Potosihan on maailmankorkein kaupunki, 4 070m. Koko kaupunki on syntynyt periaatteessa silloin kun espanjalaiset valloittajat 1545 huomasivat viereisen vuoren sisältävän hurjasti hopeaa ja mineraaleja. Alkuperäisväestöä pakotettiin töihin kaivoksiin ja Afrikasta asti tuotiin orjia (miljoonia!!) työskentelemään hopeakaivoksiin Cerro Rico:n (=rikas vuori). Potosista tuli Amerikan rikkain kaupunki, hopeaa oli niin paljon. Olosuhteet olivat tietenkin kaivoksissa olemattomat. Paljon myrkyllisiä kaasuja, kivipölyä, onnettomuuksia jne. Ja onkin arvioitu että vuosien 1545-1825 aikana Potosin hopeakaivoksiin on kuollut 8 miljoonaa orjaa!!! aika hurjaa.
Potosin vaurauden vuosina jopa 80 kirkkoa rakennettiin kaupunkiin ja Amerikan ensimmäiset kolikot painettiin. 1800-luvun alusssa hopea alkoi ehtymään ja kaivoksia ryhdyttiin sulkemaan vielä kun hopean arvo romahti 1800-luvun puolivälissä loppui Potosin kissanpäivät kuin seinään.
Nykyisin kaivoksista toimii vielä joitain ja päämineraali on tina. Potosikin on päässyt Unescon perintökohde listalle.
Suurinosa turisteista tulee Potosiin kokemaan 4 070m sekä vierailemaan näissä kaivoksissa.
Meillekin Potosi oli sopivasti matkanvarrella joten kaivoksiin!
Näitä turisteille järjestettyjä kaivosvierailuja järjestää Potosissa kaikki. Kaivoskierroksen voi periaatteessa tehdä kahdella tapaa; 1. bookata itsensä mukaan jonkin lukuisista retkenjärjestäjistä taikka 2. etsiä käsiinsä entinen taikka enää osittain kaivoksissa työskentelevä henkilö ja lähteä hänen kanssaan hieman epävirallisemmalle kierrokselle.
Ensimmäisen vaihtoehdon valitessa pääset pakettimatkalle, missä siut viedään turistiystävälliseen kaivokseen, eikä mennä kovinkaan syvälle, saat hienot suojavaatteet, kypärät jne.
Kakkosvaihtoehdossa olen kuullut, että oikea kaivostyöntekijä vie siut sinne missä oikeasti tapahtuu ja syvälle!
Me valittiin tämä ensimmäinen vaihtoehto ja se oli periaatteessa oikein passeli miulle sillä oon aika ahtaanpaikankammoinen ja jopa miun mielestä me ei menty ahistaviin paikkoihin.
Me oltiin maksettu vähän ekstraa englanninkielisestä oppaasta, mikä osoittautui hyväksi myös siksi, että saimme olla nelistään oppaamme kanssa, kun taas toisessa ryhmässä oli varmaan 7 muuta turistia.
Kierros alkoi aamusella, puettiin kaikki kaivostyöläisen vaatteet päälle (hienommat suojavaatteet kuin oikeilla kaivosmiehillä suunnilleen) ja meidät vietiin marketeille, mistä meitä kehoitettiin ostamaan kaivosmiehille lahjuksia; koka-lehtiä, mehua, dynamiittia ja joskus 96 % alkoholia. Kaivosmiehet ilmeisesti tarvitsevat huonoissa olosuhteissa hieman potkua, jotta työnteko sujuu mukavammin, enkä yhtään ihmettele.
Meidän tiimi osti myös dynamiittia itsellemme, pääsisimme kuulemma räjäyttelyä. Hui.
Sitten vuorenjuurelle ja eikun sisuksiin. Tosiaan ei menty mihinkään tosi ahtaisiin onkaloihin taikka kovinkaan syvälle edes. Ensimmäisten kaivosmiesten vastaantullessa (työnsivät kiskoja pitkin mineraaleja kohti ulosmenoaukkoa) hänet pysäytettiin ja lahjuksien jako alkoi. Tässä vaiheessa oppaamme myös kehoitti, että nyt räjäytetään dynamiitti myöskin. Opas ja kaivosmies kävivät jossain kulmantakana katsastamassa dynamiitille sopivan paikan ja sitten oli aika tietenkin ottaa valokuvia! Dynamiitin jo palaessa! Opas vaan naureskelee ja sanoo, että muutama vielä ja sinä pidä sitä jne. ja mie oon jo et ei kun on ihan tarpeeksi kuvia et viekää se palava dynamiitti nyt sinne minne se kuuluukin! Dynamiitissa oli naru, mikä on noin kädenmittainen ja palaa kuulemma pari minuuttia. Ja siellähän se sitten kulmantakana pamahtikin, oikein komeasti. Mitään ei alkanut sortumaan taikka romahtamaan, selvittiin hengissä.
Opas hokee että kuva kuva ja mie että ei kun viet sen dynamiitin nyt pois! ;)
Lähellä kaivoksen ulkoaukkoa oli syvennys jossa oli Tata Kaj'chu, kivestä/savesta muovattu patsas, joka esittää kaivoksen jumalaa. Tälle patsaalle tarjotaan lahjuksia kuten sitä 96 % alkoholia ja mm. kokalehtiä, jotta onni suosisi ja kaivosmies löytäisi "kultakimpaleita". Lahjuksia annetaan myös tyynnyttääkseen maa siltä kaivetuista/viedyistä mineraaleista.
Viikonloppuisin kaivosmiehet vievät mineeraalinsa myytäväki ja kävimme seuraamassa myös tätä prosessia. Mineraalikivet syötetään masiinan läpi joka jauhaa sen pienemmäksi. Tämän jälkeen mineraalit punnitaan ja miehet saavat maksun sen mukaan kuinka puhdasta mineraali on.
Kaivoskierroksen lopulla mie aloinkin jo voimaan pahoin ja kämpille päästyämme vain huonommin. Iltapäivästä miulla olikin jo kuume ja ripuli. Seuraavana aamuna Jere sairastu, mutta oli onneksi pahemmin kipeenä vain päivän.
Potosista uskaltauduimme lähtemään tiistai iltana vaikkakin hieman riskillä, sillä miun maha ei ollut vielä leppynyt. Bussimatka kuitenkin meni ok, vaikkakaan se ei mukavaa ollut; 8 tunnin matka yhdellä wc pysähdyksellä. Ja viikko tässä on nyt mennyt ennen kuin mahat asettuivat! Todella ärsyttävää.
La Paz:ista koetan saada myös pikapikaa postauksen valmiiksi.
Picasassa myös taas kuvia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti