GalaPagos Saarille!!

Pitkään sitä pyöriteltiin ja pohdittiin ja selviteltiin olisiko se mahdollista. Lopulta päädyttiin ratkaisuun; kerrankos sitä täällä ollaan, eli Mennään!

Täältä tullaan Galapagos saaret! Tämä on nyt yksi niistä paikoista, minne en välttämättä ihan lähitulevaisuudessa olisi uskonut pääseväni. Enkä edes kaukaisemmassakaan tulevaisuudessa.
Sen verran tyyristä tuonne meneminen ja siellä risteilyn tekeminen on.

Galapagos saarilla kolmella on asutusta ja yhteensä asukkaita on noin 30 000. Lentokenttiä on kaksi: pääsaari Isla Santa Cruzilla sekä viereisellä Isla San Cristobalilla. Paras tapa tutustua saarien luontoon ja eläimiin on risteily. Vain muutamalle saarelle pääsee omatoimisesti ja parhaimmat (lue; eniten elukoita) saaret ovat vain risteilyllä mahdollista nähdä. Risteily pituudet vaihtelevat neljästä päivästä kahteen viikkoon. Oppaissa sanotaan ettei alle 8 päivän risteilyt tee oikeutta Galapagoksille. Joten mekin päädyimme sitten törsäämään oikein huolella ja ottamaan 8 päivän ”kerran elämässä” kokemus...

Me emme ehkä tehneet tätä(kään) hommaa sitä halvimman kautta... Lennot olivat standardi hintaiset 372 $ tähän aikaan vuodesta. Tämä siis meno paluu Guayanqil - Isla Santa Cruz. TAM lentoyhtiöllä olisi ollut promootio; alkaen hinnat 214 $, mutta saadakseen myös noin halvala ne olisi pitänyt varata jo aikoja sitten. Tuohon sitten lisätään luonnonpuistomaksu 100 $ ja 10 $ erityis turvatarkastusta varten (Galapagoksille et saa viedä esim. tiettyjä hedelmiä, kasveja jne. taikka mitään eläimiä). Ja sitten toki se itse risteily, joka ei kyllä missään nimessä sovi reppumatkaajan budjettiin sitten mitenkään (1100 $). Päädyimme kovan pähkäilyn jälkeen varaamaan risteilyn lopulta mantereelta, vaikka olimme kuulleetkin, että Isla Santa Cruzin kaupungista Puerto Ayorasta käsin olisi voinut saada ehkä vielä halvemmalla. Nyt on kuitenkin Hihg Season Galapagoksilla eikä siksi aluksilla ole niin tarvetta alentaa hintojaan; turisteja pitäisi riittää muutenkin.

Laivamme nimi on Flamingo ja se on Galapagosien vanhin paatti :) toisena vaihtoehtona olisi ollut pieni pieni purjevene (miten siistiä olisi purjehtia pitkin Galapagoseja!!), mutta luin siitä ja sen henkilökunnasta muutaman todella huonon palautteen netistä, joten päädyimme Flamingoon.
Myös Flamingo laivan reitti (kaikki paatit eivät suinkaan mene samaa reittiä galapagoseilla) kuulosti myös parhaimmalta ja sisältäen hyviä snorklaus paikkoja. Ehkä olimme vain (taas) liian helppoja tapauksia matkatoimiston (mikä on siis tässä meidän guesthousissa myös respa) tytölle, joka kertoi meille eri laivoista ja soitteli niihin kysellen vapaita paikkoja.

Raha politiikka meni suht kivuttomasti vaikka pitkin asioida kahdessa eri pankissa. Ensin tehtiin Cash advantage toiminnot Visoillamme pankissa joka ei veloita tästä toimeksiannosta mitään eli me säästettiin nostopalkkiot mitä olisi mennyt automaatilta rahaa nostaessa (automaateista saa kerralla maksimissaan ulos vain 300 $ ja joka nostosta menee Ecuadorille 2 $ sekä meidän pankit tietenkin ottaa myös omat maksunsa), sitten välissä myös vähän automaatista rahaa ulos ja toiseen pankkiin missä sitten teimme talletuksen Dreamkapture matkatoimistolle. Kuitti mukaan ja takaisin toimistolle, missä nyt pystyttiin varaamaan ja maksamaan meidän matka ja ostamaan lennot Visalla.

Ensimmäistä kertaa tuli käytettyä reissussa Visa-korttia! Ja kylläpä onkin kätevää, nytkin säästettiin paljon rahaa toimiessamme näin. Ainoa ongelma meinasi tulla pankissa kun miun allekirjoitus ei ollut samanlainen kuin pasissa! Hitto, oon varmaan jotenkin erikseen tsempannut sen passin allekirjoituksen silloin kolme vuotta sitten, enkä ikinä ole kirjoittanut sen jälkeen samanlaista. Sain antaa muutamat allekirjoitus näytteet ennen kuin kelvuuttivat sen :)

Tänään sitten vierailimme Guayanquilin keskustassa asti, ja juu, ruma kaupunki on kyllä eikä oikein mitään tekemistä eikä näkemistä. Ainut hauskuutus oli viimeksi jo mainitsemani Bolivar puisto, missä oikeasti oli paljon Iguaaneja (ei nyt ehkä satoja, mutta ainakin kymmeniä ;)) ja kesyjä sellaisia! Ihmiset syöttivät niille salaatinlehtiä ja kuivattua banaanilastuja ja ne kiipesivät syliin asti ruokaa hakemaan! Siellä ne pulujen seassa taistelivat makupaloista, pulujen kävellessä/istuessa niiden päällä :)



Nyt pakkaamaan tavarat, aamulla aikainen lähtö lentokentälle ja sitten risteilemään! Jihuu!


