Uyuni:sta löysimme majapaikan ja illalla törmäsimme myös tuttuun hollantilaispariskuntaan. He olivat lähdössä seuraavana päivänä 4 päivää 3 yötä kestävälle suola-aavikko reissulle.
Meillä oli tarkoitus käyttää seuraava päivä etsien sopivaa matkanjärjestäjää, jonka reissu päätyisi Tupizaan.
Nooh.. seuraavana päivänä aamupalan jälkeen totesimme miltei kaikkien toimistojen olevan kiinni, siesta ilmeisestikin. Muutamasta pääsimme kysymään reissuja, mutta Tupizaan halutessa pitäisi kuulemma olla oma 4-7 hengen porukka, että matka järjestyisi, eikä me oltu törmätty vielä kehenkään, kuka haluaisin päättää reissunsa Tupizaan. Iltapäivällä siestan jälkeen pääsimme kyselemään muistakin toimistoista reissuja ja vastaus oli sama jokaisessa; Tupizaan ei pääse ellei ole omaa porukkaa kasassa (taikka rahaa maksaa kahdestaan tyhjät paikat). Päädyimme loppujenlopuksi varaamaan reissun samasta toimistosta kuin hollantilaiset ja vieläpä saman 4 päivää 3 yötä reissun. Oltaisiin siis yhtähyvin voitu lähteä heidän kanssaan samanapäivänä samalle reissulle.
Suurin osa turisteista tekee Uyuni:lla 3 päivää 2 yötä -reissun ja osa tulee vain päiväksi ihmettelemään suolatasankoa ja osa ottaa kahden päivän reissun. Monet varaavat reissunsa jo pääkaupungista La Paz:sta, matkustaa yöbussilla Uyuniin lähtee samana aamuna (reissut starttaavat kaikki noin 10-11 aikaan) reissuun, tulee kolmen päivän päästä iltapäivällä takaisin Uyuniin ja ottaa vielä samana iltana yöbussin takaisin La Paz:iin. Aikamoista sanon minä.
Koska suurin osa tekee kolmen päivän reissuja oli meidän kanssa samaan autoon laitettu ensimmäiseksi päiväksi sekalaista sakkia; osa oli tekemässä vain yhden päivän reissua, osa kahden ja muutama neljän. Yhteensä meitä oli seitsemän; meksikolainen tyttö, kolme japanilaista, korealainen tyttö ja me, ihan huippu hauska tiimi!
Reissu oli loppujen lopuksi aivan mieletön. Maisemat olivat jotain aivan uskomattoman upeita. Sellaista autiomaastoa ja vuoristoa mitä ei olla ikinä nähty ja ehkä juuri erilaisuutensa vuoksi voisin sanoa jopa kauneimmaksi ympäristöksi mitä ikinä olen nähnyt.
Suolatasankohan (3 653m) on muodostunut aikainsaatossa meren kuivuessa. Eli tämä alue on ollut meren peittämänä, kunnes mannerlaatat ovat liikkuneet niin että meriyhteys on katkennut ja jäljelle jääneet suolajärvet ovat alkaneet kuivua. Suolatasankoa ympäröi myös lukuisat tulivuoret, jotka ovat aikanaan purkautuneet mereen ja näiden purkaustuotteiden päälle on meressä ollessa syntynyt korallia. Nyt nämä laava- ja korallikasaumat ovat kuin saaria suolatasangolla. Jäljellä on siis enää meren suola ja tulivuorten mineraalit. 12 106 neliökilometriä suolatasanokoa, sekä sitä ympäröivät kuivat autiomaat lukuisine eri värisineen sekä mineeraalipitoisineen laguuneineen.
Ensimmäisenä päivänä pysähtelimme erilaisille kohteille, mm. kylään missä valmistettaan suolaa/puhdistetaan suolatasangon suolaa. Tämä työ on fyysisesti raskasta, sillä kaikki suola käsitellään ihmisvoimin. Suolatasangolta tuotetaan suolaa 25 000 tonnia vuodessa, josta noin 20 000 tonnia on normaaliin ruokasuola käyttöön.
