereä alkoi ”hieman” tuskastuttamaan.

Onneksi pian pysähdyimme poimimaan matkustajia lisää kyytiin ja tällä pysähdyksellä myös kaupustelijat syöksähtivät bussiimme = Saimme ostettua ruokaa ja juomaa... ja kuinkas ollakkaan, kun tältä pysähdykseltä jatkoimme matkaa alkoi myös ruokatarjoilut. Kello oli tietenkin ”vasta” kunnon argentiinalaisen illallisaika eli jotain kymmenen illalla :)

Puerto Iguazusta löysimme itsellemme majan, Hostel Sweet Hostel ja majoituimme ensimmäisiä kertoja Dormiin (= huone jossa useita sänkyjä ja nukkujia).
Kävimme jo samana päivänä tsekkaamassa (hostellin respan suosituksesta) putoukset Brasilian puolelta. Täältä puolelta kuulemma saisimme paremman yleiskuvan putouksista sekä näkisimme Devils trhoatin, U- kirjaimen mallisen 82 metriä korkean, 150 m leveän, sekä 700 m pitkän ”päävesiputouksen” Iguazussa.

Iguazun putoukset ovat hieman pienemmät kuin Victorian ja suuremmat kuin Niagaran putoukset. Enemmistö Iguazun 275:stä putouksesta on 64 metriä korkeita ja nämä putoukset jakaantuvat 2,7 km:in laajuudelle.
Victoriasta menee vesimäärällisesti enemmän vettä läpi vuodessa kuin Iguazusta. Mutta voin kertoa, että kyllä näissäkin putouksissa riitti kohinaa ja jyskettä!!!


Tässä hieman pienempiä putouksia matkalla Devil's Throat:iin.





Päivä oli mitä loistavin. Saimme Brasilian leimat passiimme ja putoukset olivat upeat samoin sää. Aurinko porotti ja ensimmäistä kertaa tuli olo kuin tropiikissa olisi. Mitään järkevää yleiskuvaa ei kameroilamme tuntunut putouksista saavan, niin laajalle alueelle putoukset sijoittuivat. Putouksien läheisyydessä eleli kaikkea kivoja pikkuotuksia... mm. jotain öö pesukarhun kaltaisia....? isoja liskoja, paljon lintuja ja perhosia.





Hassun näköinen otus.


Meille oli kerrottu, että putous olisi parasta tarkastaa molemilta puolin, niin Argentiinan kuin Brasiliankin. Mutta jotenkin koimme yhden päivän putouksilla riittävän. Vaikka jälkeenpäin kuulimmekin, että argentiinan puoli olisi ollut parempi. Ei ehkä parempi yleiskuvan saamiseen, mutta alue argentiinan puolella on paljon suurempi ja siellä voi kuluttaa kuulemma helposti koko päivän trekkaillen ja eri näkökulmista putouksia tarkastellen.

Toinen päivämme Puerto Iguazussa oli erittäin sateinen. Kulutimme sen vain hengaillen ja Espanjan kieliopetuta kuunnellen (Jeren iPodissa on espanjan oppitunteja).

Koko ajan alkaa tuntua vain tärkeämmältä oppia espanjaa oikeasti. Ja jos vain löydämme edullisen ja hyvän kielikoulun Bolivian Sucre:sta aiomme jäädä sinne vähintään viikoksi ellei jopa kahdeksi käymään koulua. Pakkohan tätä kieltä on vain oppia!

Paraguyahin paikkoja, missä käydä ollaan myös koetettu katsella opaskirjastamme. Siellä olisi vissiin paljonkin hyvin mielenkiintoista luontoa nähtävänä ja koettavana, mutta koska tuolla turismi ja koko maa ei oikein ole kaikinpaikoin kovinkaan kehittynyt on nämä kokemukset vaikeata järjestää. Kaikkeen tarvittaisiin oma opas, auto ja muonitus mukaan. Ainut järjestö (paraguyain flora and fauna organisation) joka järjestää räätälöityjä reissuja on taas niin kallis ettei meille ikinä ikinä olisi siihen varaa (kustannukset alkaen150 e/hlö/vrk). Joten voipi olla että pysytellään Paragyain ainoissa kaupungeissa ja sieltä sitten suht vikkelään Boliviaa kohden.