Pieni Galapagossaari info:

Galapagossaaret koostuvat 13:sta vulkaanisesta pääsaaresta sekä kuudesta pienemmästä saaresta. Eli saarilla on tulivuoria ja saaret itsessään ovat muodostuneet tulivuorien purkaustuotteista.

Eurooppa löysi (tätä ennen varmastikin alkuperäisväestöä vierraillut saarilla aikain saatossa) Galapagossaaret 1535 kun Panaman (espanjalainen) arkkipiista ajautui myrskyssä saarille. Tämän jälkeen saaria käytettiin mm. valaanpyydystäjien tukikohtana, välietappina kuljetettaessa kultaa ja rikkauksia Etelä-Amerikasta Espanjaan ja myös Englantilaiset merirosvot piileksivät saarilla espanjalaisten kulta alusten kiilto silmissä. Alue on toiminut myös rangaistussiirtolana vuoteen 1958 asti. Charles Darwin vieraili saarilla 1835 tutkailemassa eläimiä ja luontoa ja sai havannoistaan lisäpontta Evoluutioteoriaansa. (Wikipedia; Galapagossaaret)

Ecuador!

Tarina jatkuu siitä mihin se jäi. Eli seitsemältä illalla palasimme automaatinvartijan luo, kenelle olimme jättäneet falso-setelimme. Tähän seteliin oli ravintolan nainen ystävällisesti kirjannut myös falso ennen kuin antoi sen meille takaisin! Vartija oli siis vain vaihtanut vuoroa toisen vartijan kanssa eikä minkään poliisin. Ja kertoi meille rahan olevan väärennetty. Okei, no mie kyselen sitten, mikä siinä oli vikana jne. ja hän näyttää seteliä ja juu kyllähän paperi tuntuu hieman erilaiselta ja ne sinettiviiva kohdat vähän repsottaa. Ollaan, että joo no väärähän sen täytyy sitten olla. Vartija sujauttaa rahan taskuunsa vaikka Jere koettikin vähän sanoa, että eiks me saataisi sitä takaisin. Vastaus oli kai jotakuinkin: ei, ettei se vain joutuisi uudelleen liikkeelle.. hmm.
No me jätämme asian tähän ja jatkamme ruokapaikan etsintää illaksi.

Aikamme talsittua rupeamme miettimään miksi (tänä aikana Jere sai maksettua miun rikkinäisellä kympin setelillä kioskissa! Jee!) vartija ei antanut seteliämme takaisin ja entäpä jos raha olikin aito ja hän vaan huijasi meitä, että se olisi ollut väärä ja tienasi näin itsellensä aikamoisen bonuksen! Tässä vaiheessa tajutaan myös, että se raha mitä vartija nyt meille esitteli vääränä ei muuten tainnut olla sama kuin se, minkä annoimme hänelle aiemmin ja mie muistelin ettei siinä setelissä olisi nyt edes lukenut falso, mikä meidän seteliin oli kirjoitettuna. Aikamoista. Oli sillä vartijalla kieltämättä hieman virnuileva hymy naamalla koko ajan. Tätä teoriaa ei tietysti tue rahan käyntikelvottomuus ravintoloissa, joissa yritimme sillä maksaa. Lopputoteamuksena; jos meitä vedettiin nenästä niin se tehtiin niin hyvin, että vartija taikka joku muu on palkkionsa kyllä ansainnutkin :)
Myöhemmin tajusimme rahaa vaihtaessamme myös paremman paikan epäillyttävälle ehkä väärennetylle setelille: Pankki. Ensikerralla marssisimme ehdottomasti ensitöiksemme pankkiin kyselemään setelin aitouden perään, enkä tiedä olisiko jopa niin kun viet itse epäillyttävän setelin pankkiin he jopa vaihtavat sen oikeaan/antavat siitä jonkin hyvityksen...?


Aaltoja Mancoran rannalla.

Mancora rauhottui viikonlopun jälkeen huomattavasti - jopa niin paljon, että jotkin paikat (ravintolat ja kaupat) sulkivat ovensa. Me ostimme liput tiistai päivälle bussiin Mancorasta Ecuadorin Guayanqilliin. Vedessä porukkaa riitti kuitenkin joka päivä ihan ruuhkaksi asti. Me tyydyttiin potkimaan Jeren uutta jalkapalloa iltapäivisin rannalla.

Ainiin sattuipa hassusti kun menimme ostamaan bussilippuja ja maksaessamme poika kassalla toteaa Jerelle sen 100 solen setelistä: FALSO !!! me ollaan että anteeksi MITÄ!!! ei voi olla!!! ja poika sanookin ei kun leikki leikkinä! Huh, aikamoista vitsiä vääntikin! Hieman ehdimme säikähtää, sattui pojan vitsit nyt ehkä vähän väärille hekilöille ;) ei meinnanut naurattaa yhtään. Vaikka jälkikäteen olikin aika hauska yhteensattuma =D


Perun karvatonkoira ja Mie tekemässä rannalla tuttavuutta.

Muutama päivä Mancoraa oli tarpeeksi ja matka jatkui kohti Ecuadoria. Ensimmäinen etappi täällä on Guayanqill minne myös ystävämme Anna ja Wilkku saapuvat noin viikon päästä 4 kk lomaansa viettämään :) Heitä innolla odotammekin jo! Aika superia päästä puhumaan suomea jonkun muunkin kuin Jeren kanssa :)

Matka Mancorasta Guayanqilliin kesti noin 8 tuntia. Rajan ylitys oli taas oma lukunsa; ensin Perun puolella nopea passiin leima ja bussiin toiminta. Sitten Ecuadorin rajalle onkin matkaa ja vaikka kuinka, ajetaan ihan jonkun kaupungin lävitsekin (kun yleensä rajojen välissä noin 200 m alue, missä ei mitään ylimääräistä toimintaa sallita, kävellään vaan rajalta rajalle) ennen kuin pysähdytään siihen vaan mootoritien varteen missä rakennus immigrationille eli Ecuadorin leimat passiin. Ei ihme jos näistä rajoista paikallisten huumelastit pääsevät helposti eteenpäin!

Matkalla Guayanqilliin bussi pysäytetään kahdesti poliisin toimesta ja toisella kertaa kaikki pyydetään ulos bussista ja henkkareita tarkistellaan. Vai tällaista täällä Ecuadorissa.

Oppaissa kehoitetaan välttämään yöbusseja Ecuadorin puolella kokonaan, sillä niistä yleensä katoavat rinkat helpoimmin. Toisaalta kun maan päästä päähän pääsee 18 tunnissa, ei meillä pitäisi olla ongelmaa matkustaa vain päiväbusseilla :)
Ecuador on kuitenkin kooltaan huomattavasti pienempi maa kuin Bolivia, saatikka sitten Peru.
Muutoin maan pitäisi olla suhteellisen turvallinen ja esim. aseellisia ryöstöjä tapahtuu toistaiseksi huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa Perussa.

Matkalla bussin ikkunoista näimme lukuisia ja lukuisia banaaniviljelmiä. Banaanit ovatkin Ecuadorin yksi päävientituotteista ja taitaapa maa olla yksi maailman suurimmista banaanin tuottajamaistakin! Tämän tarkoittaessa tietenkin sitä että kun on pieni maa kyseessä on suurinosa (täällä eteläisimmissä osissa ja ”Low-lands:eilla” 95 % ) luonnonvaraisista metsistä hakattu ja kaadettu mm. banaanien takia. Miettikääpäs sitä kun seuraavan kerran maistelet Chiquitaa! Mikä muuten on täkäläisittäin nuorelle naiselle sanottuna vähän kuin meidän kissa taikka mirri taikka joku muu hehkeää yleensä nuorempaa naista kuvaava sana :) siis se Chiquita.

Guayanqilliin saavuttiin aikataulussa (wau) ja luulin, että ajetaan lentokentän kautta, mutta kappas tämä olikin vaan tämän kylän ( n.2 milj. asukasta) aika hieno bussiterminaali eikä lentokenttä =D vähän tasoa tiputti viereisellä laiturilla olevat noin 20 kanaa/kalkkunaa, joista puolet oli kuolleita ja jotka seisoivat jätesäkkien keskellä (olivat selkeästikin olleet näissä jätesäkeissä) varmaankin shokista hiljaisina ja jäykkinä! Ilmeisesti ollut liian kova kyyti heillä ehkä matkatavaratilassa jätesäkissä matkustaessa?

Dreamkapture guesthousimme on mukavan oloinen paikka. Täältä löytyy myös elämää eläimien muodossa; on papukaijoja, kilpikonnia ja jotain todella pienen apinan näköisiä otuksia sekä yksi nuori kanan alku :) Ainoa miinus ja samalla myös plussa on sijainti; olemme lähellä lentokenttää sekä bussiterminaalia, mutta kaukana keskustasta.

Keskustan nähtävyyksistä mielenkiintoisimpia ovat ehkä joenranta-bulevardi, minkä pitäisi olla kauniisti uusittu sekä puisto (Parque Bolivar), jossa on satoja iguaaneja vapaaltaan ja valppaana ahmaisemaan lapsilta tippuvat herkkupalat! Näitä mennään ihmettelemään huomenissa, Adios siihen asti!

Ainiin budjetit on taasen laskettu ja viimeksi kuluneen 30 päivän budjetiksi tuli noin 1060 € , jee taas vähän lähempänä sitä maagista tuhannen euron kuukausirajaa, joka on meillä lähinnä ollut ohjenuorana, muttei välttämättömänä pakkona. Mutta tosiaan onhan me tehty vaikka mitä taas tuohon rahaan. Machu Picchu meni aikaisempaan kuukausibudjettiin, mutta muutoin Peru sisältyy tähän. Mistään ei taaskaan oikeastaan olla erityisemmin tingitty ja muutamia kertoja ollaan maksettu aivan liikaa ( n.20 €) majoituksesta eivätkä kaikki bussimatkat Perussa olleet halvimmasta päästä, joten aika tyytyväisiä ollaan tähän summaan :)

Lopuksi vielä pieni kuva-arvoitus... Minneköhän matkaisimme seuraavaksi ? ;)

Pitkäkyntisen ja rikollisten vuoro esittäytyä...

Perulaiset ryhtyivät sitten näin viime metreillä näyttämään sitä ikävämpää puolta itsestään.

Huachacosta saimme tarpeeksemme 5 päivän jälkeen; ei vaan ollut hyvää aaltoa, ranta ruma, meri kylmä ja säätkin kettuilivat. Otimme yöbussin Mancoraan ja nukuimme hyvin, niin hyvin, että aamulla kun saavuimme perille Jere etsii repustansa iPodia, ei löydy. Jere käy vielä bussissa sisällä tarkistamassa ettei se olisi missään, ei ole. Noh, ehkä se on vaan jossain pohjalla yhdestä Jeren repun miljoonasta taskusta. Päästään hostellillemme eikä iPodia ja kuulokkeita vaan löydy, tyhjennetään koko reppu eikä vaan löydy. Varastettuhan se sitten on.
Jere kuunteli vielä illalla bussissa musiikkia, yöllä laittoi iPodin reppunsa taskuun, muttei jaksanut avata kaikkia lukkoja repustansa (Jerellä aina miltei kaikki repun taskut lukolla kiinni) ja laittoi sen lukitsemattomaan taskuun, missä se on aina ennenkin säilynyt mukana bussimatkoilla.
Reppu oli koko yön meidän jaloissa ja Jerellä repun hihna jalan ympärillä. Silti joku oli saanut hilattua sitä vähän ulospäin ja otettua iPodin. Selvästikin joku sellainen tyyppi joka on tarkkaillut meitä/Jereä jo bussissa ja luultavasti ihan joku vieruspenkkiläinen vielä... Kiitos vain!

Tästä siis opimme: Jere istumaan aina ikkunan viereen ja mie käytäväpaikalle, sillä Jeren repussa ne kaikki arvokkaimmat tavarat, miulla vain kirjoja. Ja AINA kaikki lukkojen taakse!!! ei mitään sattuman varaan.

Majoitumme Laguna Camp hostellissa, joissa kaikilla on ihan omat Bungalowit! Aika ihanaa olla pitkästä aikaa (sitten viime kevään) omassa bungalowissa ja vielä bambu sellaisessa :)
Aluksi oli hieman ongelmaa; saapuessamme oli vain bungalowien vartija paikalla (täällä miltei joka guesthousilla on vartijat ovilla!) ja hän näytti, että huoneemme oven lukko esta roto (=rikki) hmm.. no me odotellaan, että hostellin työntekijä tulee paikalle, kerrotaan sille ja toteaa jotenkin näin; että joo on mahdollista korjata mas tarde (myöhemmin) ja että täällä on tosi turvallista ei hätää jne.
Me jäämme odottelemaan, että josko se mas tarde olisi jo kohta... no ei ole. Käydään uudelleen selittämässä tilanne: että me ei todellakaan aiota/pystytä lähtemään tästä minnekään ellei oven lukko ole kunnossa! Ja taas tulee ihmettelevää vastausta tyyliin, että ettekö luota meihin täällä on tosi turvattua, he ovat kokoajan paikalla jne. hieman lisää kiukuttelua ja joku jostain huikkaa työntekijän paikalle ja ilmeisesti antaa rahaa hänelle mennä ostamaan uusi lukko. Ja näin ollen lukkomme vaihdetaan ja se toimii, jes.

Säähän Mancorassa on mitä upein; trooppista miltei, kuuma ja kuuma! Aurinkopaistaa ja ranta näyttää hyvältä, paitsi... on viikonloppu (ja vielä siihen päälle Perulaisten kesä) ja ihmisiä on ihan sikana. Mutta paljon paljon paljon kivemmän näköistä on silti kuin Huanchacossa. Merivesikin tuntuu muutamia asteita lämpöisämmältä, ja vain muutama surffaa märkäpukupäällä ja jotkut jopa vain bikineissä! Vau :)
Rannassa on meneillään surffikisat, siksi aluksi katsomamme: voi hitto miten vähän aalloilla porukkaa, äkkiä veteen surffaamaan! Osoittautuu vääräksi.. kerrallaan kilpailijoita vain päästetään se kolme veteen :) noh kisaa ei ole hullumpaa seurata ja Jere saa iPodinsa ketutukseen oluen.

Illalla ruokailemme perus halppis Menu paikassa, eli missä on halvalla menu :) maksun koittaessa mie annan 100 solen setelini, mutta mitäs, nainen palaa takaisin sen kanssa ja sanoo että esta falso (väärennetty) ja me siihen, että ei todellakaan voi olla! Me ollaan saatu se automaatista! Automaatista saat vain ja ainoastaan 100 solen ja 50 solen seteleitä, ei voi olla väärää! Mutta sitten siinä onkin jo kolme ravintelin henkilökunnasta sanomassa, että se on väärennetty ja me kiltisti annamme toisen rahan mikä kelpaa ja marssimme tyrmistyneinä pois paikalta. Hostellillamme on tullut vartija iltavuoroon ja kysymme häneltä mitä mieltä hän on onko seteli väärä vai ei ja hän sanoo, että ei ole väärennetty ihan oikea on. Huokaisemme helpotuksesta ja ajattelemme, että ravintolalla vain ei ollut vaihtorahaa ja siksi keksivät sen olevan väärennetty.

Seuraavana aamuna koetamme sitten ostaa vettä miun 10 solen setelillä ja miulle todetaan, että ei kelpaa! Jep. Alkaa jo vähän kiehuttaa... vikana kuulemma pieni repeämä setelin alareunassa. Mitä ihmettä! Meillä ei vielä kertaakaan ole ollut mitään vastaavanlaisia ongelmia Perussa ja on varmasti tullut käsiteltyä kehnommassakin kunnossa olevaa rahaa! Tästä tietysti voi syyttää vaan itseään, kun olemme ottaneet vastaan tuollaisen hieman revenneen setelin, pitäisi aina tarkistaa jokainen seteli tarkasti.
Ja noita väärennettyjäkin seteleitä (erittäin hyvin väärennettyjä!) on ilmeisesti paljonkin liikenteessä

Mietimme aamupäivällä parintunnin edestä rannalla, josko lähtisimme veteen, väkeä riittääkin surffikilpailun jälkeisenä päivänä vedessä aika mielettömästi. Laskimme noin 30 tyyppiä, jotka oli pelkästään surffilaudoilla vedessä, hmm. Ei menty, mut mie sain Jeren ylipuhuttua mutakylpyihin. Jee. Jee tosiaan, mutta perillä ollaan, että no missä se muta oikeen on!? On pelkkä kuuma allas jossa jotain mudan/hienen hiekan kaltaista hyvin vähän. Enemmänkin allas on vain likaisen veden kuuma allas, joka vielä haisee pahalle rikkipitoisuuden takia :) eli aikamoinen floppi oli sekin keikka ja kun tuktuk kuskikaan ei huoli miun kymppiä niin ketutus vain kasvaa...

Iltapäivällä taas syömään ja koetataan maksaa miun satasella, joka vartijan mukaan oli aito. No ei ole ravintolahenkilökunnan mukaan, taas ihmisiä ihmettelemässä meidän 100 solen seteliä ja ei kelpaa. Alkaa hermostuttamaan. Maksetaan taas muulla rahalla ja päätetään lähteä selvittämään meidän satasen kohtaloa. Poliisia ei löydy mutta löydetään vartija automaatilta/maksu päätteeltä ja se tarkistaa rahaa koneella, juu väärennetty on, on lopputulos ja sit jotain mistä ei ymmärretä mitään ja selitetään, että ollaan saatu se automaatista ja kysellään onko Scotia Bank:ia missään lähellä (ollaan käytetty vain ja ainoastaan noita automaatteja), jotta voisi mennä reklamoimaan, ei kai ole mutta ilmeisesti vartija vaihtaa vuoroansa seitsemältä illalla poliisin kanssa ja että rahan voi kai poliisin kautta vaihtaa oikeaksi? En tiedä mitä siinä tapahtui, mutta raha jäi sedälle ja seiskalta voi vissiin mennä kyselemään sen perään, hmmm...

Muutenkin ihmiset on olleet täällä Mancorassa paljon tylympiä ja tympeempiä. Jotenkin näillä tapahtumilla taidetaan varmistaa se ettei meille vaan jää maasta mitenkään hyvä maku. Toisaalta, ollaan selvitty Etelä-Amerikassa reissaamisessa 4 kk aika vähällä. Ja rahaahan nämäkin asiat vain on. Onneksi ei ole vielä (koputtetaampa puuta) mitään arvokkaampaa taikka esim. koko rinkkoja varastettu. Ja niin kuin Jere sanoi; näistä ei voi seurata muuta kuin yletöntä hyvää tuuria jatkossa :)
Peukut ylös sille! Ja loppu näille huonoille jutuille!

Voihan Masennus.

Kun ei ole yli kolmeen kuukauteen ollut meren tuntumassa alkaa odotukset olemaan aika korkealla kun sinne sitten vihdoin pääsee... ja juu, ilmeisesti aasian rannat ovat olleet sen verta tasokkaita että tämä Perun hehkutettu surffi ranta näyttää tylsältä ja turistisoituneelta.

Ensimmäinen virhe oli ehkä saapua Huanchacoon sunnuntaina, jolloin paikallisia on aivan mielettömän uskomattoman törkeästi paikalla. Rantakadusta tuli mieleen Phuketin Patong beachin ranta (Patongin rantakin on kivempi kuin tää)! Ja jostain syystä opaskirjan perusteella olin saanut mielikuvan pienestä kalastajakylästä...hmm Hitot. Tää on iso kuin mikä ja rakennuksia, ravinteleita, guesthouseja jne. on vaikka kuinka hulluna! Ei lähelläkään mitään pientä kalastajakylää, ei todellakaan.

Sitten vielä kun on palellut aikansa noissa korkeissa atmosfääreissä ja haluaa vaan lämpöön ja vielä luulee pääsevänsä sinne.. noh, ei 24 astetta riitä mihinkään :( täällä on kylmä! Ja myös meri on jäätävän kylmä! 18 astetta! Oikeesti! Vaikka aallot olisivatkin kohdallaan niin hitto noin jäätävään veteen, ei kiitos! Sitten vielä ranta on ruma ja iso ja vesi ruskeaa, plääh.

Odotukset oli ehkä hieman liian korkealla surffauksen suhteen.... oli kuullut niin paljon hyvää; huippu ranta aloittelijalle, hyvä aallot jne. mut sit kun tänään mentiin veteen ekan kerran niin joo. Jalat ja kädet samantien umpijäässä, nilkkoja sattuu kylmyydestä ja pohja on täynnä kiviä, isoja, isoja kiviä joita pitkin on low tidella (=laskuveden aikaan) todella ikävää koettaa päästä vasta-aaltoon syvällle... Kyllä tuli viime kevään Batu Karasia iso ikävä! Ja jopa Balia, Balin rantahan on ihan super tähän verrattuna, nyt ymmärtää senkin saaren suosiota taas vähän paremmin.

Ei asiat kyllä oikeesti ihan näin huonosti ole :) alkoi vaan masentaa, kun luuli pääsevänsä huippu rannalle surffaamaan ja läpöön. Eiköhän me vielä päästä niille aasian tasoisille rannoille ja lämpöseen meriveteen tuolla Karibianmeren puolella viimeistään :)

Ja jotain hyvää tässäkin paikassa: kaikki on halpaa taas pitkästä aikaa! Ei Bolivia halpaa, mutta Peru n hintatasoon halpaa juu! Nuo paikat (Arequipa, Cuzco, Lima, Huacachina) missä ollaan Perussa aiemmin reissattu ovat niin turistisoituneita, että hinnat myös sen mukaisia. Mutta täällä ihanuutta! Hinnat ovat puolet siitä mihin ollaan totuttu! Niin ruoassa kuin majoituksessakin. Ja ruoka on hyvää ja tarkemmin vielä; Kala on hyvää! Ihanaa syödä pitkästä aikaa kalaa! Namnam.

Ihmiset on myös täällä erityisen mukavia ja ystävällisiä, muut matkaajat leppoisia ja meillähän oli täällä niitä Bolivian tuttavia, heitä on super mukavaa myös nähdä! :)

Emmekä anna tämän päivän huonon surffikokemuksen lannistaa; huomenna mennään veteen uudestaan, vain hieman vielä paksummalla märkäpuvulla ja kengillä! Juu, sitten ei satu Jennin pikku jalkoja kivikossa. Kypärän kun vielä saisi niin ei pelottaisi niin paljon kaatua aaltojen mukana kivipohjaan...

Lumihuippuisia vuoria!

Olipas aivan upeat 3 yötä ja 4 päivää, mitä trekkimme kesti. Mielettömiä maisemia lumivuoristen huippujen keskellä.