Pysähdyimme pikaisesti myös suolahotellilla Playa Blanca:lla, joka on itseasiassa laiton, sillä se sijaitsee keskellä suolatasankoa, minne on laitonta rakentaa hotellia. Playa Blanca on saanut luvan toimia enää ainoastaan kahvila/ravintola käytössä sillä sen viemäröinti järjestelmä saastuttaa suolatasankoa, mutta silti turistit majoittuvat hotellissa... Me emme ostaneet mitään tuolta taikka käyneet edes sisällä kyseisessä paikassa.
Ensimmäisen päivän pääkohde oli Isla Inca Huasi (tunnetumpi Isla de Pescado nimellä), joka on (sukellustermein pinaakkeli) laavan ja sen päälle kasvaneen korallin muodostama saari (ennen siis meren pohjassa ollut), jossa nyt kasvaa lukuisia ja lukuisia kaktuksia, vanhimpien kaktuksien ollessa jopa 12 m korkeita ja yli tuhat vuotta vanhoja!!
Iltapäivän viimeinen kohteemme oli tulivuori Tunupa (5 432 m), jonka juurella olevaan guesthousiin meidät jätettiin, kirjaimmellisesti. Tämä oli pieni reissumme epäkohta, sillä meille ei todellakaan kerrottu mitään; saadaanko ruokaa, kuka hakee seuraavana päivänä ja monelta ja kun guesthousin pitäjä vielä koetti saada meiltä rahaa majoitukseen (koska olevinaan matkanjärjestäjämme ei ollut maksanut koko summaa majoituksesta) tuntui, että tässä sitä nyt ollaan, tuleekohan kaikki miun lukemat/kuulemat epäkohdat toteen tällä reissulla.
Tähtitaivas oli upea, tähtiä riitti aina horisonttiin asti suolatasangolla, samoin päivällä näytti että pilvet olivat maantasalla sillä nekin näkyi horisontissa.
Seuraavana aamuna kävelimme tulivuoren näköalatasanteelle, (ei todellakaan huipulle asti, joka olisi kuulemma vienyt sen 10 h edestakaisin) mistä pääsi kävelemään luolaan, jossa oli muumioita. Mm. nuoren tytön muumio, joka oli aikanaan hakenut myrskyltä suojaa luolasta ja jostain syystä kuollut.
Meidän ensimmäisen päivän autoretkikuntamme hajoitettiin ja me Jeren kanssa pääsimme autoon jossa oli kolme israelilaista sekä australialainen hieman vanhempi tyttö (yllättäen Melbournesta), joka oli palkannut mukaansa La Paz:ista englantia puhuvan oppaan, jonka tarkoituksena oli pitää huolta, että pysähdymme jokaisella kohteella (koska joskus kuskit vain ajavat pienempien kohteiden ohitse päästäkseen nopeammin seuraavaan yöpaikkaan) ja tietenkin kertoa englanniksi historiaa jne. Eli saimme ilmaiseksi erityisoppaan. Yleensä kun autossa on vain kuski joka harvemmin puhua pukahtaa mitään, eikä ainakaan osaa sanaakaan englantia.
Tulivuoren juurelta menimme yllättäen uudelleen Isla Del Pescadolle, koska auto, jonka kyytiin meidät laitettiin oli täynnä kolmen päivän retkeläisiä ja he eivät vielä olleet täällä käyneet. Tämä ei periaatteessa haitannut mitään, saarihan on ihan mielettömän nätti.
Seuraava yö oli ihanassa suolahotellissa tasangon reunalla. Kaikki oli suolasta; sängyt, pöydät, tuolit jne., nättiä.
Kolmantena päivänä lähdimme aikaseen liikkeelle. Ajoimme pois suolatasangolta ja vierailimme erivärisillä laguuneilla, laavakivillä, näimme paljon flamingoja ja kertakaikkiaan vaan upeaa maisemaa!