Paljon Paraguyain pohjois-osien kehityksestä kertoo sekin, että oikeaa rajan ylityspaikkaa, mikä siis oikeasti sijaitsisi Paraguayin ja Bolivian rajalla, ei ole. Vaan leimat pitää ottaa passiin jo useita tunteja ennen varsinaisen rajan ylitystä viimeisessä kohtuukokoisessa kylässä.

Noh huomenna mennään ja jännitetään rajan ylitystä Argentiinan ja Paraguayin välillä, paikallisbusseilla kun on kuulemma tapana hurauttaa vain suoraan turhia passintarkastuksissa pysäyttelemättä Paraguyain puolelle. Paikalliset ei ilmeisesti tarvitse mitään oikeaa rajanylitystarkituksia. Ollaan opeteltu valmiiksi Pysähdy! Sana espajaksi, jotta voidaan kiljua sitä sitten bussissa jos huomaamme sen menevän liian sutjakasti rajamuodollisuuksien ohitse.. :)

Seuraavat päivitykset sitten Paragyaista!

6.10.2010

Paraguyaihin pääsimme kivasti, vaikkakin bussi tosiaan hurautti huolettomasto Paraguyain puolelle, mistä me sitten käveltiin takaisin immigrationiin hakemaan saapumisleimat passiimme. Rajalta kävelimme kaupungin keskustaan etsimään majapaikkaa, ja kallis (vaikka olikin edullisin) sellainen löytyikin. Ciudad Del Este, mikä on suoraan suomennettuna Kaupunki idässä. Etelä-Amerikan mailla tuntuukin jääneen jokin mielikuvitus osa päivittämättä kun on ryhdytty miettimään kaupunkien nimiä saati katujen nimiä.. kaikissa kaupungeissa on samannimiset kadut ja saman nimiset kylät löytyy joka maasta :)

Ciudad Del Este oli epämiellyttävä paikka. Pakokaasuja, kaupustelijoita jne. Kilpailee helposti tittelistä maailman ikävimmistä kaupungista yhdessä Indonesian Medan:in kanssa. Onneksi täällä tehtävänämme ei ollut kuin käydä vilasemmassa yksi pikku pato... nimittäin maailman toiseksi suurin pato (kiinassa kooltaan isompi, mutta tuottaa kuulemma vähemmän energiaa kuin tämä täällä) Itaipu -nimeltään.
Hienohan se oli ja jättimäinen. Padossa on 20 turbiinia, joista 10 on Brasilian ja 10 Paraguyain. Paraguyai käyttää vain kahta omaansa tuottaen niillä silti 90 % maansa sähkönkulutuksesta, kun taas Brasilia käyttää kaikkia kymmentä omaansa sekä Paraguyain kahdeksaa turbiinia tuottaen 25 % oman maansa sähköstä, aika hurjasti siis!!!




Tälle padolle pääseminen oli asia erikseen.. Voidaan näin yleisesti sanoa, että matkustaminen Etelä-Amerikassa ei ole tähän mennessä ollut näin kielitaidottomalle helppoa. Aasiassa kun riittää tuktuk-kuskeja sekä muita ystävällisiä ihmisiä, jotka toimivat miltei aina oman kylänsä oppaana jos se vain turistille passaa. Kyydin saat taksillakin Aasiassa super edullisesti, joten käytännössä voit aina napata jonkin kulkupelin joka vie siut ovelta ovelle ja aina joku tietää kaikki pikkuriikkisetkin nähtävyydet minne sinuu halutaan vaikka väkisin viedä. Samoin bussi asemilla on aina vastassa joku tyyppi, joka vie siut tyyliin kädestä pitäen oikean luukun luokse ostamaan lippua ja sitten vielä taluttaa bussille.

Näin ei ihan ole täällä. Taksit on olleet tähän asti tosi kalliita, eikä mitään tuktuk:in kaltaisia vempaimia ole. Joten vaihtoehdoksi on usein jäänyt paikallisbussi. Sitten kun alat heikolla espanjallasi selvittämään, että mistäkähän moinen lähtee ja minne se menee jne. joo.. padollekin mentäessä ei edes löydetty kävellen Ciudad del Esten bussiasemaa ja jouduttiin lopulta tyytymään tosi kalliiseen taksiin, joka sekään ei osannut viedä meitä aluksi oikeaan paikaan.
Seuraavana aamuna taas etisittiin bussia, joka menisi tuolle bussiasemalle, jotta voisimme löytää oikean bussin, joka taas veisi meidät pois ja äkkiä tuosta ikävästä kaupungista.

Eli suuntasimme Paraguyain pääkaupunkiin Asuncioniin. Asuncionkaan ei vakuuttanut millään tapaa. EI oikein mitään tekemistä taikka näkemistä ja jälleen seikkailimme paikallisbusseilla keskustan löytämistä, jäimme väärässä paikkaa pois ja kävelimme tyhjillä ja vähän jännittävilläkin kaduilla aika tovin ennen kuin löysimme keskustaan... siellä sitten mikään ei ole auki ja matkalaiset väsyneenä myöntävät tappion ja kävelevät Burger Kingiin, jei.

Halusimme tästäkin kaupungista ja oikeastaan koko maasta pois mahd.pian. Ja seuraavana iltana lähdimmekin jo bussilla kohti Boliviaa. Bussi oli vähän mitä oli.Yöllä tuuli bussi sisällä, miulla pipo päässä ja tyyliin kaikki lämpimät vaatteet päällä. Päivällä Bolivian puolella ajaessa alkoi taas lämpötilat nousta hellelukemiin ja maisemat oli karua, kuivaa ja lehdettömiä puita. Matka-aika oli noin 23 tuntia. Perillä olimme kahdeksan aikaan ja tällä kertaa raaskimme ottaa bussiasemalta taksin suoraan guesthousillemme.

Huh. Voi vaan sanoa. Nyt on ollut tiukka tahti ja takana tosiaan jo 2500 km Etelä-Amerkkaa. Olemme molemmat vilustuneet bussien ilmastoinneista (nää on niin paljon kylmempii bussei kuin Aasiassa ikinä!) Jere jo ensimmäisellä yöbussi etapillamme ja mie nyt tällä viimeisimmällä.
Muita Gringoja eli Aasiassa länkkäreitä(tai Falang:eja), täällä oikeasti länsimaissa oltaessa kai sitten tosiaan Gringoja, ei ole enemmin näkynyt. Kaikki osaa espanjaa! Ja kukaan ei tunnu puhuvan englantia :)
Paraguyaissa emme nähneet edes muita turisteja.

Espanjamme on ainakin varmasti parantunut siitä mitä se oli kun saavuimme Buenos Airesiin, koska kaikki ollaan jouduttu espanjaksi hoitamaan. Mutta edelleen seuraava suuri kaupunkimme täällä Boliviassa tulee olemaan Sucre ja sen kielikuoulut! Suurin ongelma on edelleen paikallisten puheen ymmärtäminen. Jopa lauseet ja sanat, jotka ovat täysin tuttuja, menevät ohi paikallisten lausumisen ja nopean puhetyylin takia.

Täällä Santa Cruz:issa saimme onneksi ensimmäistä kertaa oikeasti edullisen (50 bolivianoa eli 7 USD eli noin 5 € ja vielä ihan kivan) huoneen, myös ulkolämpötila alkaa olemaan yli hellelukemien, ihanaa!

Täällä varmaan viihdytään muutamapäivä lämmitellen, sillä tämä on luultavasti tätä kaikkein lämpöisintä Boliviaa meille, olemme nyt 417 m yli merenpinnan ja tästä mennään vain ylöspäin aina sinne ainakin 3800 metriin saakka.