Eli pääsimme heti Huaraziin saavuttuamme seuraavana päivänä trekkaamaan. Valitsimme suosituimman Santa Cruz trekin, mikä kestää sen 3 yötä ja 4 päivää. Hintaa oli noin 120 USD/hlö plus Huarascaran luonnonpuistomaksu 65 solea (noin 17 € ) ja tähän sisältyi kaikki; ruoat, aasit, teltat, makuupussit ja -alustat, kokki, opas ja aasin kesyttäjä jne.

Tarjolla täältä Huarazista olisi vaikka jos minkälaista trekkiä ja vuorenhuiputusta. Trekkejä olisi aina kahdesta päivästä kahdenkymmenen päivän pituiseen! Tosin nämä pidemmät reitit ovat sadekaudella (eli nyt) aika pitkälti poissa käytöstä. Huaraz sijaitsee siis vuoristoalueen Cordillera Blancan tuntumassa, missä yli 5500 m korkeita vuoria on yli 33 kappaletta! Näistä yli 6000 m korkeita on peräti 16 kappaletta! Aika huikeata. Nimi Cordillera Blanca tarkoittaakin valkoista aluetta, eikä syyttä. Tämä alue on maailman trooppisin vuoristoalue jossa on näin korkeita huippuja näin paljon ja maailman toiseksi korkein vuoristoalue Himalayan jälkeen!
Huarazista järjestetään mm.jääkiipeilykursseja, kiipeilyä, jäätikkökiipeämistä ja paljon paljon muuta. Löytyypä täältä jopa pari sisäkiipeilyseinääkin!

Mutta me siis lähdimme tekemään suosituista Santa Cruz trekkiä. Varatessamme tätä meille kerrottiin, että mukaan sitten tarvitsette lämmintä vaatetta, pipoa ja hanskaa (just kun lähetimme ne Limasta Jeren siskon paketin mukana suomeen!!!) ja vuokra takkeja! Jere oli ensin, että pärjää omalla kuoritakillakin, mutta opas toimistossa oli sitä mieltä, että ottakaa nyt ne takit vaan. Ja onneksi otimmekin! Vaikka lämpötilat eivät kovinkaan alhaisiksi menneet oli silti päivän kävelyn jälkeen aika viileää vuorien keskellä ja ihanaa oli vetää lämmin untuvatakki niskaan :)


Sumu alkoi vähitellen hälvenemään huippujen ympäriltä.

Ensimmäisenä aamuna meidät haettiin kuudelta ja heitettiin autolla lähtöpisteeseen, jo matkalla näimme hienot laguunit (llagunas langanuco) ja ensimmäiset lumivuoristenhuippujen ryhmän! Lähtökylästä meille tuotiin neljä aasia, joiden selkään pakattiin teltat, makuupussit, ruoat, keitin ja muutaman ryhmäläisemme rinkat.

Meidän joukkue koostui kahdesta saksalaisesta pojasta, El Salvadorilaisesta pojasta sekä Korealaisesta tytöstä sekä oppaasta, kokista ja aasinkesyttäjästä.


Ylöspäin menossa, toinen trekki päivä.

Meille sattui kaikenkaikkiaan aivan mieletön tuuri säiden kanssa, sillä emme saaneet sadetta yhtenäkään päivänä kävelyjemme aikana! Vasta leiriin päästyämme alkoi satamaan, vaikka moneen kertaan vaikuttikin ehkä uhkaavalta tilanne. Myös pilvet kaikkosivat joka päivä niin, että näimme myös nämä upeat vuoret ympärillämme.

Meidän lähtö korkeus trekille oli 3700 m joten hieman ensimmäisenä päivänä ylämäissä sai puuskuttaa ja tunsi kyllä olevansa korkealla. Meillä Jeren kanssa ei tullut mitään ongelmia korkeudesta, toisin kuin miltei kaikille muille. Saksalaisista toisella pojalla oli ensimmäisenä iltana aivan tosi paha päänsärky ja mie pelkäsin jo et sillä on aivoödeema. Seuraavana iltana oli el salvadorilaisen pojan vuoro kärsiä kovasta päänsärystä ja saksalaisilla taisi molemmilla tuntua myös pääkopassa. Opaskirjoissahan sanotaankin, että jos haluaa nauttia trekkaamisesta noin korkealla olisi syytä ensin totuttautua Huarazissa (3000 m) muutama päivä korkeaan ilmantilaan eikä ottaa riskejä terveytensä kanssa. Mutta suurinosa matkaajista on niin tiukalla aikataululla liikenteessä, etteivät he malta/raaski tuhlata päiviä aklimatisoitumiseen.

Korkein kohta oli toisena trekki päivänämme; 4760 m ja huh, että tuohon korkeuteen sai kiivetä ja paljon! Ylämäki kävelyä oli varmaankin sen kolme tuntia ja tuossa korkeudessa miun sydän meinasi räjähtää ja keuhkot lopettaa toimintansa kokonaan! Oli tosi tosi rankka ylämäki osuuus. Mutta kylläpä sitten tuntuikin hyvältä olla ylhäällä upeissa maisemissa :)

Kaikenkaikkiaan toinen ja kolmas päivä olivat niitä rankempia osuuksia, mutta silloin myös näimme kaikista upeimpia maisemia ja laguuneja. Neljäs päivä oli periaatteessa vain alaspäin kävelyä kauniissa laaksossa.
Me tehtiin tämä trekki periaatteessa väärinpäin; kävelimme lopusta alkuun. Mutta yhtälailla samat maisemat näimme.