Kolmas yö oli kylmin, lämpötila laski makuuhuoneessamme 7 asteeseen! Onneksi oli paljon vilttejä ja mie olin vuokrannut vielä makuupussinkin, niin ei paleltanut. Nukuimme punaisen laguunin vieressä, missä tuulen voimakkuus oli varmaan noin 25 m/s! Se saikin iltalämpötilan +14 tuntumaan jäätävältä. Korkeuskin oli tuolla jo 4 278m ja mie heräsinkin yöllä siihen että olin hengästynyt! Tämä onkin miltei ainoa kokemus/tuntemus korkeammasta ilmatilasta pienen päänsäryn lisäksi mitä sain matkalla Sucresta (2 750m) Potosi:n (4 070m).
Neljännen päivän aamuna herätys oli entistäkin aikaisemmin; viideltä! Tämä siksi, että menimme katsomaan geysirejä ja pulahtamaan kuumaanlähteeseen joiden vulkaaninen aktiivisuus oli parhaimmillaan aikaisin aamulla. Kuumalähde olikin ihana kokemus kahden suihkuttoman päivän jälkeen ja kun ilma oli vielä jotain alle 10 astetta, tuntui kuuma miltei 45 asteinen vesi ihanalta.
Viimeisen päivän viimeinen isompi kohde oli Laguna Verde, vihreä laguuni, jonka takana kohosi Volcan Licancabur (5 960m), aivan Chilen rajan tuntumassa. Tämä laguuni on niin mineraalipitoinen, että se voi pysyä jäätymättömänä jopa -21 asteessa.
Tästä laguunilta alkoi pitkä kotimatka. Pysähtelimme aina silloin tällöin kylissä matkanvarrella, söimme lounasta jne. Reissun aikana kävimme 5 100 metrissä parhaimmillaan! Vaikka ei kyllä tuntunut siltä kun ympärillä oli vain tasaista :)
Perillä Uyunissa olimme illalla puoli kuuden aikoja. Ihanaa oli päästä lämpimään suihkuun!
Ihan mieletön kokemus oli nähdä nuo kaikki upeat maisemat. Kaikkialla oli niin käsittämättömän kaunista, vaikkakin kuivaa.
Yksi ihan ehdoton ykköskokemus kaikista kokemuksista ikinä reissuissa!
Meillä kaikki siis sujui hyvin, mutta viimeisen vuoden aikana kaikilla ei ole mennyt yhtä hyvin. Humalainen kuski oli törmännyt suolatasangolla toiseen ilmeisesti vastaantulevaan autoon, kaikki muut paitsi syyllinen kuski oli kuollut. Autojen katolla on muutama tankillinen bensaa, sillä aavikolla ei hirmuisesti tankkaus mahdollisuuksia ole, joten kun kaksi autoa törmäsi kovassa vauhdissa sattuu vähän enemmän kuin normaalisti. Meidän englantia puhuva opas kertoi myös että viimeisin onnettomuus oli sattonut vain 2 vkoa sitten...
Illalla herkuttelimme pizzalla ja olusella. Törmäsimme vielä hollantilaispariskuntaan, joiden reissu oli sujunut aikapitkälti saman kaavan mukaan kuin meidänkin. He olivat lähdössä junalla Oruro:n ja sieltä La Paz:iin ja Perua kohden.
Me kävimme ostamassa liput seuraavan aamun ainoaan bussiin kohti Tupizaa, taas oli aikainen herätys, kun bussi lähti kuudelta aamulla.
Salar De Uyuni -tästä linkistä Wikipedian suomenkielisille sivuille!
HUOMIO: blogissa on vain murto-osa kuvista, eli blogin luvun jälkeen klikkaa itsesi joko oikeassa laidassa olevista vaihtuvista kuvista Picasaan taikka klikkaa linkit kohdassa linkkiä: REISSUKUVIIN TÄSTÄ. Picasan kuvat päivitetään YLEENSÄ samoihin aikoihin blogin kanssa.
1 kommentti:
Upeita kuvia Boliviasta! Millonkahan sitä itse pääsis sille puolelle maailmaa. Tämä talvi menee taas ravatessa Suomi-Ruotsi-Kanaria-Kap Verde-Thaimaa-akselilla. Tosin parempi sekin kuin kotona kyhjöttäminen :D
Suvi
Lähetä kommentti