Päivisin auringonpaistaessa oli lämmintä kävellä, tosin vuorien ympärillä oli aina aika kylmä tuuli joten ihan topissa ei voinut kävellä. Öisin lämpötila laski varmaan johonkin 5 asteeseen? Meidän teltan sisälämpötila pysytteli alimmillaankin 6,5 asteessa, joten ei mitenkään hurjan kylmää. Meidän makuupussit olivat onneksi myös tosi hyvät (talvimakuupussit) ja yöllä saattoi herätä siihen, että oli hiki! Toisin kuin korealaisella tytöllä, jolla oli oma kesämakuupussi mukana, hän sai palella sitten meidänkin edestä. Myös teltat oli tosi hyvät, sillä vaikka yhtenä yönä satoi miltei koko yön vettä, teltat kestivät sen hyvin! Eli palella ei hirmusemmin tarvinnut eikä kastuakkaan.


Laguna Arhueycocha, kolmannen päivän ylimääräinen lenkki.

Heräsimme aamuisin aina 5:30-7:00 aikaan, saimme aamupalaa, kasasimme telttamme ja lähdimme kävelemään. Kokki ja Aasinkesyttäjä laittoivat leirin kasaan ja pakkasivat aasit ja tulivat perästä ja ohittivat meidät aina yleensä parin tunnin kävelyn jälkeen. Eli joka päivä kun saavuimme leiriin, oli siellä jo teltat pystyssä ja tavarat purettu aasien selistä.
Kävellessämme näimme upeiden maisemien lisäksi paljon aaseja, lehmiä ja hevosia. Kaikki vapaana. Ihmettelimmekin, että mistä kukaan tietää et mikä on kenenkin hevonen taikka aasi, kun niitä ei ollut mitekään merkittynä ja kaikki nämä elukat pääsisivät vapaasti liikkumaan alueella.

Muita trekkailijoita oli jonkin verran, mutta aika vähän. Emme nähneet matkalla kenenkään muiden leirejä. Oli ehkä ihan hyvä idea tehdä trekki ”väärinpäin” sillä kaikki muut olivat tekemässä sitä oikein päin ja tulivat näin ollen meitä vastaan. High Seasonilla tämä Santa Cruz trekki voi kuulemma pahimmillaan olla jopa ruuhkainen, niin suosittu se on!

Viimeisenä päivänä trekkausta ei ollut kuin noin 2 ja puoli tuntia. Menimme kyllä tosi reipasta vauhtia, emmekä pitäneet taukoja. Perillä toisessa kylässä meitä odottikin jo meidän firman auto ja toinen ryhmä oli juuri aloittamassa trekkaustansa. Takaisin Huarazissa olimme kahden jälkeen iltapäivällä. Ihanaa oli päästä ensimmäistä kertaa kolmeen päivään suihkuun ja vieläpä kuumaan sellaiseen! Eikä se kunnon ruokakaan ja olut illalla yhtään huonommalta maistunut :)

Kaikenkaikkiaan ihan huippu reissu taas ja mielettömän hyvä fiilis jäi. Ja into trekkailua kohtaan vaan kasvoi taas. Kyllä varmaan ne kahdeksan ja kahdenkymmenpäivän reissut täällä olisivat upeita!
Mutta nyt on trekit meidän osalta vähäksi aikaa trekkailtu. Seuraavan kerran lähdetää vaeltamaan ehkä viidakkoon Kolumbiassa kadonnutta kaupunkia etsimään :)

Nyt koetamme kuluttaa yhden päivän täällä Huarazissa, illalla lähtee yöbussi Trujilloon, mistä sitten taksilla Huanchacoon ja surffaamaan! Siellähän meitä odottelee paritkin kaverit. Boliviasta tuttu hollantilaispariskunta Martin ja Marike sekä jo Limassa näkemämme Mike.

Vihdoin voin lopettaa tän palelemisen ja pääsee lämpimään! :)

Ohoi, Merta näkyvissä!

Totta tosiaan vihdoin nähtiin Meri ensimmäistä kertaa tällä reissulla ja vieläpä Tyyni valtameri! Sitä ei olekkaa aiemmin tullut vielä missään ihasteltua.

Matkustimme Huacachinasta luksus bussissa Limaan neljän muun matkustajan kanssa. Oli väljää :)
Perillä Limassa olimme vasta iltasella. Emme olleet varanneet mitään majoitusta etukäteen, joten niinhän siinä sitten kävi, että täyttä oli. Saimme onneksi jätettyä tavaramme ensimmäiseen guesthousiin säilöön siksi aikaa kun lähdimme kävellen etsimään meille majoitusta. Löysimmekin lopulta kivan guesthousin, mikä sekin oli kyllä täynnä, mutta seuraavana päivänä vapautuisi huone, jonka varasimme. Ensimmäinen yö meni sitten pitkästä aikaa dormissa kuuden muun matkailijan kanssa.

Limassa asustelee tosiaan 8,5 miljoonaa ihmistä, mikä ei kyllä miun mielestä näy kovinkaan pahasti päällepäin; moottorietiet oli suht tyhjiä, missään ei ollut oikein ruuhkia eikä minkäänlaista miljoonakaupungin kaaostakaan. Ehkä näimme vain ”hyviä” alueita taikka sitten kaupunki on vain niin laajalle levittynyt ettei tungosta tarvitse pelätä. Lima on jakautunut moniin kaupungin osiin, eikä varsinaista ydin keskustaa taida edes oikein olla.
Me asusteltiin Mirafloresissa, mikä on sitä hieman parempaa aluetta, missä voit rauhallisin mielin kävellä iltaisinkin ympäriinsä.

Lima sijaitsee rannikolla, mutta esim. Miraflores ei varsinaisesti ole rannalla, vaan korkean jyrkänteen reunalla, missä alhaalla on kaistale isokivistä rantaa. Vesi on kuulemma kovin saastunutta/likaista, mutta kyllä siellä ihmisiä riitti uimassa ja surffaamassa.


Sumuinen päivä Lima:ssa, Mirafloresin Larco Mall ostoskeskukselta otettu kuva.

Espanjankielessä huomasimme vasta täällä Limassa ensimmäisen kerran eroavaisuuksia; täällä kieltä puhutaan tupla nopeudella Boliviaan ja Perun aiempiin kaupunkeihin verraten!

Uudeksi Vuodeksi kävimme ostamassa supermarketista herkkuja; erilaisia juustoja, suolakeksejä, mansikoita, avokaadoa, sipsiä, oliiveja ym. nam :) Saimme myös iloiseksi yllätykseksi seuraa ystävästämme Mikesta johon olimme tutustuneet Bolivian Sucressa! Mike sattui saapumaan Limaan myös Uudeksi Vuodeksi. Guesthousimme kattoterassilla järjestettiin grillijuhlat ja me asukkaat saimme ilmaista Pisco Souria, tulipahan sitäkin sitten maistettua ensimmäistä kertaa ja voin sanoa, että ei maistunut miulle, iuh, aivan liian imelää!

Pisco Sour on miltei Perun kansallisdrinkki ja Pisco kansallisjuoma. Pisco on Perun tai Chilen aleuilla kasvatetuista rypäleistä valmistettua Brändyä ja Pisco Sour on drinkki johon lisätään Piscon lisäksi lime mehua ja päälle kananmunanvalkuaisesta vaahdotettua vaahtoa. Tätä sitten tilataan yleensä kannullinen pöytään ihan vaikka vaan ruokajuomaksikin.

Uutena Vuotena raketteja ammuskeltiin aika maltillisesti pimeän tulon jälkeen. Me kävimme katsomassa raketteja rannalla porukassa, baareihin ei edes haluttu lähteä tunkemaan. Siinähän se sitten vuosikin tuli taas vaihdettua. Hyvää Uutta Vuotta 2011 siis kaikille!

Liman ruokakulttuuria on ylistetty ja kehuttu paljon oppaissa ja mekin sen huomasimme; täältä saa mielettömän hyvää ruokaa! Erittäin positiivisia yllätyksiä ovat olleet Liman Almuerzot eli lounaat. Listassa on yleensä alkupala, pääruoka, juoma sekä jälkiruoka. Bolivian ja Perunkin andien alueiden almuerzot kun koostuivat yleensä aina keitosta (joko quinoa taikka kasvis) ja pääruoka riisistä, ranskalaisista ja laaman pihvistä tai kanasta.Aika samaa koko ajan. Limassa taas almuerzot maksavat saman verran kuin muuallakin, mutta tarjolla on todella herkullisia hieman tuunatumpia vaihtoehtoja Perun perinneruoista.

Yksi hassu juttu mitä Limassa kysytään ravintoloissa (niissä paremmissakin) on että haluatko juomasi kylmänä vai normaalina! Siis täh, jos tilaan cociksen niin tottakai tahdon tässä 27 asteen helteessä kylmän juoman enkä lämmintä! Mikä kysymys tuo oikein on =D

Liman nähtävyyksistä katsastimme ainoastaan El Circuito Mágico Del Aguan, suomeksi suihkulähde puiston, minkä suurimpia juttuja oli suihkulähde minkä päällä voi kävellä jos ei pelkää kastumista sekä 120m pitkä suihkulähde allas missä näytettiin show musiikkein ja laser kuvin varustettuina. Näyttävää oli kyllä.
Toinen nähtävyys minkä kävimme katsomassa oli Mirafloresin asuinalueen reunalla oleva pre inka/inka raunio Huaca Pucllana, joka kyllä tälläkertaa ihan oikeasti oli kivikasa :)


Yksi suihkulähteistä, vai mitä nää nyt on kun ne muuttaa koko ajan muotoaankin :)

Lima vaikutti ihan kivalta suurkaupungilta missä olisi varmasti voinut viihtyä kauemminkin. Mutta mitään erityisempiä fiiliksiä se ei miulle jättänyt.

Limasta otimme yöbussin Huaraz kaupunkiin 3000 m korkeuteen, ja voin sanoa että nyt paleltaa! Liman merepinnantason jälkeen 3000 m ja 16 astetta lämpöä sisätiloissa tuntuu jäätävältä!!
Meidän olisi tarkoitus täällä tehdä Peru:n viimeinen trekkaus osuus ja ehkä muutama päiväretki. Katsotaan nyt pääsisimmekö jo huomenna reissulle.

Matkasimme tämän pätkän ensimmäistä kertaa Cruz del Sur:in yhtiön bussilla (Perun paras bussiyhtiö ja yleensä myös kalliimmat hinnat) ja oli jokseenkin huvittavaa kun taas oltiin kuin lentokoneeseen menossa. Matkatavaroille oli oma check-inn, sitten henkkarit ja liput ja turvatarkastus (aika pinnallinen koska Jeren letherman jäi taasen huomaamatta ;)). Bussissa on oma lentoemo ja tv:eitä on useampia. Alkuun näytetään pätkä kaikista bussimme toiminnoista, miten selkänojat toimii, missä on hätäuloskäynnit jne. ja tämä oli muuten ensimmäinen bussi missä ikkunoiden rikkomista varten tarkoitetut punaiset ”vasarat” olivat jopa paikoillaan! Myös turvavyöt tarkastettiin että ne ovat jokaisella kiinni.
Ja saimmepa kuulla että cruiserissamme on Wifi! Ja ei hätää jos oma kone ei tarttunut mukaan niin alakerrassa olisi internet huone yhdellä koneella varustettuna :) jee. Sitten tietenkin saatiin hieman murkinaa ja teetä ja viltitkin yötä varten oli vimpan päälle. Cruz Del Sur:illa oli jopa oma matkalehti jokaiselle luettavaksi :) Kaiholla muistelee niitä indonesian busseja, heh ;) noh, onhan hinnatkin aivan eri luokkaa... Kyllä kelpasi taas matkustaa.